Tämä on hyvä artikkeli.

Tove Jansson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tove Jansson
Henkilötiedot
Syntynyt9. elokuuta 1914
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut27. kesäkuuta 2001 (86 vuotta)
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti taidemaalari, kirjailija, sarjakuvataiteilija
Vanhemmat Viktor Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson
Puoliso Tuulikki Pietilä
Kirjailija
SalanimiVera Haij (esikoisteos)
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliruotsi
Aikakausi 1928–1998
Esikoisteos Seikkailu merenpohjassa (1933)
Pääteokset Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)
Vaarallinen juhannus (1954)
Taikatalvi (1957)
Muumipappa ja meri (1965)
Kuvanveistäjän tytär (1968)
Muumilaakson marraskuu (1970)
Kesäkirja (1972)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Hans Christian Andersen -palkinto (1966)
Pro Finlandia (1976)

Aiheesta muualla
tovejansson.com
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Tove Marika Jansson (9. elokuuta 1914 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta – 27. kesäkuuta 2001 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan parhaiten muumihahmojen luojana. Taiteilijaperheeseen syntynyt Jansson oli jo lapsuudestaan asti tuottelias, ensin etenkin kuvataiteilijana ja myöhemmin kirjailijana ja kuvittajana. Menestykseen Jansson nousi 1940-luvulla, kun ensimmäiset muumikirjat ilmestyivät. Muumitarinoita valmistui Janssonin elämän aikana proosana ja kuvakirjoina noin 20, sanomalehtien sarjakuvina kaikkiaan 1500 sarjaa.

Boheemien, suvaitsevaisten ja humorististen muumien kautta Jansson on luontevasti käsitellyt myös vaikeita aiheita, kuten yksinäisyyttä, riittämättömyyttä ja kuolemaa. Muumikirjojen filosofia on antanut paljon myös aikuisille lukijoille, ja Jansson olikin koko tuotannossaan taitava lasten ja aikuisten roolien kuvaaja.

Myöhemmällä iällä Jansson keskittyi enemmän aikuisille tarkoitettuun kirjallisuuteen sekä kuvataiteeseen ja kirjojen kuvituksiin. 1970-luvun lopulta eteenpäin hän keskittyi teoksissaan yhä enemmän oman aikansa maailmaan ja etenkin ihmissuhteisiin. Myöhemmissä kirjoissa korostuu yhtäältä koti ja perusturva, toisaalta luova epävarmuus ja kaiken suhteellisuus.

Jansson piti itseään aina ensisijaisesti taidemaalarina. Janssonin merkittävintä kuvataiteellista tuotantoa ovat julkiset tilaustyöt ja koristelumaalaukset muun muassa Auroran lasten­sairaalaan, kouluihin ja lastentarhoihin.

Vuonna 2004 Jansson sijoittui 19. sijalle Yleisradion järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä. Jansson on nykyisinkin yksi Suomen luetuimpia ja tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen teoksiaan, etenkin muumikirjoja, on käännetty 45 kielelle,[1] ja hän on Suomen käännetyin kirjailija.[2] Lisäksi muumeista on tehty useita teatteri-, ooppera-, elokuva-, televisio- ja radiosovituksia. Janssonin alkuperäisiä satukuvituksia ja erikielisiä muumikirjoja on tallennettu Muumimuseoon (ent. Muumilaakso), joka on toiminut Tampereella vuodesta 1987.[3]

Vuodesta 2020 lähtien Suomen sisäministeriö on suositellut, että Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta liputetaan Janssonin sekä suomalaisen taiteen kunniaksi.[4]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tove Janssonin elämäkerta

Lapsuus ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson 1920-luvulla.

Tove Jansson syntyi 9. elokuuta 1914 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat suomenruotsalainen kuvanveistäjä Viktor Jansson sekä ruotsalaissyntyinen piirtäjä Signe Hammarsten-Jansson, jotka olivat tavanneet toisensa Pariisissa opiskellessaan Académie de la Grande Chaumièressä ja olleet naimisissa vuodesta 1913. Vanhemmat toivoivat lapsesta alusta asti taiteilijaa.[5] Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kaksi poikaa, Per Olov Jansson vuonna 1920 ja Lars Jansson vuonna 1926. Myös Toven molemmista veljistä tuli taiteilijoita.[2]

Janssonit asuivat Toven lapsuuden ja nuoruuden ajan Helsingin Katajanokalla Luotsikatu 4:ssä. Talossa asui paljon taiteilijoita. Janssonien hallussa oli ylimmän kerroksen ateljeehuoneisto, jonka edellinen asukas oli ollut taidemaalari Hugo Simberg. Tove vietti suuria osia lapsuudestaan myös Ruotsissa äidinpuoleisten sukulaistensa luona. Suomen itsenäistymisen jälkeisten levottomuuksien aikana Signe ja Tove asuivat pidemmän aikaa Ruotsissa, kun Viktor Jansson taisteli Suomen sisällissodassa valkoisten puolella.

Hammarsten-suvun yhteinen kesänviettopaikka oli Ängsmarnin huvila Blidön saarella Tukholman saaristossa. Myös Tove vietti lapsuutensa kesät Ängsmarnissa, ja vanha puuhuvila sekä sitä ympäröinyt vehreä laakso toimivat myöhemmin esikuvina Muumitalolle ja Muumilaaksolle.[6]

Omaelämäkerrassaan Kuvanveistäjän tytär (1968) Tove Jansson kuvaili lapsuuttaan impulsiivisen kuvanveistäjäisän ja käytännönläheisen piirtäjä-äidin tyttärenä. Viktor Jansson oli boheemi taiteilijaluonne, jonka ateljeessa järjestetyt juhlat saattoivat jatkua päiväkausia. Hänen lähipiiriinsä kuului useita sukupolvensa johtavia taiteilijoita, kuten Alvar Cawén, Marcus Collin, Jalmari Ruokokoski ja Tyko Sallinen, jotka istuivat usein iltaa Janssoneilla. Nuoruudessaan Tove oli muutamien isänsä tekemien veistosten mallina. Kuuluisin näistä on Convolvulus, joka voitti Helsingin kaupungin kuvanveistokilpailun vuonna 1930 ja pystytettiin Kaisaniemen puistoon.

