Trosa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 58°53′38″N, 17°33′8″E

Trosa
Trosanjoki virtaa kaupungin halki.
Trosanjoki virtaa kaupungin halki.

Trosa

Koordinaatit: 58°53′38″N, 17°33′8″EKoordinaatit: 58°53′38″N, 17°33′8″E{{#coordinates:}}: sivulla ei voi olla kuin yksi ensisijainen koordinaattimerkintä

Valtio Ruotsin lippu Ruotsi
Lääni Södermanlandin lääni
Maakunta Södermanland
Kunta Trosan kunta
Pinta-ala
 – Maa 3,60 km²
Väkiluku 5 027
 – Tiheys 1 396,4 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]

Trosa on samannimisen Trosan kunnan keskustaajama ja entinen kaupunki. Trosa sijaitsee Trosanjoen varrella Itämeren rannalla Södermanlandin läänissä. Läänin pääkaupunki Nyköping on 35 kilometrin päässä lounassa. Trosa on tunnettu kylpyläpaikka, jossa on nykyään noin 5 000 asukasta. Kaupungilla ei ole rautatieasemaa, mutta läheisessä Vagnhäradin taajamassa on rautatie. Trosaa kutsutaan joskus Maailman päätepisteeksi (ruots. Världens ände).

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiaikainen Trosan kaupunki sijaitsi luultavasti etelään nykyisestä Trosan maaseurakunnan kirkosta Vagnhäradin lähellä. Löydöt osoittavat kaupunkimaista asutusta olleen siellä jo 1200-luvulla. Kirjallisissa lähteissä kaupunki mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1383, ja ensimmäinen kaupunkiprivilegiokirje on vuodelta 1454. Maankohoamisen vuoksi kaupunki siirrettiin 1600-luvun alussa nykyiselle paikalleen. Uudet kaupunkiprivilegiot Trosalle myönsi Kaarle IX vuonna 1610. Kaupunki muodosti oman Trosan kaupunkiseurakunnan.

Vuoden 1862 kunnallislakien myötä Trosan kaupungista tuli yksi kunnallishallinnollinen yksikkö. 1930-luvulla Trosa oli Ruotsin pienimpiä kaupunkeja alle 1 000 asukkaallaan. Siitä huolimatta kaupungissa oli oma tuomioistuin vuoteen 1947. Tuolloin maistraatti ja raastuvanoikeus lakkautettiin ja kaupunki liitettiin Nyköpingin tuomiokuntaan.

Trosan kaupungin ympäristössä tehtiin kuntaliitoksia, mutta kaupungin rajoihin ne eivät vaikuttaneet. Vuonna 1971 Trosan kaupungista tuli Trosan kunta, kun Ruotsi siirtyi yhteen kuntamuotoon. Vuonna 1974 kaupunki liitettiin Nyköpingin kuntaan. Nykyinen Trosan kunta erotettiin Nyköpingistä vuonna 1992. Se käsittää muitakin alueita kuin vanhan Trosan kaupungin.

Maantiedettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha Trosan kaupunki kattoi kaupunkialueen Trosanjoen suulla sekä joitakin saaria Trosan saaristossa. Näistä saarista Öbolandet oli suurin.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trosan taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
1 322
1965
  
1 664
1970
  
2 173
1975
  
3 128
1980
  
3 688
1990
  
4 096
1995
  
4 235
2000
  
4 201
2005
  
4 633
2010
  
5 027
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Trosa.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Trosa stad
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.