Trans Europ Express

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee rautateitä. Trans-Europa Express on Kraftwerkin albumi
Deutsche Bundesbahnin TEE-dieselmoottorijuna.
Sveitsiläinen RAe TEE-juna.
TEE-verkosto laajimmillaan vuonna 1974.

Trans Europ Express (lyh. TEE) oli Länsi-Euroopan maiden välisten nopeiden junayhteyksien verkosto. Laajimmillaan vuonna 1974 siihen kuului 45 junaa ja se yhdisti 130 kaupunkia. Trans Europ Express -junat liikennöivät vuosien 1957–1995 välisenä aikana.

Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trans Europ Express -verkko luotiin vuonna 1957 Alankomaiden rautateiden johtajan F.Q. den Hollanderin ajatuksen pohjalta. Liikennöinnistä huolehtivat yhteistyössä Alankomaiden, Italian, Saksan liittotasavallan, Sveitsin ja Ranskan rautatieyhtiöt. Vaikka junat kulkivatkin heti alusta lähtien Belgian kautta, Belgian rautatieyhtiö liittyi mukaan vasta 1964. Myös Luxemburg liittyi myöhemmin mukaan.

Verkon perusajatus oli tarjota nopeita ja mukavia maiden rajat ylittäviä junayhteyksiä liikemiehille ja muille säännöllisesti matkustaville. Junissa oli vain ensimmäisen luokan vaunuja, ja matkustajat maksoivat normaalin lipunhinnan lisäksi matkan pituuden mukaan määräytyvän lisämaksun. Junien aikataulut pyrittiin suunnittelemaan niin, että liikematkustajat ehtivät yhden päivän aikana matkustamaan lähtöasemaltaan määränpäähänsä, hoitamaan siellä liikeasioitaan ja ehtiä paluumatkalle samana iltana. Jokaisella TEE-junalla oli yksilöllinen nimi. Muutamat nimistä olivat käytössä jo ennen TEE-verkoston luomista ja ne jatkoivat liikennöintiään sen osana vuodesta 1957 lähtien. Esimerkiksi Settebello oli liikennöinyt vuodesta 1953 ja Rheingold vuodesta 1951. TEE-verkostossa oli aluksi 13 eri reittiä. Reitit olivat kaikki rajat ylittäviä kansainvälisiä junavuoroja vuoteen 1965 saakka, jolloin aloitettiin liikennöimään kansallisia TEE-junia, joita olivat ranskalainen Mistral ja saksalainen Blauer Enzian.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi TEE-junien veturit ja moottorijunayksiköt olivat dieselkäyttöisiä, koska eri maiden rautateiden sähköistysjärjestelmissä oli huomattavia eroja ja niiden yhteensovittaminen oli tuolloin ongelmallista. Dieselkäyttöinen juna saattoi ylittää maiden rajat nopeasti, sen sijaan että olisi jouduttu vaihtamaan veturi rajalla. Sen lisäksi moni maiden rajat ylittävä rataosuus oli tuolloin vielä sähköistämättä.

Saksan rautatieyhtiö Deutsche Bundesbahn (DB) otti käyttöönsä virtaviivaisia VT 11.5 -dieselmoottorijunia sekä Alankomaat ja Sveitsi RAm/DE -dieseljunia. TEE-verkoston perustaminen antoi sysäyksen kehittää eri sähköistysjärjestelmissä liikennöimään kykeneviä sähkövetureita ja moottorijunayksiköitä. Saksan DB otti muiden tyyppien ohella käyttöönsä E 10.12- ja DB 103 -kaluston. Sveitsin SBB otti käyttöön vuonna 1961 neljässä eri sähköistysjärjestelmässä liikennöivän RAe TEE II -junayksikön. Belgian rautatieyhtiö esitteli vuonna 1962 sähköveturin, joka kykeni liikennöimään kolmessa järjestelmässä, ja vuonna 1966 neljässä. Ranskassa SNCF kehitti ja otti käyttöönsä neljää järjestelmää käyttävän CC 40100 -luokan vuosina 1964–1970.

Vuodesta 1975 lähtien kaikki TEE-junat kahta lukuunottamatta olivat sähkövetoisia, enimmäkseen veturijunia. Dieselvetoisia olivat enää L'Arbalète ja Bavaria.

Reitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junan numero Nimi Reitti Liikenne alkoi Liikenne päättyi
TEE 92/93 Adriatico Milano C – Bari 03-06-1973 30-05-1987
TEE 8/9 Albert Schweitzer Dortmund – Strasbourg 02-06-1980 27-05-1983
TEE 78/79 Ambrosiano Milano – Rooma 26-05-1974 30-05-1987
TEE 1/2 Aquitaine Paris Austerlitz – Bordeaux 23-05-1971 30-05-1984
TEE 7/8 (myöh. 64/65) Arbalète Paris Est – Basel SBB – Zürich HB 02-06-1957 26-05-1979
TEE 88/89 Aurora Rooma – Reggio di Calabria 26-05-1974 31-05-1975
TEE 14/15 Bacchus München – Dortmund 28-05-1979 30-05-1980
TEE 66/67 Bavaria Zürich HB – München 28-09-1969 21-05-1977
TEE 84/85 Brabant Paris Nord – Bruxelles Midi/Brussel Zuid – (Amsterdam CS) 26-05-1963 02-06-1984
TEE 90/91 Blauer Enzian Hamburg-Altona – München – (Klagenfurt)[viite 1] 30-05-1965 26-05-1979
TEE 74/75 Capitole (du matin) Paris-Austerlitz – Toulouse-Matabiau (aamujuna) 27-09-1970 23-05-1982
TEE 76/77 Capitole (du soir) Paris-Austerlitz – Toulouse-Matabiau (iltajuna) 27-05-1970 29-09-1984
TEE 70-71/72-73 Catalán-Talgo Geneve-Cornavin – Barcelona 01-06-1969 22-05-1982
TEE 13/14 (myöh. 23/22) Cisalpin Paris-Lyon – Milano Centrale – (Venetsia)[viite 2] 01-07-1961 21-01-1984
TEE 68/69 Colosseum Rooma – Milano C 03-06-1984 30-05-1987
TEE 36/37 Cycnus Milano – Ventimiglia 30-09-1973 27-05-1978
TEE 42/43 Diamant (I) Dortmund – Antwerpen 30-05-1965 29-05-1976
TEE 80/81 Diamant (II) München – Hamburg-Altona 27-05-1979 27-05-1981
TEE 90/93 Edelweiss Amsterdam – Zürich HB 02-06-1957 26-05-1979
TEE 26/27 Erasmus München – Nürnberg – Den Haag 03-06-1973 31-05-1980
TEE 4/5 L'Étendard Paris Austerlitz – Bordeaux[viite 3] 26-08-1971 30-05-1984
TEE 82/85 L'Étoile du Nord Paris Nord – Amsterdam CS 02-06-1957 26-06-1984
TEE 34/35 Faidherbe Paris Nord – Lille – Tourcoing 02-10-1978 01-06-1991
TEE 16/17 Friedrich Schiller Dortmund – Stuttgart 27-05-1979 19-05-1982
TEE 14/15 (myöh. 18/19) Gambrinus Hamburg-Altona – Köln – München 29-05-1978 27-05-1983
TEE 36/37 Gayant Paris Nord – Lille – Tourcoing 02-10-1978 30-05-1986
TEE 50/51 Goethe (I) Frankfurt/Main – Paris Est 31-05-1970 31-05-1975
TEE 24/25 Goethe (II) Frankfurt/Main – Dortmund 27-05-1978 27-05-1983
TEE 58/59 Gottardo Zürich HB – Milano C 01-07-1961 24-09-1988
TEE 28/29 Heinrich Heine Frankfurt/Main – Dortmund 27-05-1979 27-05-1983
TEE 78/79 Helvetia Zürich HB – Frankfurt/Main – Hamburg-Altona 02-06-1957 26-05-1979
TEE 88/81 L'Ile de France (I) Paris Nord – Amsterdam CS (Ainoastaan Pariisi – Brysseli 2.6.1984 lähtien) 02-06-1957 30-05-1987
TEE 85/80 L'Ile de France (II) Paris Nord – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 09-1993 28-05-1995
TEE 91/92 Iris Zürich – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 26-05-1974 30-05-1981
TEE 30/31 Jules Verne Paris Montparnasse – Nantes 28-09-1980 22-09-1989
TEE 60/61 Kléber Paris Est – Strasbourg 23-05-1971 23-09-1988
TEE 24/25 Lemano Milano C – Geneve- Cornavin 01-06-1958 22-05-1982