Koska Viktorin kuvanveistäjäntulot olivat epäsäännölliset, perheen päivittäisestä toimeentulosta huolehti Signe Hammarsten-Jansson. Hän työskenteli Suomen Pankin setelipainon graafikkona ja teki huomattavan uran etenkin suomalaisten postimerkkien suunnittelijana. Lisäansioita Signe hankki piirtämällä kirjankansia ja kuvittamalla suomenruotsalaisia lehtiä.[2]

Taiteilijakodin ilmapiirin ja etenkin äitinsä esimerkin innostamana Jansson aloitti jo varhain uransa kuvittajana. Hän julkaisi ensimmäiset piirroksensa 14-vuotiaana Allas Krönika -lehdessä nimimerkillä ”Totto”. Piirrossarjan nimi oli Hej hurra för Mannerheim! (”Hei hurraa Mannerheimille”) ja se kuvasi sisällissodan 10-vuotisjuhlaparaatia. 15-vuotiaana Jansson ryhtyi avustamaan vakituisesti suomenruotsalaista pilalehti Garmia, jonka toimituskuntaan hänen äitinsä kuului. Vuonna 1933 Jansson asetti ensimmäistä kertaa töitään näytteille, ja samana vuonna julkaistiin myös hänen ensimmäinen kuvakirjansa Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (suom. Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat, 1933; uusi suomennos Seikkailu merenpohjassa, 2014) salanimellä Vera Haij. Hän oli kirjoittanut ja kuvittanut kirjan jo viisi vuotta aiemmin, 14-vuotiaana.[7]

Nuori kuvataiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijaperheen tyttärenä Tove Janssonille oli lapsesta asti itsestään selvää, että hänestä tulee kuvataiteilija. Tove kävi keskikoulun Helsingin suurimmassa ruotsinkielisessä yhteiskoulussa Brobergska samskolanissa[8]. Kesken koulun äiti onnistui järjestämään Tovelle vapautuksen vaikeimmaksi osoittautuneesta kouluaineesta, algebrasta.

Keväällä 1930 15-vuotias Tove Jansson päätti koulunsa Helsingissä, ja saman vuoden syksyllä hän kirjautui Tukholman taideteolliseen kouluun opiskelemaan mainospiirtämistä ja muotoilua. Äiti Signe oli aikanaan valmistunut piirustuksenopettajaksi samasta oppilaitoksesta. Syksyllä 1931 Tove jatkoi opintojaan Tukholman Ylemmässä taideteollisuuskoulussa paino- ja taidekäsityön linjalla, kuvittaja- ja mainospiirtäjäkoulutuksessa. Jansson opiskeli Tukholmassa kolme vuotta ja asui enonsa, lääkekemian professori Einar Hammarstenin luona.[2][9][10]

Aiemmista suunnitelmista poiketen Tove ei pyrkinytkään Tukholman kuninkaalliseen taideakatemiaan, vaan palasi 1933 Helsinkiin ja jatkoi opintojaan Ateneumissa eli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opiskeluvuodet Tukholmassa olivat vakuuttaneet hänet siitä, että hänen ominta alaansa on maalaaminen, ja Ateneumissa hän valitsi taidemaalariluokan. Ateneumissa Jansson opiskeli William Lönnbergin ja Uuno Alangon oppilaana, mutta kummallakaan ei ollut suurta vaikutusta hänen tyyliinsä.

Eemu Myntti: Tove Janssonin muotokuva 1930-luvulla. Pirkanpohjan taidekeskus, Ähtäri.

Sen sijaan ystävyys ja rakkaus kuusi vuotta vanhemman Sam Vannin kanssa oli merkityksellinen ja vahvisti Janssonin näkemystä värien merkityksestä maalaustaiteessa.[11] Vuonna 1934 hän matkusti Saksan kautta Pariisiin.

Taidemaalariluokan oppilaat olivat tyytymättömiä Ateneumin opetukseen ja etenkin pääopettaja Lönnbergiin, ja keväällä 1936 tilanne muuttui avoimeksi kapinaksi: suurin osa taidemaalariluokan oppilaista jätti Ateneumin. Tove Jansson ja kolme muuta oppilasta, Runar Engblom, Christian Sibelius ja Unto Virtanen, vuokrasivat yhteisen ateljeen Ullanlinnan Tähtitorninkadulta.[12]

Jansson palasi myöhemmin Ateneumiin, mutta päätti opintonsa siellä lopullisesti vuonna 1937. Samana vuonna hän muutti omaan ateljeehensa Vänrikki Stoolin kadulle Etu-Töölöön. Hän asetti maalauksiaan näytteille useisiin eri näyttelyihin ja sai hyviä arvosteluja. Hän sai myös joitakin palkintoja, ja matka-apurahojen turvin hän opiskeli ja työskenteli Pariisissa ja Bretagnessa kevään 1938 sekä teki matkan Italiaan kevätkesällä 1939.[13]

Taidemaalarin työ ei kuitenkaan taannut toimeentuloa, ja Jansson oli taloudellisesti riippuvainen kuvitustyöstä. Hän avusti ahkerasti suomenruotsalaisia lehtiä kuvituksillaan ja alkoi kirjoittaa myös lehtinovelleja: ensimmäinen näistä oli Helsingfors-Journalenissa julkaistu ”Bulevarden” (1934). Hän sai myös kuvitettavakseen kirjoja, pääasiassa lastenkirjoja, kuten Brita Hiort af Ornäsin Pikku-Olli ja Jänis Suurisuu (1943) sekä Solveig von Schoultzin Nalleresan (1944). Kaivattuja lisäansioita toivat myös postikorttien ja mainoskuvien piirtäminen.[14][2]

Jansson maalaa freskoa Juhlat maalla vuonna 1947 Helsingin kaupungintalon ravintolaan. Vieressä opiskelutoveri Niilo Suihko.

Ostettuaan 1952 isolla pankkilainalla omakseen Ullanlinnankadun 1:ssä sijaitsevan torniateljeehuoneiston, jossa hän oli asunut jo 1944 lähtien,[15][16] velkainen Jansson teki kymmenessä vuodessa kaikkiaan 11 monumentaalityötä lasimaalauksista monimetrisiin öljymaalauksiin, muun muassa seinämaalauksia, joista maksettiin hyvin. Hän teki monet al secco -tekniikalla, kalkkimaalilla kuivaan seinään.

