Tuhkimotarina (televisiosarja)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mi Gorda Bella
Tuhkimotarina
ohjelman logo
ohjelman logo
Tyyli telenovela
Kestoaika 45 minuuttia
Tekijä Carolina Espada
Pääosissa Natalia Streignard
Juan Pablo Raba
Hilda Abrahamz
Emma Rabbe
Alkuperämaa Venezuelan lippu Venezuela
Verkko Radio Caracas Televisió (Venezuela)
Sub (Suomi)
Esitetty 2002 – 2003
Jaksoja 178
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Tuhkimotarina (esp. Mi Gorda Bella) on vuosina 2002–2003 esitetty venezuelalainen telenovela, jonka tuotti ja esitti Radio Caracas Televisión. Sarjaa tuotettiin 178 jaksoa, ja sen levitti maailmalle RCTV International. 178 jakson lisäksi sarjasta on tehty Adios Gordita -niminen jäähyväisjakso, jossa sarjan näyttelijät ja tekijät kertovat sarjan tekemisestä. Vuonna 2004 Tuhkimotarina sai INTE Awardin "Vuoden telenovela" -palkinnon.

Suomessa sarjaa alettiin esittää 1. tammikuuta 2007 Subtv:llä, ja sarjasta on ilmestynyt jo kaikki kuusi dvd-boxia. Sub uusi sarjan 31. maaliskuuta 2008 alkaen.

Sarjaa on esitetty muun muassa Yhdysvalloissa nimellä My Sweet Fat Valentina, Intiassa Dekho Magar Pyaar Se, sitä on esitetty myös espanjankielisissä maissa, kuten myös monissa Itä-Euroopan maissa.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan tunnusmusiikkina soi Jeremíaksen "Poco a Poco". Sen lisäksi sarjassa soi Jeremíaksen "La Cita", A Punto Cicon "Supervisor de tus sueños", Maian "Niña Bonita" ja Alexandre Piresin kappale "Amame".

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarjassa seurataan Valentina Villanuevan, hyväsydämisen pullean tytön elämää tämän äidin kuoltua helikopterionnettomuudessa. Valentina vietti elämäänsä sisäoppilaitoksessa, mutta äitinsä kuoltua siirtyi setänsä ja tämän perheen luo asumaan, tosin hänelle itselleen kuuluvaan taloon. Valentinaa odottaa valtava omaisuus, mutta setänsä Juan Ángelin vaimo Olimpia pyrkii kaikin voimin saamaan Valentinan perinnön itselleen apurinsa Roquen kanssa. Valentina joutuu näin Olimpian, serkkunsa Ariadnan ja tämän hemmotelluista rikkaista kakaroista koostuva ystäväpiirin kiusan kohteeksi. Myöskään hänen sukulaisensa eivät ole turvassa Olimpialta ja Roquelta. Valentina on ollut korviaan myöten rakastunut serkkuunsa Orestesiin siitä asti kun oli pieni. Monien vaikeuksien ja väärinymmärrysten jälkeen Valentina voittaa lopulta Orestesin sydämen, mutta muiden kieroilun johdosta pari eroaa, ja Valentina lähtee Espanjaan isotätinsä Celesten luo. Siellä paljastuu, että Valentina on myrkytetty Orestesin antamilla lahjasuklailla (jotka Roque oli Olimpian käskystä myrkyttänyt). Lopulta Olimpian pakotettua Celesten jättämään kaikki rahansa hänelle itselleen ja tapettuaan tämän, lupaa Valentina Celesten haudalla kostaa Villanuevoille. Laihtuneena ja upeana Valentina palaa Venezuelaan, täysin uudella henkilöllisyydellä: Bella de la Rosa Montielina. Valentina hankki itselleen väärennetyn henkilöllisyyden, jotta onnistuisi kostamaan Villanuevoille. Kaikki rakastuvat Bellaan. Niin myös Orestes, joka on jatkanut elämäänsä menemällä naimisiin Chiquin kanssa, luullessaan, että Valentinakin on mennyt naimisiin. Orestes on myös luonut itselleen niin sanotun uuden henkilöllisyyden. Hän toimii öisin Hopealiljana, varkaana joka ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Valentinan kostoretki Bellana meinaa loppua, kun Olimpiaa alkaa epäilyttää Valentinan poissaolo. Niinpä ystävänsä Beatriz apunaan Valentinasta tulee jälleen Valentina. Pullukkapuvulla ja meikillä hän uskottelee muille, että Bella ja Valentina ovat kaksi eri henkilöä. Ajan mittaan Valentina alkaa olla ihastunut sekä Hopealiljaan, että Orestesiin, tietämättä, että nämä ovat yksi ja sama henkilö. Orestes on samalla tavalla ihastunut sekä Valentinaan, että Bellaan tietämättä, että nämäkin ovat sama henkilö. Olimpian käytyä ennustajalla saa hän kuulla, että mies hänen menneisyydestään palaa ja laittaa koko pakan sekaisin. Olimpian hätäillessä tulevaisuudestaan vapautuu José Manuel Sevilla, mies, joka kerran omisti Olimpian, vankilasta. Sevilla palaa Caracasiin ja saa tietää, että hänen naisensa María Joaquina Crespo, jonka hän uskoi menehtyneen haaksirikossa, elääkin rikkaissa naimisissa nimellä Olimpia Mercouri. Sevilla saa myös selville, että hänen uskollinen ystävänsä Roque on hengissä ja toimii Olimpian apurina. Tavattuaan Olimpian Sevilla tajuaa, että Olimpia ei ole enää alistuva nuori nainen, vaan kavala ja häikäilemätön murhaaja, jonka apurina ja sylikoirana Roque toimii. Sevilla saa myös selville, että Olimpian poika Orestes on hänenkin poikansa. Sevilla asuu pensionaatissa ja ihastuu Tza Tzaan ja menee monien mutkien kautta tämän kanssa naimisiin. Sevilla saa myös selville, että Orestes on hopealilja ja alkaa itse toimia myös hopealiljana, jotta pelastaisi poikansa vankilalta. Myöhemmin Sevilla kuolee, mutta Tza Tza saa sarjan loppupuolella selville, että hän odottaa lasta Sevillalle. Kaiken tämän jälkeen Valentina uskoo, että hänen rakkautensa Orestesiin on jälleen ohi. Lopulta Orestes ja Valentina kaikkien vaikeuksien jälkeen päätyvät kuitenkin yhteen ja saavat kaksi lasta, nimeltään José Manuel "Josema" (Orestesin isän mukaan) ja Eva "Evita" (Valentinan äidin mukaan).

