Tom Mix

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tom Mix vuonna 1925
Tom Mix, Fox-kauden alku 1917
Tony-hevonen
Tony-hevonen

Tom Mix, alun perin nimeltään Thomas Hezekiah Mix (6. tammikuuta 1880 Driftwood[1], Mix Run, Pennsylvania[1]12. lokakuuta 1940 Pinal County, Arizona)[2][3] oli yhdysvaltalainen hevostaituri, näyttelijä ja elokuvan alkuaikojen ensimmäinen megatähti. Hän esiintyi 336 elokuvassa vuosina 1910–1935, lähinnä lännenelokuvissa. Tom Mix inhosi toista nimeään Hezekiah, ja käytti sen sijaan isänsä Edwin-nimeä[1] tai sen E-lyhennettä muodossa Thomas Edwin Mix.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thomas E. Mix pestautui vuonna 1986 18 vuotta täytettyään Yhdysvaltain armeijaan kolmeksi vuodeksi ja ilmoitti ammatikseen työmiehen sekä syntypaikakseen Driftwood-kylän Pennsylvaniassa, noin viisi mailia Mix Runista. Pestin päättyessä 1901 Mix pestautui uudelleen U.S. Armyyn kolmeksi vuodeksi. Vuonna 1902 lomalla ollessaan hän meni naimisiin Grace Allinin kanssa eikä enää palannut palveluspaikalleen, minkä vuoksi hänet merkittiin päivämäärällä luvatta poissaolevaksi. Luvattomasti poissa olevaa Mixiä ei kuitenkaan etsitty tai myöhemminkään haastettu sotilastuomioistuimeen[1]. Pian avioliiton solmittuaan hän ja Grace muuttivat intiaanien Cherokee Nation-alueelle Oklahomaan, missä hän vietti useat seuraavat vuodet mitä erilaisimmissa töissä: muiden muassa baarimikkona Guthriessa, sekatyömiehenä Portland Cement-tehtaassa sekä yövartijana (night marshal) Deweyssä Oklahomassa, rumpalina Territorial Calvary Band -soittokunnassa, apumiehenä 101 Ranch-tilalla, ja viimein esiintyjänä sen 101 Wild West Show:ssa [1]. Grace-vaimo ei kuitenkaan viihtynyt seudulla vaan palasi jo vuonna 1903 takaisin kotiinsa Pennsylvaniaan, ja hänen isänsä antoi mitätöidä hänen avioliittonsa Tom Mixin kanssa. Tämä solmi uuden avioliiton Kitty Perinnen kanssa vuonna 1905, ja aviopari asui vaimon isän omistamassa hotellissa Oklahoma Cityssä, mutta myös tämä avioliitto purettiin jo vuonna 1906.

Ajanjakso Guthriessa oli merkittävä siten, että baarissa Guthriessa työskennellessään Mix tutustui Miller-veljeksiin[1], jotka paitsi omistivat edellä mainitun 101 Ranch-tilan myös järjestivät kuuluisia 101 Ranch Wild West Show -näytöksiä. Miller-veljekset järjestivät Mixille töitä tilallaan, ja vaikka Mix ei ollut koskaan toiminut lehmipoikana hän oli taitava käsittelemään hevosia. Pesti oli merkittävä käännepiste Mixin elämässä: hän viehättyi show-elämään, ja vaikka pesti kestikin vain muutamia vuosia se johtaisi hänet aikanaan elokuvien pariin, viimein erääksi kaikkien aikojen kuuluisimmista elokuvatähdistä[1]. Vuonna 1909 Tom Mix solmi Deweyssä avioliiton Cherokee-kaunotar Olive Stokesin kanssa. Pari oli tutustunut jo vuonna 1904 Saint Louisin maailmannäyttelyssä, kun Olive oli vielä 17-vuotias. Tarinan mukaan nuoret tutustuivat Will Rogersin kautta. Farmilla muutama maili Deweystä kasvanut Olive osasi paitsi ratsastaa ja käyttää lassoa, myös oli tunnettu ja muiden alan esiintyjien vertainen härkäpainiskelija (steer wrestling tai bulldogging), eli ratsuhevosta apuna käyttäen sonnin pakottaminen sen sarvia vääntämällä maahan). Kaunis ja taitava Olive vaikutti täydelliseltä parilta Tom Mixille, mutta pari erosi jo vuonna 1917. Heille syntyi tytär Nadine Ruth Jane Mix heinäkuussa 1912 Stokes-tilalla, joskin Tom Mix oli synnytyksen aikaan esiintymässä Villin Lännen näytöksessä Montrealissa.