Hän on maalannut muun muassa Elsi Borgin suunnitteleman, 1953 valmistuneen Teuvan kirkon alttaritaulun Kymmenen neitsyttä (Viisaat ja tyhmät neitsyet, 1954).[17] Tämä on ainoa hänen maalaamansa alttaritaulu. Haminan Seurahuoneen yläkerran Marskin salissa on kaksi hänen suurikokoista maalaustaan.[18] Maalauksia valmistui 1945 Helsingin Pitäjänmäkeen, Strömbergin tehtaan ruokasaliin[19], 1947 Helsingin kaupungintalon ravintolaan, 1952 Kotkan ammattikouluun, 1953 Casa Academicaan Helsinkiin sekä Karjaan yhteiskouluun ja 1955–1957 Auroran lastensairaalaan.[20] Satuaiheisia seinämaalauksia valmistui 1949 myös Kotkaan yksityiseen lastentarhaan.[21][22] Viimeiset julkiset öljymaalauksensa Jansson teki 1984 porilaiseen Reima ja Raili Pietilän suunnittelemaan Taikurin hattu -lastentarhaan.[2]

Erityisen merkitykselliseksi muodostui suhde pilalehti Garmiin, jota Jansson oli avustanut 15-vuotiaasta lähtien. Hän työskenteli Garmin vakituisena kuvittajana viitisentoista vuotta ja piirsi siihen noin sata kansikuvaa sekä noin viisisataa muuta piirrosta. Ahkerin kausi oli 1940-luvun alussa toisen maailmansodan aikana, jolloin Jansson oli Garmin johtava taiteilija. Hän kuvasi piirroksissaan sekä taiteilijaelämää että sota-ajan karua arkea, mutta kaikkein eniten hän nautti poliittisten pilapiirrosten tekemisestä ja siitä, että sai olla ”sikamainen Hitleriä ja Stalinia kohtaan”.[23] Janssonin terävä kynä johti Garmin ajoittain jopa ongelmiin esivallan kanssa.

Vuonna 1938 Garmissa julkaistiin Janssonin piirtämä kansikuva, joka arvosteli Münchenin sopimusta: kuvassa Adolf Hitler on kuvattu kiukuttelevana pikkupoikana, joka vaatii huutaen lisää kakkua, vaikka on jo saanut runsaasti kakunpaloja (Puolan käytävän, Elsass-Lothringenin, Danzigin jne.). Garmin päätoimittajan Henry Reinin mukaan lehti oli vähällä saada rangaistuksen ”vieraan ystävällismielisen valtion päämiehen loukkaamisesta”.[24] Maaliskuussa 1940, juuri ennen Moskovan rauhaa, sensuuri kielsi Garmia julkaisemasta Janssonin piirtämää kansikuvaa, jossa irvailtiin Stalinin sotilaalliselle kyvyttömyydelle.[25]

Muumien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson ja muumihahmoja esittäviä nukkeja vuonna 1956.

Muumien ajatus syntyi Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen piirros muumista syntyi Janssonien kesäpaikan ulkohuussin seinälle. 1930-luvun alkupuolella hänen akvarelleissaan esiintyy mustia muumin kaltaisia olentoja, ja pian Jansson alkoi käyttää hahmoa Garmin pilapiirroksissaan, joissa se toimi tekijän tunnusmerkkinä yhdessä signeerauksen kanssa.[26]

Varhaisessa vaiheessa hahmon nimi oli Snork (niisku), mutta myöhemmin se sai nimen Mumin tai Mumintroll (muumi/muumipeikko). Tämä nimi oli peräisin Tukholman taidekoulun ajoilta ja oli Toven enon Einar Hammarstenin keksimä. Tämä oli kertonut ruokaa näpistelevälle sisarentyttärelleen kauhutarinoita ruokakomerossa asuvasta ”muumipeikosta”.[27] Alkuvaiheissaan muumit olivat pelottavia olentoja, mustia ja punasilmäisiä, eräänlaisia henkilökohtaisia demoneita. Ne olivat laihoja ja usein sarvipäisiä. Muumikirjojen myötä ne muuttuivat ystävällisiksi hahmoiksi.[28]

Ensimmäisen muumikirjansa Småtrollen och den stora översvämningen (suom. Muumit ja suuri tuhotulva) Jansson kirjoitti talvisodan aikana, vuosina 1939–1940. Hän puhtaaksikirjoitti ja kuvitti kirjan jatkosodan jälkeen, ja se ilmestyi syksyllä 1945 Söderström & Co:n kustantamana. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Jansson teki kirjan uuteen painokseen esipuheen, jossa hän selosti vaikuttimiaan ryhtyä kirjailijaksi:

Sotatalvena 1939 työni oli seisahtunut; tuntui aivan hyödyttömältä koettaa piirtää kuvia. Kai voi ymmärtää, että äkkiä innostuin kirjoittamaan jotain, mikä alkoi sanoilla ”Olipa kerran”. Satuhan jatkosta piti tulla, ei mahtanut mitään, mutta puolustelin itseäni sillä, etten ottanut mukaan prinssejä, prinsessoja enkä pieniä lapsia, vaan valitsin sen sijaan pilapiirrosteni äkäisen tunnushahmon ja nimesin sen Muumipeikoksi.[29]

Ensimmäistä muumikirjaa hädin tuskin huomattiin maailmansodan jälkeisillä kirjamarkkinoilla, ja siitä ilmestyi vain yksi – joskin myönteinen – arvostelu. Jansson oli kuitenkin innoissaan uudesta aluevaltauksesta ja ryhtyi välittömästi kirjoittamaan uutta muumikirjaa. Kometjakten (suom. Muumipeikko ja pyrstötähti) ilmestyi syksyllä 1946. Jansson teki kirjan pohjalta myös jatkosarjakuvan Mumintroll och jordens undergång (”Muumipeikko ja maailmanloppu”) joka ilmestyi vasemmistolaisessa Ny Tid -lehdessä 1947–1948. Muumien saama vastaanotto oli kuitenkin edelleen vaisu. Kometjakten sai hieman edeltäjäänsä enemmän huomiota, mutta sen myyntiluvut olivat huonot, ja Söderström & Co kieltäytyi julkaisemasta enempää muumikirjoja, koska piti niitä taloudellisesti kannattamattomina. Ny Tidin lukijat puolestaan valittivat, että muumiperhe on liian porvarillinen, eikä lehti tilannut Janssonilta enempää sarjakuvia.[30]