Päähenkilöt/näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valentina ja Orestes sarjassa Tuhkimotarina.
Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
  • Valentina Villanueva Lanz/ Bella de la Rosa MontielNatalia Streignard Valentina on orpo ja lihava, mutta hyväsydäminen tyttö. Hänen molemmat vanhempansa ovat kuolleet jokseenkin epämääräisissä olosuhteissa, ja sarjan edetessä käy ilmi, etteivät nämä kuolemat ole suinkaan olleet onnettomuuksia. Hän on korviaan myöten rakastunut serkkuunsa Orestesiin, joka myös rakastaa häntä. Mutta heidän suhteensa käy vaikeaksi monen tekijän takia. Orestesin äiti Olimpia Mercouri vihaa Valentinaa, eivätkä komean Orestesin ympärillä pörräävät naisetkaan helpota asiaa.
Päästäkseen eroon tytöstä Olimpia yrittää lopulta myrkyttää Valentinan suklaalla. Orestes antaa konvehdit Valentinalle tietämättään Olimpian oikean käden, Roquen, käsitelleen niitä hitaasti tappavalla myrkyllä. Valentina lähtee Orestesiin pettyneenä isotätinsä Celesten luo Espanjaan, jossa käy ilmi, että hänen elimistössään on kuolettavaa myrkkyä. Celesten kuoleman jälkeen Valentina palaa Venezuelaan, luulossa, että Orestes on myrkyttänyt hänet. Espanjassa olonsa aikana Valentina on laihtunut, ja saatuaan tietää Olimpian olevan syypää Celesten kuolemaan, hän päättää, että on aika kostaa Olimpialle ja tämän rengeille kaikkien niiden puolesta, jotka nämä ovat tappaneet, ja saada hänelle kuuluva suvun omaisuus takaisin Olimpialta.
Valentina palaa Venezuelaan upeana, mutta kovana naisena, Bella de la Rosana, suunnitelmanaan kostaa Villanuevoille. Hän esittelee itsensä Valentinan ystävänä ja alkaa paljastaa Olimpian metkuja, ja kostaa Orestesille. Mutta kuinka ollakaan, Orestes saa edelleen pohjimmiltaan lämpimän sydämen läpättämään. Valentinalle selviää myös, ettei Orestes ole ollut osallinen hänen kohdistuvaan myrkytykseen, eikä ole myöskään pettänyt häntä, niin kuin hän kuvitteli.
Pikkuhiljaa moni ihminen alkaa epäillä Bellan henkilöllisyyttä. Hänen ystävänsä, maskeeraaja Beatriz, tekee hänelle vaahtomuovipuvun, joka palauttaa hänelle hänen vanhat, runsaat muotonsa, ja maskeeraa hänet uudestaan Valentinaksi, ja tämä saattaa palata taas "omana itsenään" Villanuevan taloon.
Valentina rakastuu Bellana Robin Hood -henkiseen seurapiirivarkaaseen Hopealiljaan, mutta monien yhteisten hetkien jälkeen Hopealilja, joka todellisuudessa on Orestes, jättää Bellan toivoessaan tämän rakastuvan uudelleen häneen omana itsenään, ei Hopealiljana. Valentinan ystävä ja Villanuevan talon sisäkkö Ninfa alkaa tämän jatkuvien pyörtymisten takia epäillä Valentinan olevan raskaana. Valentina myöntää rakastelleensa Hopealiljan kanssa Bellana, mutta toivoo, ettei olisi raskaana kostamisen kriittisessä vaiheessa. Valentina saa lopulta tietää Orestesin olevan Hopealilja ja Orestes taas Bellan olevan Valentina. Myöhemmin Valentina kertoo Pandoran ja Jordin häissä olevansa raskaana Orestesille. Orestes on ikionnellinen ja he menevät naimisiin. Pari saa myös toisenkin lapsen.
  • Orestes Villanueva MercouriJuan Pablo Raba Orestes on Valentinan serkku, joka suojelee ensin Valentinaa muiden ilkeiltä kommenteilta, mutta ajan kuluessa ystävyys muuttuu rakkaudeksi. Orestes jättää pitkäaikaisen tyttöystävänsä Chiquin Valentinan vuoksi. Chiqui ei pidä tästä yhtään ja kostaa Valentinalle myöhemmin. Moni muukin on ihastunut Orestesiin, ja tämä aiheuttaa kitkaa Orestesin ja Valentinan välille näiden alettua seurustella. Etenkin Chiqui pyrkii häiritsemään heidän suhdettaan, toivoen, että Orestes palaisi takaisin hänen luokseen. Myös Orestesin äiti Olimpia on tekee kaikkensa pilatakseen heidän suhteensa.
Orestes on Olimpian Mercourin ja José Manuel Sevillan lapsi. Hän kuitenkin luulee sarjan alussa olevansa Olimpian aviomiehen, ja kaikkien muiden sisarustensa isän Juan Ángelin poika.

Tietämättään Orestes toimii myöhemmin välikätenä Valentinan myrkytykseen. Valentinan Espanjaan lähdöstä asti Orestes oli ollut tietämätön Valentinan lähdön syistä, ja kaivannut tätä koko tämän poissaolon ajan. Orestes kuitenkin päättää jatkaa elämäänsä, koska hänelle kerrottiin Valentinan menneen naimisiin ja asuvan Ranskassa. Juuri kun Orestes menee naimisiin Chiquin kanssa, ilmestyy Valentina kuvioihin Bella de la Rosana. Orestes hämmentyy tuntiessaan vetoa Bellaan, vaikka kaipaakin samalla Valentinaa.

