Tom Pappas
Wikipedia
Tom Pappas (s. 6. syyskuuta 1976, Azalea, Oregon) on yhdysvaltalainen kymmenottelija.
Pappasin isoisä oli showpainija, joka kannusti Pappasta urheilemaan. Pappas harrasti high school -aikoinaan amerikkalaista jalkapalloa, baseballia, koripalloa ja painia. Hän voitti 1995 maansa nuorten mestaruuden sekä Pan-Amerikan kisojen nuorten mestaruuden kymmenottelussa. Hän oli vuoden 1998 sivussa polvivamman takia, mutta 1999 paransi ennätystään lähes 800 pisteellä tehden uuden college-ennätyksen 8463. Hän voitti samana vuonna NCAA-mestaruuden ja kilpaili Sevillan MM-kisoissa, joissa keskeytti. Seuraavana vuonna hän voitti Yhdysvaltain-mestaruuden sisäradoilla seitsenottelussa ja ulkoradoilla kymmenottelussa ja sijoittui Sydneyn olympialaisissa viidenneksi.
Pappas voitti 2002 maansa mestaruuden sekä sisä- että ulkoradoilla. Seuraavana vuonna hän voitti seitsenottelun maailmanmestaruuden Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa pistein 6361. Myöhemmin samana vuonna hän voitti kymmenottelun Yhdysvaltain-mestaruuden sekä MM-kultaa Pariisin MM-kisoissa tuloksella 8750. Hän sai samana vuonna Jesse Owens -palkinnon. Ateenan olympialaisissa 2004 hän keskeytti.
Pappasin isä Nick piti hallussaan maanopeusennätystä yli 700 kilometrin tuntinopeudella. Hänen veljensä Paulin ennätys kymmenottelussa on 7303 vuodelta 1997.
[muokkaa] Ennätykset
- 100 metrin juoksu: 10,65 (2003)
- 400 metrin juoksu: 47,58 (2003)
- 1 500 metrin juoksu: 4.35,14 (1995)
- 110 metrin aitajuoksu: 13,90 (2004)
- Korkeushyppy: 221 (2000)
- Seiväshyppy: 520 (2002)
- Pituushyppy: 796 (2003)
- Kuulantyöntö: 16,53 (2006)
- Kiekonheitto: 49,78 (2006)
- Keihäänheitto: 66,12 (2000)
- Kymmenottelu: 8784 (2003)
[muokkaa] Lähteet
- Tom Pappas IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
|
1983: Daley Thompson | 1987: Torsten Voss | 1991: Dan O'Brien | 1993: Dan O'Brien | 1995: Dan O'Brien | 1997: Tomáš Dvořák | 1999: Tomáš Dvořák | 2001: Tomáš Dvořák | 2003: Tom Pappas | 2005: Bryan Clay | 2007: Roman Šebrle |