Janssonin kirjoitustarmoa nämä takaiskut eivät kuitenkaan kyenneet lannistamaan. Kolmannen muumikirjan Trollkarlens hatt (suom. Taikurin hattu) hän vei kilpailevalle kustantajalle Schildtsille, joka julkaisi sen syksyllä 1948. Trollkarlens hatt oli Tove Janssonin kirjallinen läpimurto. Se sai ylistävät arvostelut sekä Suomessa että Ruotsissa, jossa se edeltäjiensä tapaan julkaistiin samaan aikaan. Kirjasta tehtiin myös nopeasti englanninkielinen käännös Finn Family Moomintroll, joka ilmestyi 1950.[31]

Ihmissuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen merkittävämpi rakkaussuhde Janssonilla oli 1935–1939 taidemaalari Sam Vannin kanssa.[32] Sodan aikana Janssonilla oli 1941–1942 rakkaussuhde kuvataiteilija Tapio Tapiovaaraan.[33] Vakavampi suhde oli 1940-luvun puolenvälin molemmin puolin vasemmistolaisen älykön ja kansanedustaja Atos Wirtasen kanssa, joka tiedetään muumiteosten hahmon Nuuskamuikkusen esikuvaksi.[34] Jansson oli valmis avioitumaan Wirtasen kanssa.[35]

27-vuotias Tove kirjoitti lokakuussa 1941 ystävälleen Evalle suhtautumisestaan miehiin:

” – minulla ei ole varaa eikä aikaa avioitua heistä kenenkään kanssa! En ehdi ihailla ja lohduttaa. Kyllähän minä säälin heitä, kyllähän minä pidän heistä mutta en halua omistaa elämääni esitykselle jonka läpi olen nähnyt. – Miesten sota! Näen miten työni käy, jos menen naimisiin. Sillä siitä ei pääse mihinkään, että minullakin on kaikki nuo naisten taipumukset lohduttaa, ihailla, alistua, luopua itsestäni. Minusta tulisi joko huono maalari tai huono vaimo. Enkä halua synnyttää lapsia, jotka tapetaan jossakin tulevassa sodassa!”[36]

Atos Wirtasen empiessä avioitumisen suhteen Jansson tutustui naimisissa olevaan teatteriohjaaja Vivica Bandleriin 1946. Tästä muodostui hänen ensimmäinen naissuhteensa 32-vuotiaana. Tove ja Vivica ikuistuivat muumikirjoihin Tiuhtin ja Viuhtin muodossa (Tofslan och Vifslan); Jansson signeerasi töitäänkin Tofslan-nimellä.[37] Jansson ikuisti Bandlerin Helsingin kaupungin häneltä 1947 tilaamaan "Juhlat kaupungissa" -freskoon.[38] Suhde kuitenkin päättyi nopeasti, mutta ystävyys säilyi loppuelämän ajan. Jansson ja Bandler myös toteuttivat useita muuminäytelmiä yhdessä.[39]

Vuodesta 1956 alkaen kuolemaansa 2001 saakka Janssonin elämänkumppani oli taidegraafikko Tuulikki Pietilä, jonka kanssa hän vietti kymmeniä kesiä Pellingissä sijaitsevassa Klovaharunin saaressa. He kirjoittivat yhdessä kirjan Haru, eräs saari (1996), jossa he kertoivat kesistään saarella.[40] Jansson ja Pietilä asuivat ja pitivät yllä galleriaa Helsingin Kaartinkaupungissa Ullanlinnankadulla. Pietilän kuvaamista kaitafilmeistä on koottu useita televisiodokumentteja, joissa on käsitelty niin heidän kesiään Klovaharunilla kuin heidän matkusteluaan ympäri maailmaa. Pietilä oli Janssonin seuralainen Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa vuonna 1992, ensimmäisenä samansukupuolisena parina.[41] Tuulikki Pietilän selviä piirteitä löytyy 1957 julkaistun Taikatalvi-kirjan Tuutikista.[42][43]

Myöhempi elämä ja työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulikki Pietilä, Tove Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson Klovharun saarella.

Omien muumikirjojensa lisäksi Jansson kuvitti myös muita lastenkirjallisuuden klassikoita, kuten J. R. R. Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin sekä Lewis Carrollin romaanin Liisan seikkailut ihmemaassa ja runoelman Kraukijahti ruotsinnokset. Hän on kirjoittanut myös useita aikuisille suunnattuja kirjoja, muun muassa novelleja. Muumi-sarjakuvia Jansson piirsi itse 1947–1961 suomalaisiin ja ulkomaisiin lehtiin, minkä jälkeen niitä jatkoi hänen veljensä Lars. Parhaimmillaan 1950-luvulla Muumipeikko-sarjakuva ilmestyi yli 40 maassa ja 60 kielellä.[26]

Jansson kirjoitti ja kuvitti toistakymmentä muumikirjaa, joista viimeinen, Muumilaakson marraskuu, ilmestyi vuonna 1970. Sen jälkeen Jansson julkaisi aikuisille suunnattua proosaa: lapsuusmuistoja, matkakertomuksia, tiiviitä novelleja ja romaaneja ihmissuhteista, jopa jännitys- ja kauhutarinoita.[44]

Jansson sai työstään useita palkintoja. Vuonna 1966 hän sai Hans Christian Andersenin palkinnon työstään lastenkirjallisuuden hyväksi. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän sai vuosina 1963, 1971 ja 1982. Jansson sai myös Suomen Kulttuurirahaston palkinnon 1990 sekä Suomi-palkinnon 1993.[2]