Valentinan ollessa poissa Orestes on ryhtynyt toimimaan Hopealilja-nimisenä, Robin Hood-henkisenä rosvona, eli tämä ryöstää rikkailta ja luovuttaa rahat vähäosaisille. Tämän lisäksi Orestesille ovat alkaneet paljastua äitinsä juonittelut, ja Orestes on alkanut ottaa selville, kuka Olimpia todellisuudessa on. Orestes keksii juonen, ja uskottelee äidillensä olevansa yhtä kiero kuin tämä päästäkseen selville Olimpian katalista juonista.
  • Olimpia Mercouri de VillanuevaHilda Abrahamz Olimpia on Valentinan edesmenneen isän kiero käly ja Juan Ángelin vaimo. Olimpian ainoa heikko kohta on hänen poikansa Orestes, ja menneisyyden muistot. Ennen avioliittoaan rikkaan Juan Ángel Villanuevan kanssa Olimpia oli vain köyhä prostituoitu. Hänen nimensä oli María Joaquina Crespo ja hän päätyi merimies José Manuel Sevillan jalkavaimoksi ja tuli raskaaksi tälle. Eräänä päivänä Joseman laiva syttyi tuleen, ja Olimpia kuvitteli tämän menehtyneen. Olimpian pelasti hukkumiselta Sevillan ystävä Roque, josta tuli Olimpian oikea käsi. Ainoa mikä Olimpialla oli jäljellä elämänsä rakkaudesta, oli heidän yhteinen poikansa Orestes. Olimpia tapasi Juan Ángelin Joseman kuoltua, ja keplotteli itsensä Villanuevojen sukuun, väittäen olevansa rikkaasta perheestä. Hän väitti nimekseen Olimpia Mercouri ja sanoi Orestesin olevan Juan Ángelin poika.
Olimpia ei ole koskaan rakastanut Juan Ángelia, vaan hänen tavoitteenaan on ollut selviytyä ja saada Villanuevojen suvun rahat itselleen. Tämän takia hän on murhannut muun muassa Valentinan vanhemmat. Olimpia ei ole kaihtanut keinoja pyristellessään kohti valtaa ja mammonaa, ja on matkallaan tuhonnut monien ihmisten elämän. Ainoa este Olimpian rahojen saamiselle on Valentina, joka on Olimpian päävihollinen. Olimpia ei siedä Valentinaa myöskään siksi, että tämä on onnistunut valloittamaan itselleen Orestesin sydämen.
Olimpialla on juonitteluidensa lisäksi salattu kaksoiselämä hienojen Villanuevojen kulissien takana: hän on jatkanut stripparina toimimista omistamallaan Caracasilaisella Claraboya-klubilla. Olimpialla on Orestesin lisäksi kolme lasta: Pandora, Aquiles ja Ariadna, mutta hänen ainoa silmäteränsä ja lempilapsensa on Orestes. Olimpian metkut alkavat pikku hiljaa paljastua, ja kaikki muuttuu, etenkin, kun selviää, että Josema ei olekaan kuollut. Josema palaa Caracasiin ja lopulta monien tapahtumien jälkeen saa Olimpia yhdellä kertaa kolme murhasyytettä ja kaikki kaatuu hänen päälleen. Vankilassa Olimpia antaa puukottaa itseään, jotta pääsisi vankilan sairasosastolle josta hänen olisi helppo karata. Olimpia kuolee lopulta pakomatkallaan renkinsä Roquen kanssa, kun heidän laivansa räjähtää.
  • Tza Tza "Sasá" LanzEmma Rabbe Tza Tza on Valentinan lempeä ja rakastava täti. Hän yrittää auttaa mahdollisimman paljon sisarentytärtään vaikeuksien yli. Tza Tza on lahjakas näyttelijätär, ja hän omistaa pensionaatin, jonka jäsenet ovat yhtä suurta perhettä. Tza Tza on koko ikänsä rakastanut Olimpian miestä Juan Ángelia, eikä ole koskaan mennyt naimisiin kenenkään muun kanssa. Hän inhoaa sydämestään Olimpiaa, joka on Juan Ángelin nappaamisen lisäksi murhannut Tza Tzan siskon, langon sekä melkein Valentinan, ja muutenkin yrittänyt tehdä Tza Tzan elämästä mahdollisimman hankalaa. Myöhemmin Tza Tza rakastuu Joséen, mieheen Olimpian menneisyydestä. Juan Ángel rakastaa Tza Tzaa, mutta Tza Tzan ja Josén naimisiinmeno vain hankaloittaa rakkautta. Tza Tza tietää totuuden kaikista Josén salaisuuksista, mukaan lukien sen, että tämä on Orestesin oikea isä. Myöhemmin Tza Tza saa Josman tyttären.
  • Chiquinquirá "Chiqui" Lorenz RiveroNorkys Batista Chiqui on Lorenzo Lorenzin ja Muñeca Riveron ainoa ja hemmoteltu tytär. Hän on myös lumoavan kaunis malli. Chiqui on elämänsä aikana saanut kaiken haluamansa, ja hänestä on sen takia kasvanut hemmoteltu ja koppava nuori nainen.
Chiqui on seurustellut jo vuosia Orestes Villanuevan kanssa, ja luulee tämän olevan kaikkea mitä hän haluaa: rikas, komea ja naisten ihailema mies. Kuitenkin Chiqui alkaa tuntea selittämätöntä vetoa köyhään poliisi-Frankliniin, jonka kanssa hän on ottanut yhteen heidän ensitapaamisestaan lähtien. Lukuisista riidoista huolimatta parin kemiat kohtaavat ainutlaatuisella tavalla, ja Franklin on harvoja ihmisiä, joiden kanssa Chiqui pystyy olemaan oma itsensä.
Chiquin päällisin puolin helppo elämä on muuttanut suuntaansa vaikeuksien takia. Chiquin ja Orestesin hääpäivänä hänen parhaan ystävänsä Ariadna Villanuevan poikaystävä Román Fonseca raiskasi hänet. Tämän lisäksi Chiquin elämään ovat tuoneet ongelmia Orestesin kanssa käynnissä oleva vaikea on/off -suhde. Chiquillä on myös salaisuus, jota hän ei ole koskaan paljastanut parhaimmillekaan ystävilleen pelätessään menettävänsä seurapiiriasemansa: hän on ottolapsi. Chiquin oikea isä on Lorenzo, mutta hänen äitinsä ei ole Muñeca, vaan eräs nainen, jota Lorenzo käytti hyväkseen. Ainoa joka tuntee Chiquin taustat, on Franklin. Myöhemmin kuvioihin ilmestyy Chiquin oikea äiti, jota kutsutaan Pomposaksi. Chiqui ei tiedä Pomposasta totuutta, joten hän haukkuu tämän lyttyyn tietämättä tätä oikeaksi äidikseen. Chiqui saa tietää Pomposan henkilöllisyyden, eikä heti hyväksy totuutta.
Chiqui on raskaana Franklinille, mutta menettää lapsensa Olimpian työntäessä hänet Villanuevan talon portaita alas. Tämä on ainoita Olimpian tekoja, josta kaikki saavat tietää lähes heti. Chiqui joutuu auto-onnettomuuteen Románin kanssa, mutta Franklin tulee pelastamaan hänet räjähtävästä autosta. Chiqui antaa Franklinin rakkaudelle periksi ja he menevät naimisiin. Häissä Chiquin raiskannut Román alkaa ammuskella. Franklin pitää virastaan kiinni ja ampuu Románin.
  • Pandora Villanueva MercouriMarianela Gonzalez Pandora on Olimpian ja Juan Ángelin kapinallinen tytär, jolla on taipumusta masennukseen. Ollessaan vasta pieni tyttö Pandora joutui näkemään, kuinka hänen äitinsä työnsi hänen setänsä eli Valentinan isän talon yläkerran ikkunasta alas. Tämä jätti Pandoraan syvät arvet. Tämän lisäksi Pandora tietää myös monista muista Olimpian juonista ja salatusta kaksoiselämästä, se on tehnyt Pandorasta sulkeutuneen ja traumatisoituneen tytön, joka on joutunut koko ikänsä ravaamaan psykiatreilla.
Pandoran elämä muuttui sinä päivänä, kun hän tapasi komean poliisi Jordi Rosalesin. Alkuvaikeuksin jälkeen Pandora ja Jordi rakastuivat, ja Pandora halusi paljastaa Jordille menneisyytensä kauhut. Olimpia ei kuitenkaan hyväksynyt köyhää poliisia Pandoran puolisoksi, ja pari joutui karkaamaan. Heidät saatiin kiinni, ja Olimpia sulki Pandoran vuodeksi kellariin vankeuteen väittäen muille Pandoran olevan psykiatrisessa hoidossa Sveitsissä. Hän myös pakotti Pandoran väittämään Jordille, ettei oikeasti rakasta tätä, uhaten tapattaa Jordin, jollei Pandora tottelisi äitiään.
