Toše Proeski

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tose Proeski)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toše Proeski

Toše Proeski (Тоше Проески, alun perin Todor Proeski, 25. tammikuuta 1981 Prilep, Makedonian ST, Jugoslavia16. lokakuuta 2007 Kroatia) oli arvostettu makedonialainen laulaja.lähde? Hän nousi tunnetuksi vuonna 1998 kappaleella Pusti Me (Päästä minut lähtemään), jonka jälkeen hän julkaisi viisi albumia. Pohjois-Makedonian lisäksi hän oli erittäin suosittu myös muualla BalkanillaSerbia ja Montenegrossa, Kroatiassa, Bosnia ja Hertsegovinassa ja Sloveniassa.

Vuosina 1996 ja 1997 Proeski osallistui Prilepissä Melfestiin, jossa hän voitti ensimmäisen palkinnon molemmilla kerroilla, ja vuonna 1997 Makfestiin kappaleella Pusti Me. Vuonna 1998 hän osallistui ensimmäistä kertaa Skopjen festivaaliin, joka toimii Pohjois-Makedonian euroviisukarsintana. Seuraavana vuonna hän solmi sopimuksen Avalon-yhtiön kanssa, ja ensimmäinen albumi ilmestyi 15. toukokuuta 1999. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin entisen Jugoslavian menestyneimmän vokalistin palkinto.

Vuonna 2004 Toše edusti Pohjois-Makedoniaa (tai tuolloista Makedonian tasavaltaa) Eurovision laulukilpailussa kappaleella Life ja sijoittui lopulta finaalissa 14:nneksi. Vuonna 2004 hänet nimettiin myös Unicefin hyvän tahdon lähettilääksi. Tošen uusimmasta albumista Po Tebe on tulossa mahdollisesti Balkanin alueen kaikkien aikojen menestynein albumi, ja se on pysynyt listojen kärjessä kuukausia. Proeski opiskeli viimeistä vuottaan Makedonian musiikkiakatemiassa.

16. lokakuuta 2007 Proeski menehtyi autokolarissa Kroatiassa. Proeskin maasturi osui rekan perään ja sinkoutui moottoritien kaistojen väliseen aitaan. Proeski istui itse matkustajan paikalla ja nukkui onnettomuuden sattuessa. Muista kahdesta autossa olleesta henkilöstä ainoastaan kuski loukkaantui vakavasti.[1]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nekade Vo Nokta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nekade Vo Nokta (Jossakin yössä) ilmestyi vuonna 1999. Sen tuotti Avalon production.

Tvoite Baknezi na Moite Beli Kosuli (Твоите бакнежи на моите бели кошули)
Eh da sum zlato (Ех да сум злато)
Go molam neboto da mi de vrati (Го молам небото да ми те врати)
Skrsi me (Скрши ме)
Posle dozd doaga sonce (После дожд доаѓа сонце)
Ruski rulet (Руски рулет)
Pusti me (Пушти ме)
Ostani do kraj (Остани до крај)
Pobegni (Побегни)
Sonce vo tvoite rusi kosi (Сонце во твоите руси коси)
Usni na usni (Усни на усни)

Sinot Bozji[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinot Bozji (Jumalan poika) ilmestyi vuonna 2000. Sen tuotti Avalon production.

Sinot Bozji (Синот Божји)
Nemir (Немир)
Nokna igra (Нокна игра)
Vo kosi da ti spijam (во коси да ти спијам)
Kazna moja si ti (Казна моја си ти)
Izlazi me uste ednas (Излажи ме уште еднаш)
Iluzija (Илузија)
Solzi pravat zlaten prsten (Солзи прават златен прстен)
Tajno moja (Тајно моја)

Ako Me Poglednes Vo Oci[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ako Me Poglednes Vo Oci (Jos katsot silmiini) ilmestyi vuonna 2002. Sen tuotti Final Cut production.

Ako Me Poglednes Vo Oci (Ако ме погледнеш во очи)
Soba za taga (Соба за тага)
Magija (Магија)
Hold me tight
Uste edna skala (Уште една скала)
Mesto na zlostorot (Место на злосторот)
Limenka (Лименка)
Studena (Студена)
Nemas ni blagodaram (Немаш ни благодарам)
Club mix Limenka
Den Za Nas

Den Za Nas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Den Za Nas (Päivä meille) ilmestyi vuonna 2004. Sen tuotti Final Cut production. Mukana on toinen levy, joka sisältää kaikki vuoden 2004 Pohjois-Makedonian euroviisukarsinnan kappaleet.

Zena Balkanska (Жена Балканска)
Zvezdo severnice (Ѕвездо севернице)
Čija si
Ima Li Den Za Nas (Има Ли Ден За Нас)
Me Sakas So Zborovi (Ме Сакаш Со Зборови)
Velam Lejdi (Велам Лејди)
Nikada

Po Tebe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Po Tebe (По Тебе) (Sinun jälkeesi) ilmestyi vuonna 2005.

  1. "Po Tebe"
  2. "Zhao mi je"
  3. "Rani na usnite"
  4. "Slushas li"
  5. "Malechka"
  6. "Gromovi na dusha"
  7. "Losho ti stoi"
  8. "Koj li ti grize obrazi"
  9. "Polsko cvekje"
  10. "Naj naj"
  11. "Za ovoj svet"

Bonusbiiseillä

  1. "Lagala nas mala ft Toni Cetinski"
  2. "This world"
  3. "Krajnje vrijeme ft Anja Rupel"

Božilak[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Božilak (Божилак) (Sateenkaarta) ilmestyi vuonna 2006

  1. Bor Sadila Moma Evgenija
  2. Se Posvrshi Serbez Donka
  3. Ako odam vo Bitola
  4. Jovano, Jovanke
  5. Kalesh Angja
  6. More Sokol Pie
  7. Ne Si Go Prodavaj Koljo Ciflikot
  8. Si Zaljubiv Edno Mome
  9. Uchi Me Majko Karaj Me
  10. So Maki Sum Se Rodil
  11. Dejgidi Ludi Godini
  12. Nazhalena Nevesta
  13. Zajdi, Zajdi Jasno Sonce
  14. Majka Na Marika

Igri Bez Granici[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Igri Bez Granici (Игри Без Граници) (Pelit ilman rajoja) ilmestyi vuonna 2006

  1. "Dusa ostana"
  2. "Nikoj kako tebe ne baknuva"
  3. "Boze, cuvaj ja od zlo"
  4. "Mesechina"
  5. "Igri Bez Granici"
  6. "Srekjna li si ti"
  7. "Najdraga moja"
  8. "Jas ne sum vinoven"
  9. "Cresha"

Bonusbiiseillä

  1. "Volim Osmijeh tvoj ft Antonija Sola"
  2. "Vezhi me za sebe"
  3. "Srce nije kamen"
  4. "Nesanica"
  5. "Nesanica (remix)"

The Hardest Thing[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Hardest Thing ilmestyi vuonna 2009

  1. "Aria" (featuring Gianna Nannini)
  2. "The Hardest Thing"
  3. "Beautiful to Me"
  4. "Guilty"
  5. "Glide"
  6. "Don't Hurt the Ones You Love"
  7. "Separate Ways"
  8. "Forever In A Day"
  9. "My Little One" (featuring Kristijan)
  10. "Aria"

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Poginuo Toše Proeski. 16.10.2007. Hrvatska radiotelevizija. Viitattu 17.10.2007. (kroatiaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]