Vuonna 1986 Jansson ja Pietilä lahjoittivat Tampereen taidemuseolle teoskokonaisuuden, johon kuului yli tuhat Janssonin alkuperäiskuvitusta ja useita Pietilän rakentamia muumiaiheisia kuvaelmia. Lahjoitukseen sisältyi myös muumikirjojen erikielisiä käännöksiä ja yli kaksimetrinen muumitalo, jonka Jansson ja Pietilä olivat tehneet yhdessä ystävänsä, erikoislääkäri Pentti Eistolan kanssa. Kokoelmaa varten perustettiin erillinen Muumilaakso-museo, joka avasi ovensa yleisölle Tampereen pääkirjastotalo Metsossa keväällä 1987.[45]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson sairastui 1990-luvulla sekä keuhko- että rintasyöpään. Sairastumisensa myötä Jansson vetäytyi julkisuudesta; hänen viimeinen huomattava julkinen esiintymisensä oli vuonna 1994 Tampereella 80-vuotispäivänsä kunniaksi järjestetyssä kirjailijasymposiumissa. Jansson sai keväällä 2000 vaikean aivoverenvuodon. Hän vietti koko seuraavan vuoden sairaalassa ja kuoli 86-vuotiaana 27. kesäkuuta 2001. Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle vanhempiensa sekä veljensä Larsin ja tämän vaimon Nitan viereen.[46][47]

Taiteellinen tyyli ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Janssonin ura lastenkirjailijana alkoi toisen maailmansodan aikana – hän halusi synkkyyden keskelle muistutuksen lapsuuden onnesta ja turvallisuudesta. Muumikirjoissa joudutaan yleensä seikkailuun, johon liittyy matka ja siltä paluu. Lopussa kotielämä palautuu aina turvallisiin uomiinsa. Muumit ovat boheemeja hahmoja, jotka eivät usko auktoriteetteihin. Boheemiuteen kuuluvat suvaitsevaisuus ja huumori. Muumit ovat kuitenkin melko materialistisia ja porvarillisia. Ulkoisen ja sisäisen tapahtumisen vuorottelussa muumikirjat nojaavat vahvasti myös sykliseen luonnon kiertokulkuun ja ihmisen ikäkausiin. Muumikirjojen sarja tuntuu vakavoituessaan kulkevan koko ajan syksyä ja talvea, autioitumista ja kuulasta selkeyttä kohti.[2]

Suvi Aholan mukaan muumikirjojen suosiota selittävät varmasti eniten niiden psykologinen osuvuus ja kyky, jolla kirjailija tasapainottelee lapsen ja aikuisen maailman välissä. Muumikirjat ovat sekä lasten että aikuisten kirjoja.[2]

Ruotsalaisen kirjallisuudentutkijan Boel Westinin mukaan Jansson käyttää läpi tuotantonsa monia eri kirjallisuudenlajeja. Hän siirtyy notkeasti sadusta seikkailukertomukseen ja fantasiaan, onpa kokeillut muistelmatekniikan parodiaakin Muumipapan urotöissä sekä Shakespearella leikittelevää, kohtauksittaista, dialogiin nojaavaa dramaattista kerrontaa Vaarallisessa juhannuksessa.[2]

Myös niin sanottu yleisproosa eli aikuisille suunnatut romaanit ja novellit ovat Westinin mukaan Janssonille vain yksi kirjallisuudenlaji monen joukossa, yksi tapa kirjoittaa. Niissäkin hän vuorottelee lapsuusmuistelmista, matkakertomuksista ja psykologisista novelleista jännitys- ja kauhutarinoihin.[2]

Kuvataiteilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jansson piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä 1943. Melko myönteisistä arvioista huolimatta sen öljytöitä kritisoitiin viimeistelyn puutteesta: sommitelmissa ja asetelmissa oli liikaa yksityiskohtia ja sisältöjä. Ranskaan ja Italiaan 1948 suuntautunut matka selvensi Janssonin taiteellisia päämääriä, hän lakkasi kuormittamasta maalausten kuva-alaa ja tarkensi sommittelua. Tyylin ja muotokielen muuttuminen näkyvät jo yksityisnäyttelyssä 1955 yksinkertaisuutena ja abstraktia lähentelevänä pelkistämisenä.[2]

Nonfiguratiivisiin töihin hän siirtyi kuitenkin vasta 1960-luvulla maalaustaiteensa toisella aktiivikaudella, kun hän piti kymmenessä vuodessa kaikkiaan viisi yksityisnäyttelyä. Silloinkin hän silti menetteli teknisesti samaan tapaan kuin ennen: lähtökohtana oli konkreettinen aihe. Taidehistorioitsija Erik Kruskopfin mukaan todellisuus pysytteli aina Tove Janssonin abstrakteimpienkin teosten pohjana.[2] Abtrakteissa teoksissa oli mukana usein tunnistettava elementti kuten rantamaisema tai vaikkapa punainen takki.[48]

Öljyvärimaalausten ja kirjankuvitusten lisäksi Jansson teki tilaustöinä monia seinämaalauksia julkisiin tiloihin kuten Auroran lastensairaalaan, Helsingin kaupungintalon ravintolaan ja Haminaan hotelli Seurahuoneelle. Teuvan kirkkoon hän teki alttaritaulun Kymmenen neitsyttä (1954).[2]

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja ja kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita huomionosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson sai oman nimikkoseuransa 9. marraskuuta 2007. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kirsi Piha. Seuraan liittyi jo sen perustamisvaiheessa noin 50 henkilöä. Seuran tarkoituksena on edistää tietoutta Janssonin kirjallisuudesta ja elämästä sekä innostaa lukemisen harrastamiseen.[53]

Vuonna 2014 Tove Janssonin syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta. Hänen elämäntyötään esiteltiin kevään ja kesän ajan laajassa juhlanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa.[54] Syksyllä sama näyttely oli esillä Japanissa, jossa se kiersi viisi museota[55].

Kesällä 2014 Helsingin Katajanokalla sijaitseva Katajanokan puisto nimettiin Tove Janssonin puistoksi. Nimikkopuisto sijaitsee lähellä Janssonin lapsuudenkotia.[56] Myös Tukholman kaupunki aikoi samana vuonna nimetä Janssonin mukaan kadun Kristinebergin kaupunginosassa Kungsholmenilla, jossa on entuudestaan paljon kuuluisien kirjailijoiden mukaan nimettyjä katuja. Hanke jouduttiin perumaan, koska Janssonin perikunta ei antanut sille lupaa ja hänen nimensä on rekisteröity tavaramerkki, jota ei saa käyttää luvatta.[57]

Janssonin laajasta kirjeenvaihdosta julkaistiin syksyllä 2014 ruotsin- ja suomenkielinen valikoima Kirjeitä Tove Janssonilta, jonka ovat toimittaneet Boel Westin ja Helen Svensson.[58]

