Tom Sjöberg
Tom Sjöberg (s. 9. maaliskuuta 1946[1], Helsinki) on entinen rikollinen ja liikemies, aikuisviihdealan pioneereja Suomessa. Nykyään Sjöberg on eläkkeellä.[2]
Sisällysluettelo |
Lapsuus ja nuoruus [muokkaa]
Tom Sjöberg on kasvanut Rööperissä, Helsingin Punavuoressa, yhden huoneen ja keittiön asunnossa Albertinkadulla.[3] Hänen yksinhuoltajaäitinsä Gerda teki kahta työtä, työskenteli linja-autoaseman lipunmyynnissä päivisin ja Hufvudstadsbladetin postituksessa iltaisin.[4] Sjöbergin isä oli muuttanut Ruotsiin vuonna 1953.[5] Tom kävi ruotsinkielistä kansakoulua, Cygnaeus-koulua Ratakadulla.[6]
Sjöberg on pitänyt lapsuutensa keskeisinä muovaavina tekijöinä kasvuympäristöä ja siinä selviytymistä. Merkittävää oli sodanjälkeinen pula ja siitä syntynyt musta pörssi, salakuljetus sekä alkoholin laiton myynti.[8] Sataman läheisyys toi vilkastuvat ulkomaanyhteydet osaksi Punavuoren elämää. "Aina haettiin jotain, mistä tuli eniten rahaa. Yksi homma oli kun Amerikasta tuli laivoja, Grigsholm ja Kungsholm, silloin oltiin kantamassa mummojen laukkuja."[9]
Alkoholin katukauppa eli lestinheitto [muokkaa]
Sjöberg aloitti alkoholin luvattoman katumyynnin eli ns. lestinheiton 12-vuotiaana toimien sukulaisensa apulaisena. Alkoholin myynti Alkon myymälöissä perustui tuolloin ostolupaan eli ns. viinakorttiin. Kaupunkilaisten ostot oli rajoitettu tiettyyn liikkeeseen, mutta ns. maalaiskortilla voi asioida useammassa liikkeessä ja tätä käytettiin hyväksi hankittaessa alkoholijuomia katukauppaan. Myös salakuljetettua alkoholia myytiin laimennettuna ja uudelleen pullotettuna.[10] Katukauppa oli Sjöbergin mukaan kiivainta vuosina 1964 ja 1965.[11] Keskioluen myynnin vapautuminen lopetti alkoholin katukaupan Suomessa vuonna 1969.[12]
Tom Sjöberg siirtyi tammikuun alussa 1967 Tukholmaan tehdäkseen alkoholin katukauppaa Slussenilla. Ryhmän alun muodostivat Sjöberg ja kolme muuta myyjää. Myyjien eli "renkien" määrä lisääntyi kolmeenkymmeneen. Rengit olivat usein kielitaidottomia ja täysin riippuvaisia päämiehistään: "Suurin osa rengeistä ei osannut sanoa kuin tsukufem [pullon hinta, 25 kruunua]". Ennen pitkää muut myyjät ja rahoittajat alkoivat haastaa Sjöbergin ja tämän kumppanien toimintaa, mikä johti keskinäiseen väkivaltaan. Sjöberg palasi Suomeen 1968 myytyään toimintansa Teuvo Aaltoselle.[13]
Pornoa antikvariaatista [muokkaa]
Pornobisnes lähti alkujaan liikkeelle, kun Sjöberg kavereineen löysi satamassa lasteja käsitellessään aikuisviihdelehtiä Ruotsista tulleen jätepaperin seasta. Lehtiä tarjottiin alan liikkeisiin, joihin ne otettiinkin myyntiin.[15]
Yhdessä Pertti Hassisen kanssa Sjöberg perusti Antikvaarinen kirja ja tupakka -liikkeen Albertinkatu 20:een vuonna 1968. Liike harjoitti nimellisen toimintansa lisäksi pornon myyntiä sekä alkoholin laitonta myyntiä. Kiinteistö tunnettiin nimellä Nousevan auringon talo. Yläkerrassa oli jazz-klubi.[16][17] Toiseen liikkeeseensä Sjöberg hankki myyntivarastoa huijaamalla ruotsalaisen Josefssonin salakuljettaman pornolastin ja tukahduttamalla tämän vaatimukset väkivallan uhalla.[18]
Suhde viranomaisiin [muokkaa]
Sjöbergillä on mittavat vuosien aikana kertyneet verovelat, joita hän pitää epäoikeudenmukaisina ja tekaistuina. Sjöberg suhtautuu viranomaisiin epäillen ja kokee olevansa takaa-ajettu. Hän on kokenut viranomaisten toiminnan mielivaltaisena ja epärehellisenä. Sjöberg on omien sanojensa mukaan lopettanut ”rosvobisnekset” kokonaan 70-luvun lopulla. Hän sai 1980-luvulla tuomion salakuljetuksesta ja istui vankilassa vuoden ajan 1986-1987.[19]
Muistelmakirja ja elokuva [muokkaa]
Vuonna 2005 julkaistiin Sjöbergin ja Harri Nykäsen yhdessä kirjoittama kirja Rööperi – Rikoksen vuodet 1955-2005. Kirjan pohjalta on tehty Aleksi Mäkelän ohjaama Rööperi-niminen elokuva, joka sai ensi-iltansa 9. tammikuuta 2009.
Lähteet [muokkaa]
- Nykänen, Harri & Sjöberg, Tom: Rööperi: rikoksen vuodet 1955-2005. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-29300-8. (suomeksi)
- Arto Nyberg (toimittaja): Arto Nyberg Elävä arkisto. 11.1.2009. TV 1 dokumenttiohjelmat; Production house / TV 1 Viikottaisohjelmat. Viitattu 23.6.2011.
- Seppo Konttinen (toimittaja): Tom Sjöberg - pornokuningas Rööperistä / Tosi tarina: Kadun kingi Elävä arkisto. 1997. TV 1 dokumenttiohjelmat; Production house / TV 1 Viikottaisohjelmat. Viitattu 23.6.2011.
- Hs.fi 2009. Huumepoliisi ja pelimies palasivat entiseen rosvojen Rööperiin.
- WSOY 2005. Rööperi - Lain molemmin puolin.
- Mtv3.fi 2009. Tom Sjöberg keskittyy eläkepäivillään lapsensa hoitoon.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Iltalehti viikonvaihde-liite 14/15.1.2012
- ↑ Tom Sjöberg keskittyy eläkepäivillään lapsensa hoitoon 8.1.2009. MTV3. Viitattu 23.6.2011.
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 20
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 20,30
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 30
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 32
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 20
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 40-43, 74-75
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 41
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 32, 57-58, 64-66
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005,59
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005,23
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 98-101, 135-136
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005,95
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 181
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 26, 186
- ↑ Tosi tarina: Kadun kingi 1997, jazz-klubista: 00:15:40
- ↑ Nykänen & Sjöberg 2005, 182
- ↑ Tosi tarina: Kadun kingi 1997, eri kohdin, veroveloista: 00:12:25, 00:21:50