Trace Cyrus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Trace Cyrus

Trace Dempsey Cyrus (s. 24. helmikuuta 1989) on yhdysvaltalainen muusikko. Hän on kitaristi, laulunkirjoittaja ja hän tuli tunnetuksi yhtyeestä nimeltä Metro Station. Erottuaan Metro Stationista vuonna 2010 hän perusti yhtyeen Ahsland HIGH. Hän omistaa oman vaatemerkin Southern Made Hollywood Paid. Cyrus on laulaja Billy Ray Cyrusin poika ja näyttelijä/laulaja Miley Cyrusin isoveli.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trace Cyrusin äiti on Leticia "Tish" Finley Cyrus. Hänen biologinen isänsä on Baxter Neal Helson, mutta Billy Ray Cyrus on adoptoinut hänet.

Hän vietti kesät isäpuolensa Billy Rayn kanssa. Trace on kuitenkin kertonut ettei aio käyttää sisarensa Disney-mainetta hyväkseen. Trace on vieraillut MTV-kanavalla ja kertoi mitä hän aikoo seuraavaksi Mileyn kanssa, "Seuraavaksi, minä aion laulaa hänen seuraavalla albumillaan. En osaa sanoa siitä enempää nyt, mutta me suunnitellaan sitä." Heiltä ilmestyi myöhemmin kappale "Hovering". Trace on tunnettu useista lävistyksistään ja suuresta määrästä tatuointeja hänen käsissään ja rinnassaan. Trace on myös ollut töissä ostoskeskuksessa Burbankissa, Kaliforniassa. Hänet on erotettu La Cañada High Schoolista.Metro Station oli myös keikalla Nosturissa 17.6 ja 18.6.

Hän on seurustellut Demi Lovaton kanssa. Vuoden 2011 lokakuussa hän paljasti kihlautuneensa Disney tähti Brenda Songin kanssa mutta kesäkuussa 2012 pari ilmoitti erostaan.

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.