Zaida Bergrothin ohjaama elämäkertaelokuva Tove sai ensi-iltansa Suomessa 2. lokakuuta 2020.[59] Elokuvan on käsikirjoittanut Eeva Putro ja tuottanut Helsinki-filmi. Elokuva keskittyy 1940–1950-luvun tapahtumiin ja se on kuvattu ruotsiksi. Nimiroolissa esiintyy Alma Pöysti.[60][61] Myös Kesäkirjan pohjalta suunnitellaan elokuvaa Isossa-Britanniassa. Hanke etsii toistaiseksi rahoitusta.[62]

Postimerkit ja juhlarahat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Janssonin kunniaksi on Suomessa julkaistu vuosina 1988–2022 toistakymmentä muumiaiheista postimerkkiä, postimerkkivihkoa ja ehiötä. Elokuussa 2004 juhlistettiin Janssonin 90. syntymävuotta julkaisemalla graafikko Päivi Vainionpään suunnittelema muumiaiheinen postimerkki sekä Pertti Mäkisen suunnittelema juhlaraha Tove Jansson ja Muumi.[63] Toinen juhlaraha lyötiin vuonna 2014,[64] ja samana vuonna julkaistiin myös kahden euron erikoiskolikko.[65]

Luettelo postimerkkijulkaisuista:[66]

  • 2.5.1988: Finlandia 88 -postimerkkinäyttely (ehiökortti 1,80 mk)
  • 9.10.1992: Nordia 1993 -postimerkkinäyttely (postimerkkivihko 4 × 2,10 mk)
  • 27.1.1994: Ystävyydellä – Muumeja (postimerkkivihko 8 × 1. lk., 2 erilaista merkkiä)
  • 15.1.1998: Muumeja (postimerkkivihko 4 × 1. lk.)
  • 15.3.2000: Muumeja (postimerkkivihko 4 × 1. lk.)
  • 7.5.2003: Muumit ja taikatalvi (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 9.8.2004: Muumit (erikoispaperille painettu 1. lk:n merkki)
  • 9.5.2007: Muumilaakson kesä (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 6.5.2009: Muumit sarjakuvissa (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 6.5.2011: Kuinkas sitten kävikään? (postimerkkivihko 6 × 2. lk.)
  • 6.5.2013: Muumisuosikit (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 31.1.2014: Tove Jansson 100 vuotta (pienoisarkki 2 × 1. lk.)
  • 4.5.2015: Vanhat lelut – muumit (Europa-postimerkit 2 × 1. lk.)
  • 24.5.2017: Muumien aikamatka (postimerkkivihko 5 × ulkomaan ikimerkki)
  • 5.6.2019: Muumit: Neuvoja hyvään elämään (postimerkkivihko 6 × kotimaan ikimerkki)
  • 22.1.2020: Muumit: Meidän meri (postimerkkivihko 6 × kotimaan ikimerkki)
  • 7.9.2022: Muumit ABC (postimerkkivihko 6 × kotimaan ikimerkki)

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tove Janssonin bibliografia

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos
ja mahdollinen uusittu versio		 Julkaisuvuosi Suomenkielinen nimi Suomennos Suomenkielisen julkaisuvuosi
Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (av ”Vera Haij”) 1933 Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat (1933)
Seikkailu merenpohjassa (2014) 		Tuntematon (1933)
Sirke Happonen (2014) 		1933
2014
Småtrollen och den stora översvämningen 1945 Muumit ja suuri tuhotulva Jaakko Anhava 1991
Kometjakten
Mumintrollet på kometjakt
Kometen kommer 		1946
1956
1968 		Muumipeikko ja pyrstötähti Laila Järvinen 1955
Trollkarlens hatt
Trollkarlens hatt 		1948
1956 		Taikurin hattu 1956
Muminpappas bravader
Muminpappas bravader
Muminpappans memoarer 		1950
1956
1968 		Muumipapan urotyöt 1963
Hur gick det sen? Boken om Mymlan, Mumintrollet och Lilla My 1952 Kuinkas sitten kävikään? Kirja Mymmelistä, Muumipeikosta ja pikku Myystä Hannes Korpi-Anttila 1952
Farlig midsommar 1954 Vaarallinen juhannus Laila Järvinen 1957
Trollvinter 1957 Taikatalvi 1958
Vem ska trösta knyttet? 1960 Kuka lohduttaisi Nyytiä? Kirsi Kunnas 1960
Det osynliga barnet och andra berättelser 1962 Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia Laila Järvinen 1962
Pappan och havet 1965 Muumipappa ja meri 1965
Vi. En romantisk bok för älskande 1965 Onnelliset. Rakastavaisten oma kirja Katariina Heilala 2017
Bildhuggarens dotter 1968 Kuvanveistäjän tytär Kristiina Kivivuori 1969
Sent i november 1970 Muumilaakson marraskuu Kaarina Helakisa 1970
Lyssnerskan 1971 Kuuntelija Kristiina Kivivuori 1972
Sommarboken 1972 Kesäkirja 1973
Solstaden 1974 Aurinkokaupunki 1975
Den farliga resan 1977 Vaarallinen matka Panu Pekkanen 1977
Dockskåpet och andra berättelser 1978 Nukkekaappi ja muita kertomuksia Eila Pennanen 1980
Skurken i muminhuset 1980 Outo vieras Muumitalossa Panu Pekkanen 1980
Den ärliga bedragaren 1982 Kunniallinen petkuttaja Kyllikki Härkäpää 1983
Stenåkern 1984 Kivipelto Oili Suominen 1989 [yhteisjulkaisu Kevyt kantamus ja muita kertomuksia]
Resa med lätt bagage 1987 Kevyt kantamus
Rent spel 1989 Reilua peliä Kyllikki Härkäpää 1990
Brev från Klara 1991 Seuraleikki Eila Pennanen 1991
Visor från Mumindalen 1993 Muumilaakson laulukirja Vexi Salmi 1994
Anteckningar från en ö 1996 Haru, eräs saari Liisa Ryömä 1996
Meddelande: noveller i urval 1971–1997 1998 Viesti: Valitut novellit 1971–1997 Useita suomentajia 1999
Bulevarden och andra texter 2017 Bulevardi ja muita kirjoituksia Sirke Happonen 2017

Sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Muumit: Sarjakuvaklassikot 1. (Moomin, 1954–55). Suomentanut Anita Salmivuori. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34342-5.
  • Muumit: Sarjakuvaklassikot 2. (Moomin, 1955–56). Suomentanut Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35404-9.
  • Muumit: Sarjakuvaklassikot 3. (Moomin, 1956–57). Suomentanut Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36520-5.
  • Muumit: Sarjakuvaklassikot 4. (Moomin, 1957–58). Suomentanut Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-37874-8.
  • Muumit: Sarjakuvaklassikot 5. (Moomin, 1959). Suomentanut Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN ISBN 978-951-0-39157-0.
  • Muumit: Sarjakuvaklassikot 6. (Moomin, 1960). Suomentanut Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN ISBN 978-951-0-39746-6.