TEE 45-46/47-48 Ligure Milano C – Avignon[viite 4] 12-09-1957 22-05-1982
TEE 12/13 Lyonnais Paris-Lyon – Lyon Perrache 09-02-1969 26-09-1976
TEE 84/85 Mediolanum München – Milano C 15-10-1957 02-06-1984
TEE 86/79 Memling Paris Nord – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 29-09-1974 01-06-1984
TEE 34/35 Merkur Stuttgart – Köln – København 26-05-1974 27-05-1978
TEE 10/11 Le Mistral Paris-Lyon – Marseille St. C – Nice-Ville 30-05-1965 26-09-1981
TEE 23/24 Mont Cenis Lyon-Perrache – Milano C 02-06-1957 30-09-1972
TEE 40/41 Molière (ent. Paris-Ruhr) Paris Nord – Köln 02-06-1957 25-05-1979
TEE 80/89 L'Oiseau Bleu Paris Nord – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 02-06-1957 02-06-1984
TEE 32/33 Parsifal Paris Nord – Dortmund – Hamburg-Altona 29-09-1957 26-05-1979
TEE 26/27 Prinz Eugen (I) Bremen – Passau – Wien Westbf. 25-09-1971 29-05-1976
TEE 26/27 Prinz Eugen (II) Hannover – Köln – Frankfurt/Main – Wien Westbf. 30-05-1976 27-05-1978
TEE 10/11 Rembrandt München – Stuttgart – Amsterdam CS 28-05-1967 28-05-1983
TEE 6/7 Rheingold Amsterdam CS – Geneve-Cornavin [viite 5] 30-05-1965 30-05-1987
TEE 16/17 Rheingold Amsterdam – Frankfurt – Nördlingen – München [viite 6] 23-05-1982 30-05-1987
TEE 21/22 Rheinpfeil Dortmund – Frankfurt/Main – München 30-05-1965 25-09-1971
TEE 74/75 Roland (I) Bremen – Basel SBB – Milano C 01-06-1969 26-05-1979
TEE 90/91 Roland (I) Bremen – Frankfurt/Main – Stuttgart 28-05-1979 29-05-1980
TEE 78/79 Rubens Paris Nord – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 29-09-1974 27-05-1987
TEE 16/17 Rhodanien Paris-Lyon – Marseille St. C 23-05-1971 29-09-1978
TEE 28/29 (myöh. 20/21) Saphir Frankfurt/Main – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 02-06-1957 26-05-1979
TEE 68/69 Settebello Rooma – Milano C 26-05-1974 02-06-1984
TEE 62/63 Stanislas Paris Est – Strasbourg 24-05-1971 25-09-1982
TEE 83-86/87-88 Ticino Zürich HB – Milano C 01-07-1961 25-05-1974
TEE 22/23 Van Beethoven (ent. Rhein-Main) Frankfurt/Main – Amsterdam CS 02-06-1957 26-05-1979
TEE 94/95 Vesuvio Milano C – Rooma – Napoli 30-09-1973 30-05-1987
TEE 38/39 Watteau (I) Paris Nord – Lille – Tourcoing 02-10-1978 01-06-1991
TEE 89/88 Watteau (II) Paris Nord – Bruxelles Midi/Brussel Zuid 09-1993 28-05-1995
  1. Reittiä München ja Klagenfurt liikennöitiin 1969–1979, ainoastaan kesä- ja talvikausina, viimeistä kertaa 1.4.1979.
  2. Reittiä Milano – Venetsia liikennöitiin kesäisin, 1974 –1979.
  3. Jatkettu Iruniin ja Hendayeen, kesästä 1973 kesään 1975
  4. Alkuperäinen pääteasema oli Marseille (Junanumero 151/156 tai 27/28); jatkettu Avignoniin 1969.
  5. Bern–Geneve väli lakkautettiin 6.4.1980, aloitettiin jälleen syksyllä 1980 vain talvisin; Basel–Geneve väli lakkautettiin 1982.
  6. Rheingold’in Münchenin haaraa liikennöitiin kesäisin vuoteen 1985, sitten ympäri vuoden; jatkettu Salzburgiin kesäaikataulukaudella 1985 ja 1986.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Trans Europ Express.