Tommi Hakala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tommi Johannes Hakala (s. 9. elokuuta 1970 Riihimäki)[1] on suomalainen baritoni ja oopperalaulaja. Hän voitti arvostetun BBC Singer of the World -kilpailun vuonna 2003, toisena suomalaisena[2]. Vuonna 2001 hän voitti Merikanto-laulukilpailun[2].

Opinnot ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakala soitti 1980-luvun lopulla kitaraa riihimäkeläisessä rockyhtyeessä, Myös saksofoni kuului tuolloin hänen soittimiinsa. Hän pyrki Riihimäen musiikkiopistoon klassisen kitaran linjalle mutta ei päässyt sinne. Pääsykoelautakunnassa ollut laulunopettaja sai houkuteltua Hakalan opiskelemaan pääaineenaan laulua.[2]

Opinnot Sibelius-Akatemiassa ja Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa Matti Salmisen säätiön apurahan turvin johtivat kiinnitykseen Nürnbergin oopperassa 1998–2001,[2] edelleen Leipzigin oopperassa 2001–2004. Hakala oli freelance-taiteilijana 2004–2008, ja vuodesta 2008 hän on kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan.

Tommi Hakala on vieraillut muun muassa New Yorkin Metropolitan-oopperassa, San Franciscon oopperassa, Dresdenin Semper-oopperassa, Strasbourgin Opéra national du Rhinissä, Tel Avivin New Israeli Operassa, De Vlaamse Operassa ja Atlantan oopperassa. Savonlinnan oopperajuhlilla Hakala on esiintynyt muun muassa Faustin Valentinina, Pajatson Silviona, Ratsumiehen Ratsutilallisena, Tannhäuserin Wolframina, Olli Kortekankaan Isän tyttö -oopperan Urhona ja Carmina Buranan baritonisolistina. Lisäksi hän on toiminut lukuisten lied- ja orkesterikonserttienkin solistina.

Hakala voitti kesäkuussa 2003 Cardiffissa Singer of the World -kilpailun. Hän lauloi finaalissa kreivi Almavivan aarian Mozartin Figaron häistä, Wolframin aarian Wagnerin Tannhäuserista ja Fordin aarian Verdin Falstaffista.[2]

Laulettuja rooleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Great Baritone Arias" (ODE 1048-2)
  • "Tule, armaani", Toivo Kuulan laulutotantoa (ODE 1087-2)
  • Aulis Sallisen "Kuningas lähtee Ranskaan", nimirooli (ODE 1066-2D)
  • Sibeliuksen Kullervo-sinfonia (ODE 1122-5)
  • Sibeliuksen lauluja Sinfonia Lahti -orkesterin kanssa: "Spirit Of Nature" (BIS-CD-1565) ja "The origin of fire" (BIS-CD-1525)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 141. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. a b c d e f g h i j k Tommi Hakalalle yllätysvoitto Cardiffissa. Turun Sanomat, 1.7.2003, s. 13.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]