Näytelmiä ja kuunnelmia, valikoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Troll i kulisserna 1958 (Muumit kulisseissa, suom. Kirsi Kunnas, 2002)
  • Muminoperan (Muumiooppera, 1974)
  • Mumintroll i kulisserna 1982 (Muumipeikot kulisseissa, suom. Eila Maunu, 1994)

Kuvituksia, valikoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola, Suvi: ”Jansson, Tove (1914–2001)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 406–412. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.10.2015).
  • Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6963-3.
  • Kivi, Mirja: Muumilaakso: Tarinoista museokokoelmaksi. Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3.
  • Tolvanen, Juhani: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson: Muumipeikko-sarjakuvan tarina. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23633-0.
  • Tove Jansson: Muistonäyttely. Taiteilijavanhemmat Signe Hammarsten Jansson ja Viktor Jansson. Toimittajat: Anneli Ilmonen, Teija Waaramaa & Elina Bonelius. Tampere: Tampereen taidemuseo – Pirkanmaan aluetaidemuseo, 2002. ISBN 952-9549-70-9.
  • Toven matkassa: Muistoja Tove Janssonista. (Resa med Tove. En minnesbok om Tove Jansson, 2002.) Toimittanut Helen Svensson. Suomentanut Outi Menna. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28323-1.
  • Westin, Boel: Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä. (Tove Jansson. Ord, bild, liv, 2007). Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildt, 2008. ISBN 978-951-50-1752-9.
  • Ørjasæter, Tordis: Tove Jansson: Muumilaakson luoja. (Møte med Tove Jansson, 1985). Suomentanut Saima-Liisa Laatunen. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14401-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hällsten, Annika: Boksuccé efterlyses. Hufvudstadsbladet 22.1.2014, s. 21.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Ahola 2004. (Kansallisbiografia.)
  3. ↑ Kivi 2000, s. 75–76.
  4. ↑ Tänään liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi Helsingin Sanomat. Viitattu 12.10.2020.
  5. ↑ Westin 2008, s.11
  6. ↑ Björk, Christina: Ruotsin Muumilaakso on yhä loistossaan. Teoksessa Toven matkassa, s. 25–31.
  7. ↑ Santikko, S.: Tove Janssonin kukat, metsä ja kauhu Kvaak.fi. 29.1.2008. Viitattu 12.5.2015.
  8. ↑ Jansson totesi myöhemmin: ”Koulunkäynti oli ikävää ja olen suurimmaksi osaksi unohtanut sen.” Ørjasæter 1987, s. 30.
  9. ↑ Kruskopf, E: Boken om Ham – Tecknaren Signe Hammarsten Jansson. Schildt, 1994. ISBN 978-9515006752. (ruotsiksi)
  10. ↑ Westin, s. 63
  11. ↑ Bonelius, Elina: Rohkean naisen taiteilijantie. Teoksessa Tove Jansson. Muistonäyttely, s. 56–71.
  12. ↑ Westin, s. 77–78
  13. ↑ Westin, s. 81, 91
  14. ↑ Westin, s. 94–96
  15. ↑ Tove Jansson, Ateljee tovejansson.com. Arkistoitu 16.4.2018. Viitattu 15.4.2018.
  16. ↑ "Tove oli ateljeen vuokrattuaan onnensa kukkuloilla" meillakotona.fi. 9.8.2017. Viitattu 15.4.2018.
  17. ↑ Harvinainen Tove Janssonin suurteos | www.toveteuvalla.fi www.toveteuvalla.fi. Arkistoitu 15.4.2018. Viitattu 15.4.2018.
  18. ↑ Ahola, Suvi: Tove Janssonin kätketty aarre Helsingin Sanomat. 30.3.2014. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 5.3.2015.
  19. ↑ Tove Jansson HAM. Viitattu 2018-04-15 I.
  20. ↑ Tove Janssonin seinämaalaukset Auroran sairaalassa Moomin.com. 29.9.2015. Viitattu 15.4.2018.
  21. ↑ Tove Janssonin kollega satuhahmoja kuvaavasta seinämaalauksesta: "Sellaista p***aa" Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2018.
  22. ↑ Tove Janssonin maalaamat seinämaalaukset Kotkassa Moomin.com. 20.10.2015. Viitattu 15.4.2018.
  23. ↑ Westin 2008, s. 96.
  24. ↑ Westin 2008, s. 97.
  25. ↑ Ylönen, Marja: Pilahistoria: Suomi poliittisissa pilapiirroksissa 1800-luvulta 2000-luvulle, s. 174–176. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-299-9.
  26. ↑ a b Koskela, Lasse: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 109–112. Helsinki: Tammi, 1990. ISBN 951-30-9246-1.
  27. ↑ Westin 2008, s. 147–151.
  28. ↑ Karjalainen 2013, s. 134–135.
  29. ↑ Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulva, s. 5. (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945). Suomentanut Jaakko Anhava. Helsinki: WSOY, 1991 (6. painos 2007). ISBN 978-951-0-17619-1.
  30. ↑ Tolvanen 2000, s. 29.
  31. ↑ Tove Janssonin Muumit Muumit Rivieralla. Viitattu 9.1.2016.
  32. ↑ Karjalainen 2013, s. 44.
  33. ↑ Karjalainen 2013, s. 68.
  34. ↑ Karjalainen 2013, s. 162.
  35. ↑ Karjalainen 2013, s. 118.
  36. ↑ Tove Jansson, Persoona tovejansson.com. Arkistoitu 16.4.2018. Viitattu 15.4.2018.
  37. ↑ Karjalainen 2013, s. 107.
  38. ↑ Toven salattu intohimoinen rakkaus paljastuu juhlaviinin etiketissä iltalehti.fi. Viitattu 15.4.2018.
  39. ↑ Karjalainen 2013, s. 114–115.
  40. ↑ Karjalainen 2013, s. 262.
  41. ↑ Karjalainen 2013, s. 275.
  42. ↑ Karjalainen 2013, s. 160.
  43. ↑ "Yhteiskunnan homosaatio on todellista", murjaisee HLBTQ-klubeista näyttelyn tehnyt Janne Siironen, ja valokuvat Helsingin yöstä sen todistavat Yle, 2020
  44. ↑ Suvi Ahola: Muistokirjoitus HS Muistot. Arkistoitu 26.1.2016. Viitattu 16.1.2016.
  45. ↑ Kivi 2000, s. 75, 97.
  46. ↑ Westin 2008, s. 453
  47. ↑ Hietaniemen hautausmaan merkkihenkilöiden hautoja Helsingin Seurakunnat. Viitattu 6.1.2016.
  48. ↑ Ura tovejansson.com. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.1.2016.
  49. ↑ luettelo dukaattipalkinnon saajista 1858–2006 (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Taideyhdistys. Viitattu 10.1.2018.
  50. ↑ Palkinnot ja ehdokkuudet: Anni Swan -palkinto IBBY Finland. Arkistoitu 7.7.2017. Viitattu 13.10.2015.
  51. ↑ a b c d e f g h i Tove Jansson (Palkinnot ja ehdokkuudet) WSOY. Arkistoitu 27.10.2012. Viitattu 8.1.2016.
  52. ↑ Valta, Reijo: Tove Jansson sarjakuvien Hall of Fameen. Kvaak.fi 2.2.2016. Viitattu 3.2.2016.
  53. ↑ Ahola, Suvi: Tove Jansson sai oman nimikkoseuran. Helsingin Sanomat, 10.11.2007. digitilaajille. Viitattu 19.1.2016.
  54. ↑ Tove Jansson 14.3.2014–7.9.2014 2014. Helsinki: Ateneumin taidemuseo. Viitattu 16.2.2014.
  55. ↑ Tove 100. Juhlavuosi tove100.fi. 2014. Arkistoitu 19.4.2015. Viitattu 16.2.2014.
  56. ↑ Tove Jansson saa puiston Katajanokalle Helsingin Sanomat. 11.3.2014. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 12.3.2014.
  57. ↑ Inget tillstånd för Tove Janssons gata i Stockholm. (ruotsiksi) Yle Nyheter 7.3.2014. Viitattu 5.10.2014.
  58. ↑ Hällsten, Annika: Bohemiska Tove är bara en myt. Hufvudstadsbladet, 14.9.2014, s. 26–27. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
  59. ↑ Mäntylä, Eveliina: Elokuva | Tove-elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin – Janssonin epäsovinnainen elämä ei miellytä kuvanveistäjäisää, mutta taiteilija näyttää pitävän päänsä Helsingin Sanomat. 24.6.2020. Viitattu 17.1.2021.
  60. ↑ Typpö, Juho: Zaida Bergroth ohjaa Tove Janssonista kertovan elokuvan ja tämä kaikki projektista tiedetään nyt. Helsingin Sanomat, 15.6.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.6.2019.
  61. ↑ Hällsten, Annika: Mellan Mumin och måleriet, mellan Atos och Vivica. Hufvudstadsbladet, 17.1.2020. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 21.1.2020. (ruotsiksi)
  62. ↑ Hällsten, Annika: Tove Janssons liv blir drama på vita duken. Hufvudstadsbladet, 4.6.2016, s. 21. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
  63. ↑ Muumit rahoissa Muumitaivas. Arkistoitu 27.1.2016. Viitattu 19.1.2016.
    Joulupostimerkki.suntuubi.com: Muumipostimerkit. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 30.7.2008.
    Posti/Itella: Euroviisupostimerkeissä Lordi, Kirka, Marion Rung, Laila Kinnunen ja Katri Helena, 10.4.2007. (Arkistoitu – Internet Archive)
  64. ↑ Ahola, Suvi: Tove. Helsingin Sanomat 31.1.2014, s. B 1.
  65. ↑ Tove Jansson får specialmynt. (Arkistoitu – Internet Archive) Hufvudstadsbladet 16.5.2014.
  66. ↑ Norma Suomi 2011: Postimerkkiluettelo, s. 147, 152, 169, 180, 195, 202, 219, 233. Käpylän merkki, Helsinki. ISSN 0358-1225

