Tugeenit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tugeeni-kultti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tugeeneiksi nimettyjä miehiä, kuva noin vuodelta 1894.

Tugeenit, thagit tai thugit (yks. hindiksi thag, sanskritiksi sthaga ’rosvo, ryöväri’) olivat pohjoisintialainen Sindousenselvennä alueella toiminut, järjestäytynyt ammattitappajien kilta, väkivaltainen kultti, joka toimi satoja vuosia. Jäsenillä oli oma salakielensä, ramasi, ja salamerkkejä joista he tunnistivat toisensa.[1] Ramasi-kieltä pidetään jäänteenä aikaisemmasta ilmeisesti laajalti Etelä-Aasiassa puhutusta kauppiaiden ja rikollisten lingua francasta.[2]

Ensimmäinen kirjallinen merkintä tugeeneista on vuodelta 1356. Tugeenit itse luokittelivat kuuluvansa seitsemän alkuperäisen islamilaisheimon joukkoon, vaikka kultti pohjautui alussa ilmeisesti hinduyhteisöön ja palvoi kaikissa vaiheissaan Kalia, hindujen tuhon jumalatarta.[1]

Tugeeneilla oli tapana etsiytyä matkalaisten seuraan ja tilanteen tullessa ryöstömurhata nämä. Tugeenit kulkivat pitkin kauppareittejä, ja saivat reitin varrelta liittolaisiltaan ja avustajiltaan vinkkejä sopivista uhreista. Toiminta ei ollut ympärivuotista, vaan kausittaista.[2] Murha tapahtui yleensä kuristamalla uhri kangasliinalla, minkä jälkeen omaisuus vietiin ja ruumis haudattiin. Surmatyöhön liittyi riittejä, joissa käytettiin pyhitettyä hakkua ja uhrattiin sokeria.[1] Kuristaminen oli kastitietoisille tugeeneille käytännöllinen tapa välttää kosketusta uhrien vereen, mutta he käyttivät tappamiseen usein myös miekkoja, veitsiä tai myrkkyjä.[2]

Kulttia vuosina 1790–1830 johtanutta Behramia pidetään mahdollisesti maailman pahimpana sarjamurhaajana, sillä hän murhasi 931 henkilöä. Kultti oli historiansa aikana vastuussa 180 000–600 000 ihmisen murhasta.

Brittiläisen Intian siirtomaaherrat aloittivat 1830-luvulla operaation tugeenikultin lopettamiseksi. Kultin olemassaolo heikensi ajatusta brittihallinnon vallan täydellisyydestä, ja se tahdottiin hävittää, aluksi kylläkin lähinnä paikallistason toimenpitein.[2] Intian kenraalikuvernööri lordi William Bentinckin käskystä kapteeni William Sleemanin johtamat britit vangitsivat vuosina 1831–1837 yhteensä 3 266 tugeenia, joista vajaat 500 suostui todistamaan tovereitaan vastaan, runsaat 400 hirtettiin ja loput tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Tämän jälkeen kultti ilmeisesti vähitellen hävisi.[1]

Tugeenit populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tugeeni-kulttia on mukailtu muutamissa elokuvissa, joista tunnetuin on vuonna 1984 ensi-iltansa saanut seikkailuelokuva Indiana Jones ja tuomion temppeli. Kyseisessä elokuvassa kultin jäsenet esiintyvät roistoina ja heidän ylipappinsa Mola Ram on elokuvan pääroisto. The Beatles -yhtyeen elokuvassa Apua! esiintyy samantapainen lahko humoristisessa valossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d thug (maksullinen linkki) Encyclopædia Britannica Online. 2008. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 10.10.2008. (englanniksi)
  2. a b c d Black, Jeremy: Thuggee - Banditry & the British in Early 19th-Century India. (kirja-arviointi) History Today, 4/2008, 58. vsk, nro 3, s. 63. Lontoo: History Today Ltd.. ISSN 0018-2753. maksullinen. Viitattu 10.10.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wagner, Kim A.: Thuggee Banditry and the British in Early Nineteenth-Century India. Palgrave Macmillan, 301 s., ISBN 0230547176
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tugeenit.