Tom Mix esiintyi lukuisissa eri Villin Lännen näytöksissä, ja siten oli luonnollista että hän siirtyi showmaailmasta elokuvamailmaan. Hänen ensimmäinen esiintyminen elokuvissa kuvttiinkin Deweyn laitamilla sijainneella, Sherman Mooren omistamalla Horseshoe L-tilalla, ja Selig Polyscope Company:n kustantama elokuva kulki Ranch Life in the Great Southwest-nimellä. Mix jäi elokuvamaailman koukkuun, ja elokuvamaailma vuorostaan Tom Mix-koukkuun. Tuolloin elokuvat olivat tietenkin vielä alkukantaisia: yleensä niiden kesto oli noin 15 minuuttia, filmi mustavalkoinen ilman ääniraitaa, mutta yleisön kiinnostus oli kyltymätön. Vuosina 1909-1917 Tom Mix teki 236 elokuvaa Selig Polyscope Company-yhtiölle. Mielenkiintoisena yksityiskohtana melkeinpä puolet Tom Mixin Selig-yhtiölle tekemistä elokuvista (105 kappaletta) eivät olleetkaan Villin Lännen elokuvia. Niitä näytetään edelleen Tom Mix-museon vanhanaikaisessa elokuvateatterissa.

Vuonna 1915 Selig pestasi uuden nuoren kaunottaren, Victoria Forden työskentelemään Tom Mixin rinnalla. Tuskinpa on yhteensattuma, että pian neiti Forden mukaan tulon jälkeen Tom Mixin rinnalle tämä haki avioeroa Olivia-vaimostaan. Vuonna 1917 Selig Polyscope-yhtiö ajautui talousvaikeuksiin, vaikka Mix oli eräs valovoimaisimmista elokuvamaailman tähdistä. Kun Selig esitti säästökeinona, että Mix-elokuvien kuvaamisen välipäivinä lakattaisiin syöttämästä hänen hevosiaan, ja että Mix joutuisi antamaan potkut useille häntä avustaneille cowboy-ystäville, Mix lähti Seligin palveluksesta. Hän ei kuitenkaan hakenut tarjouksia alan eri toimijoilta, vaan halusi hakeutua Fox-studiot omistavan William Foxin palvelukseen. Herra Fox piti Tom Mixin tavasta tehdä kaikki elokuviensa temppukohtaukset itse, ja pian syntyi sopimus heidän välille mikä sisälsi Mixin lisöksi hänen hevostensa ja lehmipoika-ystäviensä pestaamisen. Tom oli hyvä valinta Fox-studioille, ja ne olivat hyvä valinta Mixille: aluksi hänen viikkopalkkionsa oli 350 taalaa (paljon rahaa vuonna 1917), mutta ennen pitkää Mixin viikkopalkka nousi menestyksen myötä aikakautensa ennätykselliseen 17 000 dollariin. Lisäksi Fox-studiot olivat vakavaraisia, ja sen elokuvat tavoittivat paljon suuremman yleisön kuin Selig-studion elokuvat. Fox-elokuvien laaja katsojakunta vaikutti epäilemättä tuottoisan Mixin nousuun kansainväliseksi elokuvatähdeksi. Aluksi Tom Mixin Fox-elokuvat olivat vielä Selig-studion kaltaisia yhden kelan lyhytelokuvia: pian yleisö kuitenkin kyllästyi lyhyisiin elokuviin, ja Fox/Mix-yhdistelmä alkoi tuottaa usean kelan pituisia elokuvia. Kun Mix oli vielä vuonna 1917 tehnyt neljä yhden kelan komediaa ynnä kaksi pitkää elokuvaa, suhde kääntyi jo vuonna 1918 kuuteen pitkään elokuvaan, ja vain yhteen lyhytelokuvaan. Mixin suosion kasvaessa myös elokuvien budjetit paisuivat, ja huolitellummat rooliasut vuorostaan nostivat Mixin suosion kautta hänen elokuviensa lipputuloja. Tom Mix ja William Fox tekivät yhdessä 85 elokuvaa, ja ne tekivät molemmista miljonäärejä. Fox-aikakausi oli Tom Mixin hienointa aikaa elokuva-alalla. Valitettavasti vain harvat näistä elokuvista ovat nykyään enää tarjolla Yhdysvalloissa.