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gravett, Paul: Tove Jansson: Kuvittaja. Suomentanut Juhani Tolvanen. Helsinki: Otava, 2023. ISBN 978-951-1-46425-9.
  • Happonen, Sirke: Muumiopas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-363-0.
  • Happonen, Sirke: Vilijonkka ikkunassa: Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33163-7.
  • Järvelä, Juha: Tove Janssonin Helsinki. Helsinki: Minerva, 2021. ISBN 978-952-375-317-4.
  • Karlsson, Petter: Muumimaailma ja todellisuus: Tove Janssonin elämä kuvina. (Muminvärlden & verkligheten: Tove Janssons liv i bilder, 2014.) Kuvatoimitus Bengt Wanselius. Suomentanut Sari Kumpulainen. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40949-7.
  • Kruskopf, Erik: Kuvataiteilija Tove Jansson. (Bildkonstnären Tove Jansson, 1992.) Suomentanut Eija Kämäräinen. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18241-9.
  • Latva, Otto – Leskelä-Kärki, Maarit: Meri ja Tove – elämää saaristossa. John Nurmisen Säätiö, 2022. ISBN 978-952-9745-93-7.
  • Tarkka, Pekka: ”Tove Jansson”, Suomalaisia nykykirjailijoita. 6. uudistettu laitos. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1770-7.
  • Westin, Boel & Svensson, Helen (toim.): Kirjeitä Tove Janssonilta. (Brev från Tove Jansson, 2014.) Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3409-4.
  • Virtanen, Leena – Pelliccioni, Sanna: Tove! Tove Janssonin matka vapauteen ja maailman ääriin. Helsinki: Teos, 2023. ISBN 978-952-363-404-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tove Jansson.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Tove Jansson.
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tove_Jansson&oldid=22205587”