Trilateraalinen komissio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Trilateraalinen komissio on yksityinen järjestö, jossa on noin 300–350 jäsentä Euroopasta, Aasiasta, Oseaniasta ja Pohjois-Amerikasta. Järjestön julkilausuttu päämäärä on edistää lähempää poliittista ja taloudellista yhteistyötä jäsenten edustamien alueiden välillä.

Järjestö perustettiin David Rockefellerin aloitteesta vuonna 1973, kun hänen ajatuksensa Japanin ottamisesta mukaan Bilderberg-kerhoon hylättiin. Ensimmäisen tapaamisen järjestämisessä Rockefellerillä oli apunaan Zbigniew Brzezinski sekä ihmisiä Brookings-instituutista, Ulkomaansuhteiden komissiosta ja Ford-säätiöstä (joista kaikki ovat Yhdysvaltalaisia ajatushautomoja). Ensimmäinen tapaaminen oli Tokiossa vuoden 1973 lokakuussa.

Jäsenet valitaan tietyissä määrällisissä suhteissa kolmelta alueelta (Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasia), joihin järjestön nimikin viittaa. Jäseniin kuuluvat yritysten toimitusjohtajia, suurten puolueiden poliitikkoja, huomattavia akateemikoita, yliopiston johtajia sekä ammattiyhdistysliikkeiden johtajia. Valtionsa hallitusten jäseneksi nousevat trilateraalisen komission jäsenet jäävät pois väliaikaisesti. Ennen vuotta 2000 Japani oli ainut Aasian maa, mutta nykyään jäseniä on myös muista Aasian maista sekä Oseaniasta. Pohjois-Amerikasta on 107 jäsentä (joista 85 yhdysvaltalaisia), Eurooppalaisia on 150, ja Aasian ja Oseanian edustajia on nykyään 117.

Jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisiä ja entisiä jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia jäseniä ja osallistujia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia komission jäseniä ja kokouksiin osallistuneita:

Ruotsalaisia osallistujia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja aiheesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Memoirs by David Rockefeller, New York: Random House, 2002.
  • Trilateralism: The Trilateral Commission and Elite Planning for World Management - Holly Sklar, South End Press (November 1, 1980), 616 sivua, ISBN 0-89608-103-6
  • Trilaterals Over Washington, Vol. I and II - Antony C. Sutton and Patrick M. Wood, The August Corporation (1979/81), ISBN 0-933482-01-9
  • American Hegemony and the Trilateral Commission (Cambridge Studies in International Relations) (collective), Cambridge University Press (November 7, 1991), 318 sivua, ISBN 0-521-42433-X
  • The Rockefeller triangle: A country editor's documented report on the Trilateral Commission plan for world government - Bill Wilkerson, Idalou Beacon (1980), 44 sivua, ASIN B0006E2ZE4
  • Who's who of the elite: members of the Bilderbergs, Council on Foreign Relations, Trilateral Commission, and Skull & Bones Society - Robert Gaylon Ross. - Toinen muokattu painos. - San Marcos, Tex : RIE, 2000, ISBN 0-9649888-0-1
  • Tous pouvoirs confondus : État, capital et médias à l'ère de la mondialisation - Geoffrey Geuens, EPO (15 March 2003), 470 sivua, ISBN 2-87262-193-8

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]