Pari joutui vuodeksi eroon toisistaan, Pandoran lojuessa kellarissa ja Jordin pohtiessa tuskastuneena miksi Pandora hylkäsi hänet. Pandora onnistui kuitenkin karkaamaan kellarista, ja suojatakseen itsensä Olimpialta hän pukeutui Hugo-nimiseksi toimittajaksi, ja hankkiutui pensionaattiin voidakseen olla lähellä Jordia. Olimpiaa pelätessään "Hugo" ei voinut paljastaa todellista henkilöllisyyttään Jordille, kunnes asia eräänä päivänä paljastui. Rajun yhteenoton jälkeen pari palasi onnellisesti yhteen. Pandora tosin joutui vieläkin pukeutumaan Hugoksi, mikä aiheutti sen, että muut luulivat Jordia ja "Hugoa" homoiksi.
Pandoran ja Jordin tulevaisuutta varjostavat yhä Olimpia, sen lisäksi mallimamma Mayela on iskenyt kyntensä Jordiin.
Kun Jordi oli pyydetty koekuvauksiin mallitoimistolle, Mayela hyppäsi tämän päälle ja oli jo repinyt paitansa auki, kun Hugoksi pukeutunut Pandora ilmaantui paikalle. Tyttö lähti pakkaamaan tavaroitaan, mutta Jordi ehti paikalle ennen kuin oli liian myöhäistä. Seuraavana aamuna Jordi lähti töihin huolissaan suhteesta, mutta luullen että riita oli sovittu. Mutta samaan aikaan pensionaatissa Pandora pakkasi tavaransa ja palasi kotiin, koska ei jaksanut kulkea valeasussa, ja Jordin särjettyä hänen sydämensä. Pian tämän jälkeen Pandora ei edes pohtinut Jordin syyttömyyttä, koska hänen sisarensa Ariadna lavasti Jordin käyneen hänen kimppuunsa.
Pandora joutuu vankilaan, kun hän Olimpian manipuloimana "tunnustaa" Luis Felipen murhan. Jordi on Pariisissa ja Pandora yrittää itsemurhaa vankilassa. Jordi tulee kuitenkin takaisin ja saa Pandoran pois mielisairaalasta. Pandora palautuu entiselleen Olimpian ollessa vankilassa. Hän ja Jordi menevät naimisiin ja saavat tyttären.
  • Jordi Rosales - Hugo Vasquez Jordi on nuori poliisi, joka rakastaa juhlia. Todellisuudessa hän kuitenkin haluaisi opiskella yliopistossa, mutta hänen rahansa eivät tähän riitä. Ensitapaamisella Jordi tiesi Pandoran olevan hänen elämänsä nainen, vaikka alku olikin vaikeaa. Pari karkasi yhdessä, mutta Olimpia sai heidät kiinni ja pakotti Pandoran sanomaan Jordille, että tämä oli vain ollut ajanvietettä. Olimpia sulkee Pandoran kellariin, ja Jordi suree tytön menetystä, luullen kuitenkin, että Pandora on Sveitsissä hoidossa. Salaperäisen Hugo-toimittajan ilmestyttyä pensionaattiin Jordi ei aluksi pidä tästä lainkaan, mutta alkaa pikku hiljaa oudolla tapaa kiintyä poikaan. Myös Yön Seireeni-niminen yökerhotanssija herättää Jordin tunteet. Jordi uskoo jo olevansa homo, kuin ei voi olla ajattelematta Hugoa kaikenaikaa. Jordi saa kuitenkin tietää, että sekä Hugo, että Yön Seireeni ovat kumpikin Pandoran valeasuja. Pari pääsee palaamaan yhteen, mutta Pandora pukeutuu edelleen Hugoksi. Näin Jordia luullaan homoksi, ja hän on menettää työnsäkin sen takia. Onnellinen aika kuitenkin loppuu lyhyeen, kun mallien manageri Mayela iskee silmänsä Jordiin. Pandoran sisko Ariadnakin havittelee Jordia itselleen. Monen selkkauksen jälkeen Pandora jättää Jordin, koska luulee tulleensa petetyksi. Jordi keksii itselleen valehenkilöllisyyden saadakseen olla lähellä Pandoraa. Hän pukeutuu naispsykiatriksi, jonka nimi on Marianela. Näin Jordi saa myös Pandoran paljastamaan äitinsä katalat teot. Jordi menee lopulta naimisiin Pandoran kanssa.
  • Juan Ángel VillanuevaFlavio Caballero Juan Ángel on Olimpian aviomies, ja Valentinan isän veli. Juan Ángelin ollessa nuori Olimpia onnistui viettelemään hänet itselleen ja samalla keplottelemaan itsensä Villanuevojen rikkaaseen sukuun. Juan Ángel rakasti vilpittömästi Olimpiaa, ja kuvitteli Orestesin olevan hänen poikansa. Hän uskoi Olimpian valheet syntyperästään rikkaiden kreikkalaisten ainoana lapsena, mutta pikku hiljaa hänenkin silmänsä alkavat avautua.
Juan Ángel on aina mahdollisimman ystävällinen Valentinalle. Hän myös yrittää parhaansa mukaan estää Olimpiaa ja Ariadnaa kiusaamasta Valentinaa, ja tehdä tämän elämästä mukavaa Villanuevojen talossa. Kun Valentina muuttaa tätinsä pensionaattiin, yrittää Juan Ángel saada Valentinaa palaamaan Villanuevojen taloon, mutta antaa lopulta tytön jäädä tätinsä luo asumaan. Kun Juan Ángel avaa silmänsä Olimpian todelliselle luonteelle, huomaa hän olevansa rakastumassa Valentinan tätiin Tza Tzaan. Juan Ángel välittää kaikista lapsistaan suuresti, vaikka potkiikin Aquilesin ulos talosta, kun paljastuu että tämä ei pidä tytöistä. Hän kuitenkin leppyy myöhemmin Aquilesille. Myös Pandoran hyvinvointi on Juan Ángelin suurimpia huolenaiheita. Hän on ylpeä Orestesista, vaikka saakin myöhemmin tietää, että tämä ei ole hänen poikansa.
Olimpia työntää Juan Ángelin alas parvekkeelta, kun tästä alkaa tulla enemmän uhka kuin hyödyke. Juan Ángel vaipuu vihannes-tilaan, ja halvautuu, mutta pääsee ennalleen mm. Joseman ansiosta. Hän huolehtii Tza Tzasta Joseman kuoleman jälkeen.
  • Franklin CarreñoJeronimo Gil Franklin on oikeudenmukainen ja työlleen omistautunut poliisi, joka asuu Tza Tzan pensionaatissa. Franklin on hyväsydäminen ja hän taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta. Franklin on ollut ihastunut Valentinaan.
Kaikista muista naisista huolimatta Franklinin sydämen on vallannut Chiqui Lorenz, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Lukuisista yhteenotoistaan huolimatta parin välillä on kummallista kemiaa, mitä he eivät pysty itsekään kunnolla selittämään. Köyhä poliisi ja hemmoteltu malli ovat pari, joiden välillä viha ja rakkaus muistuttavat yllättävän paljon toisiaan. Monien vaikeuksien jälkeen pari odottaa yhteistä lasta, jonka he kuitenkin menettävät Olimpian työntäessä Chiquin alas portaita. Franklin ja Chiqui päätyvät kuitenkin naimisiin ja he saavat myöhemmin pojan.
  • Román FonsecaLuciano D'Alessandro Román Fonseca on Ariadna Villanuevan entinen miesystävä ja kuuluu erääseen Caracasin suurimmista rikosliigoista. Román on itsekeskeinen, häijy, väkivaltainen ja rahanahne, ja kiinnostunut lähes jokaisesta naisesta ympärillään. Ariadnaa hän on käyttänyt hyväkseen heidän koko suhteensa ajan, yrittäen iskeä muun muassa Bellan.
Muiden rikostensa lisäksi Román on myös raiskannut Ariadnan parhaan ystävättären Chiquin tämän hääpäivänä. Sokeasti rakastunut Ariadna ei huomannut poikaystävänsä pimeitä puolia läheisten varoittelusta huolimatta, ja halusi päästä naimisiin Romanin kanssa, vaikka Román vastustikin avioliittoa. Pakon edessä Román joutui kuitenkin suostumaan avioliittoon.
Onnellista Ariadnan ja Románin hääpäivästä ei kuitenkaan tullut. Románin häijyys valkeni Ariadnalle mitä ikävimmillä tavalla, kun Román hylkäsi Ariadnan alttarille, ja kuulutti Bellan olevan nainen jota hän rakastaa, astuen samalla Bellan ansaan, jonka tarkoitus oli pelastaa Ariadna Románin kaltaiselta rikolliselta. Románin tavoitteena on ansaita rikosliigansa avulla mahdollisimman paljon valtaa ja mammonaa, mutta nyt hän hautoo myös kostoa Bellalle, joka nöyryytti häntä täydellisesti. Ariadna ja Román kuitenkin palasivat yhteen tarkoituksenaan yhdessä kostaa Bellalle. Franklin ampuu Románin häissään.

