Tromboosi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tromboosi tarkoittaa verihyytymän aiheuttamaa verisuonen tukosta. Laskimot tuovat vähähappista verta eri puolilta kehoa takaisin sydämeen. Kehon alaosan laskimot laskevat alaonttolaskimoon ja yläosan laskimot yläonttolaskimoon. Nämä suuret laskimot puolestaan laskevat sydämen oikeaan eteiseen. Sieltä sydän pumppaa veren oikeaan kammioon ja edelleen keuhkovaltimon kautta keuhkoihin.

Tromboosin ilmaantuvuus vaihtelee iän mukaan. Lapsuudessa sillä on merkitystä vain, jos lapsi on hyvin sairas eli täytyy tehdä esimerkiksi sydämen katetrointi. Murrosiästä alkaen ilmaantuvuus lisääntyy selvästi. Koko väestössä tromboosin ilmaantuvuus on noin 1–3 tuhatta henkeä kohti. Trombooseja esiintyy selvästi tavallista useammin tietyissä riskitilanteissa (ks. taulukkoa). Saksassa keuhkoemboliaan kuolee noin 30 000 henkeä vuodessa.

Diagnosointiin on useita keinoja. Ensin selvitetään oireet ja arvioidaan riskitilanne ja sillä perusteella tromboosin todennäköisyys. Jos on hyvä syy epäillä tromboosia, ensimmäiseksi tehdään yleensä verisuonten ultraäänikuvaus (dopplerkaikukuvaus). Siinä näkyy veren virtaus. Nykyaikaisin välinein kokenut käyttäjä pääsee näin tarkkaan diagnoosiin. Myös röntgenkuvaus (flebografia eli laskimokuvaus) saattaa olla tarpeen. Jalan laskimoon ruiskutetaan varjoainetta, ja veren paluuvirtausta pystytään seuraamaan röntgenkuvasta.

Akuuttihoito: Akuuttihoidon tärkein tavoite on estää keuhkoembolia, ellei sitä ole vielä tullut, ja lisäksi estää trombien (veritulppien) muodostusta. Tähän päästään ohentamalla verta mahdollisimman nopeasti. Kun tromboosi tai embolia on diagnosoitu, potilaalle annetaan yleensä heti hepariinia laskimoon tai ihon alle. Hepariini vaikuttaa nopeasti. Mitä nopeammin verta pystytään ohentamaan, sitä varmemmin vältytään komplikaatioilta. Jos kyseessä on syvä laskimotromboosi, käytetään lisäksi ns. puristushoitoa eli tiukkoja sukkia tai sidoksia. Puristushoito edistää veren paluuvirtausta ja helpottaa sen pakkautumisesta johtuvia oireita.

Pitkäaikainen hoito: Pitkäaikaisena hoitona käytetään yleensä oraalisia eli suun kautta otettavia antikoagulantteja (K-vitamiiniantagonisteja: Marcumar®, Sintrom®, Coumadin®). Pitkäaikainen antikoagulanttihoito on tärkeää, sillä varsinkin kolmen kuukauden kuluessa tromboosista saattaa muodostua uusia trombeja. Alaraajan puristushoitoa on syytä jatkaa pitkään – mieluiten vuosi tai kaksi tromboosin jälkeen sen mukaan, kuinka vaikea tukos on ollut. Tämä on tärkeää, koska puristushoidolla voidaan välttää ns. posttromboottinen oireyhtymä, joka on yleinen tromboosin komplikaatio. Posttromboottista oireyhtymää sairastavilla esiintyy ihomuutoksia, ihon värjäytymistä ja ohenemista erityisesti nilkkojen seudulla. Myös säärihaavoja voi esiintyä. Puristushoito on tärkeää, koska se ehkäisee oireyhtymää tehokkaasti. Se, kuinka kauan antikoagulanttihoitoa (veren ohentamista) jatketaan, riippuu tukoksen sijainnista, aiemmista sairauksista (riskitekijöistä) ja siitä, onko potilaalla trombofiliaa. (Tätä käsitellään Koagulaatio-julkaisun seuraavissa numeroissa.)