Muut henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Camelia "Muñeca" Rivero de Lorenz - (Belen Marrero) Muñeca on Chiquin äiti, sekä uskottoman Lorenzo Lorenzin vaimo. Muñeca on elänyt Lorenzon rinnalla, tietämättään, että hänen miehellään on ollut vuosikausia rakastajattarena hänen paras ystävättärensä Olimpia, sekä myös monia muita naisia.

Muñeca adoptoi Chiquin, saatuaan tietää, että Chiqui oli Lorenzon ja erään tämän hyväksikäyttämän naisen tytär.

Muñeca on myös ottanut vastaan Hopealiljan avokätisiä lahjoituksia hänen lastenkotiansa varten, joka tosin aiheuttaa ikäviä tilanteita muun muassa Lorenzon kanssa. Muñeca tajuaa myöhemmin hopeliljan henkilöllisyyden.
Muñecalla ilmaantuu ongelmia miehensä kanssa, kun hän yllättää Lorenzon ja Ariadnan rakastelemasta Románin jätettyä Ariadnan alttarille. Pian Lorenzo pyytää avioeroa viedäkseen Ariadnan vihille.
  • Lorenzo "Lolo" Lorenz - (Félix Loreto) Lorenzo on Muñecan uskoton mies, jonka katse seuraa jokaista hameenhelmaa. Hän on myös Chiquin oikea isä. Hän on vuosia ollut Olimpian rakastaja, ja jopa sijoittanut Olimpiaan suuria summia, tosin Villanuevojen toimiston rahoilla, josta aiheutuu hänelle myöhemmin ongelmia.
Lorenzo, lempinimeltään Lolo, ihastuu myöhemmin Olimpian tyttäreen, Ariadnaan, joka on Chiquin paras ystävä ja Chiquin ikäinen. Lorenzo ei pidä Ariadnan aikeista mennä Románin kanssa naimisiin, mutta Románin jättäessä Ariadnan alttarille, käyttää Lorenzo tilaisuutta hyväkseen ja pian Ariadna ja Lorenzo ovatkin petipuuhissa. Muñeca löytää heidät intiimeissä tunnelmissa ja tajuaa, ettei tämä ollut ainoa kerta kun hänen miehensä petti häntä. Vähän ajan päästä Lorenzo pyytää avioeroa, jotta hän voisi olla Ariadnan mies.
Lorenzo ei ole myöskään erityisen mielissään Hopealiljan lahjoituksista Muñecan lastenkodille väittäen, ettei se ole oikeudenmukaista, vaikka onkin itse pahempi rikollinen. Hän on mm. sekaantunut huumeiden salakuljetukseen.
  • Ariadna Villanueva Mercouri - (Aileen Celeste) Ariadna on Olimpian ja Juan Ángelin tytär. Hän kiusaa Valentinaa Chiquin kanssa, ja yrittää tehdä Valentinan elämästä mahdollisimman vaikeaa. Ariadna oli aluksi sokeasti rakastunut Romániin ja ehti jo odottaa lasta tälle, mutta teki kuitenkin kotitekoisen abortin Románin painostaessa. Kun pari oli menossa vihille, sai Ariadna kokea karvaan pettymyksen, kun Roman jätti hänet alttarille todistaen kaikille rakastavansa Bellaa. Ariadna tajusi, että Román on rikollinen, mutta luuli myös Bellan halunneen pilata hänen häänsä. Ariadna päätyi sänkyyn Lorenzon kanssa. Lorenzin sanottua, että hän tekisi mitä vain Ariadnan vuoksi Ariadna pyytää ensin, että Lorenzo jättäisi Olimpian, ja sitten, että tämä eroaisi Muñecasta.
Ariadnan on Chiquin paras ystävä, mutta edes hän ei tiedä Chiquin olevan ottolapsi. Ariadna on myös suunnitellut juonia Chiquin kanssa Valentinaa vastaan, muun muassa Oresteen polttari-illan, jolloin kaksikko uskotteli Valentinalle Orestesin pettäneen tätä. Myöhemmin Bellan ystävän Jorgen tultua Caracasiin, päätyy Ariadna yhteen tämän kanssa.
  • Aquiles Villanueva Mercouri - (Carlos Alvarez) Aquiles on Olimpian ja Juan Ángelin poika. Kun Aquiles oli vielä lapsi, Olimpia vei hänet ilotaloon "tehdäkseen hänestä miehen". Aquilesille jäi kokemuksesta traumoja, ja hän vihaa äitiään sen takia. Aquiles on Valentinalle ystävällinen.
Aquiles luuli olevansa homo, kun naiset eivät kiinnostaneet häntä. Kun perhe sai asian selville, Aquiles heitettiin ulos talosta. Mutta kun Aquilesille tapahtui onnettomuus, ja hän menetti muistinsa, perhe heltyi ja otti hänet takaisin kotiin. Olimpia näki tilaisuutensa koittaneen ja uskotteli Aquilesille tämän seurustelevan Fabiolan, Aquilesiin ihastuneen tytön kanssa. Tällöin Olimpia käänsi Aquilesin myös Valentinaa vastaan. Olimpia maksoi Fabiolalle Aquilesin käännyttämisestä heteroksi. Mutta kun Aquilesin muisti palasi, ja hän sai selville Olimpian ja Fabiolan sopimuksesta, hän jätti Fabiolan. Silloin Aquiles rakastui Ninfaan, talon piikaan.
Pari menee naimisiin, mutta tapansa mukaan Olimpia sotkee asiat. Parin sanottua tahdon, Olimpia astelee paikalle näyttäen lavastettuja kuvia, joissa Ninfa muka pettää Aquilesia. Lopulta Aquiles ja Ninfa päätyvät yhteen ja heistä tulee näyttelijäpariskunta.
  • Ninfa - (Prakriti Maduro) Ninfa on Villanuevojen palvelija, luonteeltaan todella utelias, ja tunkee nenänsä mielellään toisten asioihin. Ninfa on myös yksi Valentinan parhaista ystävistä; hän on yksi niistä harvoista, jotka saivat tietää "ettei pullukka olekaan enää pullukka". Eli, että Bella de la Rosa Montiel onkin oikeasti Valentina. Ninfa rakastaa Aquilesta, mutta pitää itseään toivottomana piikana.
  • Beatriz Carreño - (Ana Beatriz Osorio) Beatriz Carreño on Franklinin sisko, sekä yksi Valentinan parhaimmista ystävistä. Hän on yksi niistä, jotka saivat tietää, ettei pullukka olekaan enää pullukka, kun Valentina palasi Bellana Venezuelaan Espanjasta. Beatriz on myös taitava meikkaaja. Beatriz on jo pitkään unelmoinut Alejandrosta, joka ei ole siltikään huomannut häntä. Beatrizin palattua Los Angelesista hänen ja Alejandron välillä alkaakin olla pientä säpinää, vaikka Beatriz ujosti kieltää sen.
Beatriz ja Alehandro menivät kuitenkin naimisiin, vaikka Alejandron entinen tyttöystävä Deborah yrittää estää sen kaikin voimin. Deborah myös väitti Alejandron saanen HIV:in, mutta totuus tuli julki testeissä. Kaikkien vielä luullessa, että Alejandrolla on HIV, Beatrizin äiti yritti estää suhteen peläten tyttärensä sairastuvan HIV:iin.
  • Don Segundo Villanueva - (Carlos Marquez) Segundo on Valentinan ja tämän sukulaisten vanha isosetä. Hän on ollut linnoittautuneena huoneeseensa siitä päivästä lähtien, kun Olimpia tuli Villanuevojen taloon. Segundo pitää kovasti Valentinasta ja yrittää kaikin keinoin suojella tyttöä ja tämän perintöä. Kun Valentina palasi Bellana Venezuelaan, Segundo tajusi heti kuka tämä oikeasti oli, vaikka Valentina ei sitä heti kertonutkaan. Segundo vihaa Olimpiaa ja tahtoisi tappaa tämän. Segundo ampui kerran Olimpiaa, mutta ammus osui Olimpiaa vain olkapäähän, eikä tämä kuollut.
  • Roque Julia - (Marcos Moreno) Roque on Olimpian hovimestari, palvelija ja oikea käsi. Roque hoitaa Olimpian likaiset työt. Roquen lempinimi on Negro, jota erityisesti Olimpia ja yksi palvelijattarista, Nereida, käyttävät. Roque on Olimpian ainoa linkki menneisyyteen. Hän oli José Manuel Sevillan paras merimies ja ystävä. Kun sarjan edetessä tuli julki, että Valentinan äidin kirjoittamat velkakirjat olivat väärennetty, Roque otti syyt niskoilleen suojellakseen Olimpiaa. Sarjan lopussa Roque auttoi Olimpian pois vankilan sairaalasta ja vei tämän laivalle, jossa sitten kertoi rakastavansa Olimpiaa. Kun Roque yritti suudella Olimpiaa, tämä yritti puolustautua aseella, ja kun he tappelivat ase laukesi vahingossa ja laiva räjähti. Molemmat kuolivat rajahdyksessä.
  • José Manuel "Josema" Sevilla - (Daniel Alvarado) José Manuel Sevilla on vanha merikapteeni, joka ryösti rikkailta ja antoi köyhille. Erään kaupan mentyä pieleen ja vastapuolen laivan sytyttä tuleen sen seurauksena, haaksirikkoutui Joseman laiva ja Josema joutui vankilaan syytettynä kreikkalaispariskunnan murhista. Hän istui murhista 25 vuotta eräässä syrjäisessä vankilassa Santo Domingossa luullen, että hänen naisensa, María Joaquina Crespo, oli kuollut haaksirikossa. Kun Josema vapautui vankilasta ja palasi Venezuelaan, hän sai tietää, että hänen ystävänsä Roque, sekä María Joaquina, joka eli nykyään nimellä Olimpia, olivat elossa. Josema muutti pensionaattiin saavuttuaan Caracasiin ja hän rakastui Tza Tzaan. Josemalle selvisi myös, kuinka häikäilemättömiä rikollisia Roquesta ja Olimpiasta oli tullut.
Josema on Orestesin oikea isä, mutta vain Olimpia ja Roque tietävät sen. Myöhemmin asia paljastuu myös Valentinalle ja Tza Tazalle, sekä lopulta myös Josemalle.
Josema kuolee esittäessään Hopealiljaa ja suojellessan Orestesia. Hän ehtii kertoa Orestekselle olevansa tämä isä ennen kuin kuolee. Hän ja Juan Ángel tekevät sovinnon ja Josema pyytää Juan Ángelia huolehtimaan Tza Tzasta. Hän kuolee rauhallisesti ja onnellisena. Kaikki, jopa poliisit, uskovat Joseman olevan Hopealilja ja näin Oresteksen vakuuttelut, että hän on oikea Hopealilja, tulkitaan hänen halunaan puhdistaa Joseman maine.
  • Alejandro Silva - (Abelardo Behna) Alejandro on Oresteksen paras ystävä, nuori ja komea malli, johon Beatriz on toivottomasti rakastunut. Alejandro puolestaan ei huomaa tämän tunteita, vaan keskittyy naistenvalloitunseen välittämättä pitkäaikaisesta tyttöystävästään Deborahista. Lopulta Deborah kyllästyy Alejandron uskottomuuten yllätettyään tämän ja Ariadnan. Deborah valehtelee saaneensa (HIV)-viruksen, koska haluaa kostaa Alejandrolle. Deborah kertoo kaikille Alejandron taudista, eikä kohta enää kukaan halua työskennellä tämän kanssa. Alejandro masentuu, eikä huomaa Beatrizia, joka yrittää auttaa tätä, vaan pitää tätä säälinä, jota hän ei halua itselleen.
Beatriz ja Alejandro menevät naimisiin, mutta kun paljastuu, ettei Alejandrolla olekaan aidsia, Beatriz jättää hänet. Myöhemmin Beatriz rakastuu Alejandroon uudelleen.
  • Celeste Villanueva de Dupont - (Amalia Perez Diaz) Celeste oli Don Segundon sisar, jolla oli ankarat käsitteet sopivuudesta. Hän uskoi pitkään Olimpian olevan hyvä äiti ja puoliso, mutta tajusi asian oikean laidan liian myöhään. Olimpia, joka oli jo ryövännyt Villanuevojen rahoja, kiristi sairaan Celesten testamenttaamaan omaisuutensa Orestekselle, ennen kun tappoi tämän, ei tosin varsinaisesti surmaten, vaan sieppaamalla tämän elintärkeät lääkkeet.
  • Fabiola - (Sandra Martinez) Fabiola on Románin serkku, joka oli pitkään rakastunut Aquilesiin, mutta Aquiles ei kuitenkaan vastannut tämän tunteisiin. Aquilesin menetettyä muistinsa, Fabiola Olimpian palkkaamana väittää Aquilesille, että on tämän tyttöystävä. Aquiles saa kuitenkin muistinsa takaisin, ja jättää Fabiolan, huolimatta tämän yrityksistä jatkaa suhdetta.
  • Consuelito - (Jeanette Flores) Pensionaatissa asuva Tza Tzan ystävä. Consuelitolla on poika nimeltä Daniel Ecuardo. Consuelito iski silmänsä Frankliniin, mutta heillä ei ollut kuitenkaan sen kummempaa suhdetta, Franklinin niin päätettyä. Franklin on kuitenkin Consueliton hyvä ystävä. Consuelitolla on myös ollut vaikeuksia hyväksyä Franklinin ja Chiquin suhde, ja tämä muutti jo välillä Danielin kanssa takaisin omaan kotimaahansa, mutta he palasivat, kun selvisi, että Danielilla on aivokasvain.
  • Samuel Robinson - (Daniel Anibal Blasco) Lehdessä toimitusjohtajana toimiva mies, joka sai ensimmäisenä tietää "Hugon" olevan Pandora. Samuel auttaa Pandoraa julkaisemaan vähemmän imartelevia artikkeleita Olimpiasta. Samuel rakastuu Pandoraan, mutta Pandora itse ei vastaa tämän tunteisiin. Lopulta Joseman ja Tza Tzan häissä Pandora kosii Samuelia, tosin ei rakkaudesta, vaan nyttääkseen Jordille, että on jatkanut elämäänsä. Pandora jättää kuitenkin Samuelin ja palaa Jordin luo.
  • Nereida - (Mayra Africano) Villanuevan kateellinen ja kiero palvelustyttö. Hän on uskollinen ainoastaan Olimpialle ja Roquelle. Nereida on myös hyvin perso rahalle. Hän on iskenyt silmänsä Roqueen. Myöhemmin Nereida kuitenkin kyllästyy Olimpian törkeyksiin ja auttaa Valentinaa mm. antamalla tälle Olimpian törkeydet paljastavat paperit, joissa kerrotaan mm. Olimpian olleen seksuaalityöntekijä. Neraida tietää paljon Olimpiasta ja Roquesta, koska oli heidän apurinaan jonkin aikaa.
  • Eva Lanz de Villanueva - (Mimi Lazo) Eva Lanz on Valentinan äiti, tunnettu laulaja, jonka elämän Olimpia tuhosi tapettuaan tämän miehen Luís Felipen. Eva sortui alkoholistiksi Olimpian takia, ja laittoi Valentinan sisäoppilaitokseen. Kun Eva saa lopulta elämänsä taas kasaan, Olimpia murhauttaa tämän, ja väärentää Evan nimen papereihin, joiden mukaan hän on lainannut Evalle suuria summia rahaa. Kyseisten paperien avulla Olimpia saa kiristettyä itselleen niin Evan perinnönkin, kuin Villanuevojen talon ja Luís Felipen rahat.
  • Deborah Pereira - (Kareliz Ollarves) Deborah on Oresteen entinen tyttöystävä, joka seurustelee nykyään Alejandron kanssa. Deborah on pitkään yrittänyt katsoa läpi sormiensa Alejandron naisissa juoksemista, mutta saa lopulta tästä tarpeekseen ja jättää Alejandron. Deborah päättää kostaa Alejandrolle valehtelemalla, että molemmilla olisi HIV-tartunta. Sitten kun Debora huomaa Alejandron rakastuneen Beatriziin, hänkin alkaa haluta Alejandroa taas ja saakin jo beatrizin melkein jättämään Alejandron.
  • Yéssica López "Pomposa" - (Nathalie Cortez) Pompisa on Chiquin oikea äiti. Lorenzo vietteli Pomposan, kun tämä oli vasta teini-iässä ja sai tämän raskaaksi. Kun Muñeca sai tietää Chiquistä, hän adoptoi tytön. Pomposa on kasvanut kaduilla ja on sen takia kovapintainen ja sisukas. Ensin Chiqui ei halua uskoa, että hänen äitinsä on "laitapuolen kulkija", mutta kun paljastuu kuinka Lorenzo aikoinaan käytti Yéssicaa hyväkseen, menee Chiqui Yéssican puolelle.
  • Jorge Campos - (Rodolfo Renwick) Espanjassa asuva Valentinan ystävä korkealta mainosalan huipulta. Hän oli myös ensimmäisiä, jotka saivat nähdä Valentinan laihtuvan ja muutuvan Bellaksi. Hän rakasti Valentinaa, mutta kun Valentina ei kyennyt vastaamaan tunteisiin, rakastui Jorge Adrianaan. Jorge myös yritti järjestää "Bellan" pois maasta, kun häntä syytettiin tuomari Gomezin murhasta. Jorge ja Orestes myös järjestivät monta mustasukkaisuuskohtausta Valentinan vuoksi.
  • Careperro - (Laureano Olivares) Románin rikostoveri. Auttoi Románia pakenemaan vankilasta.
  • Natalia - (Sonia Villamizar) Yksi Lorenzon rakastajattarista.
  • Vivian Duran - (Aleska Diaz Granados) Uraohjus, joka suunnitteli vaatemalliston pulleille. Päätyy lopulta yhteen Lorenzon kanssa.
  • Ezkenasi - (Jose Manuel Ascensao) Romanin kiero asianajaja. Myöhemmin myös Olimpia käyttää häntä halutessaan eroon kolmesta murhasyytteestä, mutta lopulta päättää olla auttamatta koska ei halua hävitä.
  • Pepa Lopez Castro "Pepita" - (Llena Aloma) Boligoman naisystävä ja taitava ennustaja.
  • Jose Ignacio Pacheco - (Jose Angel Avila) Pacheco on Tza Tzan asianajaja. Pacheco on auttanut mm. Valentinaa saamaan Olimpian varastaman perintönsä takaisin, mutta epäonnistui yrityksessää todisteiden puuttuessa. Pacheco oli myös ihastunut Tza Tzaan, mutta luopui toiveistaan kun Jose ilmestyi kuvioihin.
  • Comisario Pantoja - (Edgar Gomez) Poliisien esimies.Rakastuu Yei Louhun.
  • Daniel Eduardo - (Jose Carlos Grillet) Daniel on Consueliton poika. Hän myös ihailee suuresti Hopealiljaa, joka pelasti tämän kuolemalta antamalla rahat leikkaukseen, jossa Danielilta poistettiin aivokasvain.
  • Macedonio Ortega - (Enrique Izquierdo) Tza Tzan näyttelijäystävä.
  • Angelica - (Dora Mazzone) Pensionaatissa vieraillut ennustaja.
  • Benigno Matiz - (Eric Noriega) Benigno on Villanuevojen puutarhuri, tilanhoitaja ja Segundon oikea käsi. Benigno pitää yhteyttä Segundoon radiopuhelimitse. Benigno on myös yksi niistä harvoista, jotka tietävät, että Hopealilja on oikeasti Orestes.
  • Javier - (Sandy Olivares) Lentokentällä ammuskellut rikollinen, jonka Franklin sai myöhemmin kiinni itse teosta.
  • Gladiola Carreño - (Martha Pabon) Gladiola on Franklinin ja Beatrizin äiti, sekä Tza Tzan hyvä ystävä. Gladiola on harras katolilainen, ja on joutunut useammankin kerran järkyttymään maailman menoa, mm. luullessaan Jordia ja "Hugoa" homoseksuaaleiksi.
  • Carmen - (Kristin Pardo) Lorenzon sihteeri. Hänen todistajan lausuntonsa on tärkeässä roolissa, jotta Valentina/Bella pääsee pois vankilasta.
  • Boligoma - (Miguel Angel Perez) Orestes pelasti hänet myrskyssä ja Boligoma työskentelee Oresteksen omistamassa baarissa. Boligoma on yksi niistä harvoista jotka tietävät, että Hopealilja on oikeasti Orestes.
  • Luís Felipe Villanueva - (Manuel Salazar) Valentinan isä, jonka Olimpia murhasi työntämällä tämän alas parvekkeelta, kun Luís Felipe sai tietoonsa Olimpian menneisyyden. Olimpia väittää, että Luís Felipe putosi humalassa parvekkeelta, vaikka oikeasti pudotti hänet itse.
  • Rita - (Gabriela Santeliz) Muñecan taloudenhoitaja. Rita on Yéssica Lópezin serkku. Tämä aikoinaan houkutteli Ritan menemään Lorenzeille saadakseen sitä kautta tietoa Chiquista.
  • Mama Dolores - (Soraya Sanz) Pensionaatin asukas, jonka Roque murhasi ampumalla.
  • Mateo - (Jesus Seijas) Muñecan autonkuljettaja. Mateo on yksi niistä harvoista jotka tietävät, että Hopealilja on oikeasti Orestes. Mateo on myös essintynyt Hopealiljana Orestesin läsnä ollessa, jotta poliisi ei enää epäilisi Orestesta Hopealiljaksi. Mateo on rakastunut Muñecaan.
  • Joel - (Manuel Sosa) Auttoi Olimpiaa tuhoamaan Ninfan ja Aquilesin suhteen. Kiero Joel petkutti Aquilesta olemalla huumatun Ninfan kanssa sängyssä. Myöhemmin Joel auttaa Aquilesia ja Ninfaa saamaan todisteita Roqueta vastaan.
  • Doña Elena - (Elisa Stella) Villanuevan vanhin taloudenhoitaja ja aikoinaan suhteessa Don Segundoon. Hän on Luis Felipen murhan todistaja.

Sarjan teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja korostaa sisäistä kauneutta. Siinä halutaan näyttää, että kaunein nainen ei aina ole missin mitoissa. Sarja myös korostaa unelmia, ja sitä, että niistä ei pidä luopua, koska ei koskaan voi tietää milloin ne toteutuvat. Sarjassa esitellään myös yleisiä ongelmia, joita varsinkin Venezuelassa esiintyy. Näitä ovat muun muassa seksuaalinen syrjintä, väkivalta, orvot ja HIV.

Hääjaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oresteksen ja Chiquin häät

Kalpean näköinen Chiqui saapuu viimein kirkkoon. Chqiuin isä Lorenzo saattaa tyttärensä alttarille. Pappi kysyy ensin Orestekselta tahtooko tämä naimisiin Chiquin kanssa ja Orestes vastaa tahdon. Papin kysyessä Chiquiltä samaa asiaa, Román astuu esiin kirkkoon. Román raiskasi Chiquin juuri ennen kuin tämä saapui kirkkoon ja nähdessään Románin Chiqui pyörtyy alttarille. Chiqui viedään Villanuevoiden taloon, mutta tämä sanoo jaksavansa jatkaa häitään. Kesken juhlien paikalle ilmestyy Bella de la Rosa, joka saa pientä hämminkiä aikaan. Illalla Chiqui ei pystynyt rakastelemaan Oresteksen kanssa.

  • Oresteksen ja Valentinan häät

Orestes odottaa Valentinaa. Chiqui ja Franklin ovat hänen kanssaan alttarilla. Chiqui juoksee auton tullessa Valentinan luo ja kertoo Valentinalle ettei Tza Tza ole vielä saapunut paikalle. Valentina huolestuu ja alkaa pelätä pahinta. Kuitenkin pian Tza Tza ja Gladiola ajavat mopolla ja törmäävät koriste-pöytään. Häät voivat alkaa. Juan Ángel lähtee saattamaan Valentinaa alttarille. Orestes ja Valentina vihitään ja kaikki näyttävät onnellisilta yhdessä. Myöhemmin Orestes ja Valentina lähtevät liitämään laskuvarjolla juhlistaan.

  • Chiquin ja Franklinin häät

Lorenzo saattaa tyttärensä alttarille ja pappi vihkii heidät. Franklin ilmoittaa, että hänellä on lahja tuoreelle vaimolleen. Sitten lavalle ilmestyy Jeremías, joka laulaa kappaleen La Cita. Kaikilla on hauskaa, kunnes tarjoilijaksi pukeutunut Román alkaa ammuskella. Franklin haluaa suojella Chiquiä ja häävieraita, ja ampuu Románin.

  • Pandoran ja Jordin häät

Kaikki odottavat Pandoraa hääpaikalla. Jordi kysyy, mitä pitäisi tehdä, jos Pandora jättää hänet alttarille. Franklin kiusaa Jordia vastaamalla Sitten menet yhteen Hugon kanssa. (Pandora oli aiemmin esiintynyt Hugo-nimisenä reportterina.) Viimein Pandora saapuu ja ennen kuin vihkiminen alkaa, Orestes ilmaantuu paikalle. Valentina kertoo Orestesille odottavansa tämän lasta ja Orestes, kuten kaikki häävieraat, ovat ikionnellisia. Orestes ja Juan Ángel saattavat yhdessä Pandoran alttarille ja hänestä tulee Jordin vaimo.

  • Beatrizin ja Alejandron häät

Beatrizin ja Alejandron häissä ei ole kovin paljon vieraita, vain Consuelo ja Machedonio ovat läsnä. Pappi kertoo, ettei paria voi vihkiä ilman todistajia. Consuelo ilmoittaa toimivansa morsiusneitona ja Machedonio sulhaspoikana. Pian Chiqui ja Franklin saapuvat paikalle, samoin Tza Tza ja José. Franklin saattaa Beatrizin alttarille. Myöhemmin, kesken vihkitilaisuuden, Beatrizin äiti Gladiola saapuu paikalle Pachecon kanssa. Hän sallii nuorenparin mennä naimisiin, vaikka ei aluksi pitänyt ajatuksesta.

  • Joseman ja Tza Tzan häät

Tza Tza saapuu alttarille Juan Ángelin saattamana Villanuevan kartanolla. Josema ja Tza Tza suutelevat ja kaikki ovat onnellisia. Olimpia on raivoissaan ja pilaa häät käskemällä Roquen ammuskella juhlassa.

  • Aquilesin ja Ninfan häät

Ninfa valmistautuu häihinsä pensionaatissa, ja onnesta soikeana oleva Aquiles odottaa häntä alhaalla. Ninfa tulee alas ja seremonia alkaa. Onnellinen pari ehti jo vihkiä toisensa, kunnes Olimpia saapui paikalle. Hänellä oli mukanaan rakastelukuvat Ninfasta ja Joelista. (Yksi Olimpian juonista.) Olimpia näytti kuvat Aquilesille, tämä suuttui ja häät menivät pilalle.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]