Tom ja Victoria näyttivät hyvin yhteen sopivilta, mutta ehkäpä siksi että he elivät suuren osan ajasa erillään. Tom vietti suuren osan ajastaan kuvauspaikalla, sillä elokuvien kuvaukset kestivät enemmän kuin muutamia päiviä. Vaikka Mix teki vain 8-10 elokuvaa per vuosi, hän oli suuren osan ajasta poissa kotoa. Tämä sopi Victorialle niin kauan kuin hänen ei tarvinnut tulla mukaan kuvauspaikoille. Victoria oli kaupunki-ihminen ja rakasti Hollywoodin jännittävää maailmaa. Pian avioliiton solmimisen jälkeen Victoria luopui omasta elokuva-alan urasta, ja keskittyi edistämään Tomin ja hänen elokuviensa menestystä - työ, missä Victoria oli etevä. Hän oli etevä myös käyttämään Tomin rahoja, mutta eipä Tom vetelehtinyt itsekään: hän oli eräs aikakautensa suurituloisimmista viihdealan henkilöistä, ja menotkin olivat suuria. Victorialle ja Tomille syntyi helmikuussa 1922 tytär Thomasina. Lisäksi Tom palasti 1920-luvun puolivälissä jälleen esiintymään 101 Wild West Show-tapahtumissa silloin kun Fox-kuvauksissa oli taukoja.

Korkeapalkkaisimman cowboy-tähden asema Hollywoodissa tarkoitti myös, että Mix-elokuvat olivat kalleimpia kuvata. 1920-luvun lopulla jotkut Tom Mix-elokuvien arvostelut eivät enää olleet kovin msirittelevia. Vaikka lähes kaikki Fox-studion voitot tulivat Tom Mix-elokuvista, oli vuonna 1928 tullut eron aika. Tom allekirjoitti sopimuksen Joseph P. Kennedyn (John F. Kennedyn isän) omistaman FBO-studion (Film Booking Office) kanssa. Yhteistyö kesti viiden elokuvan ajan, ja ne kaikki kuvattiin jo vuoden 1928 aikana, joskin viimeinen The Big Diamond Robbery -elokuva valmistui vasta tammikuussa 1929. Valitettavasti ne eivät nykyisin (2013) enää ole saatavissa. Tom ei koskaan ollut kovin onnellinen FBO-ajasta. Hän oli tottunut Fox-kauden elokuviensa suuriin budjetteihin, ja hänen palkkansa oli enää vähän yli puolet Fox-kauden tuloista. Toisekseen kulissit, käsikirjoitukset ja lähestulkoon kaikki FBO-elokuviin liittyvät seikat olivat halpaa tavaraa. Ihmekös tuo, sillä Joseph P. Kennedy ei noussut erääksi maailman rikkaista miehistä tuhlailemalla rahojaan.

Vuosi 1929 ei ollut Tom Mixin parhaita vuosia[1]. Varhain vuonna 1929 Victoria ja Thomasina lähtivät pitkälle Eurooppa-lomalle, minkä aikana he käyttivät rahaa aivan kuin Tomin tulot olisivat olleet yhä entisajan kaltaisia. Näin ei ollutkaan. Neljäs avioliitto ei ollut hyvällä tolalla. Eräs vuoden 1929 valopilkuista Tom Mixille oli yhteistyö Sells-Floto Circus-yhteisön kanssa. Hän lähti sen kanssa kiertueelle huhtikuussa, ja oli jälleen elementissään, sillä Tom rakasti yleisöään. Hän rakasti esiintymistä ja hän nautti suitsutuksista, mutta hän kiitti lojaalien faniensa arvostuksen jakamalla nimikirjoituksia, joskus tuntien ajan näytöstensä jälkeen. Olipa miten tahansa pian solmittuaan yhteistyön Sells-Floto -sirkuksen kanssa hän sai syytteen veronkierrosta vuosilta 1925-1927. Koskaan ei voitu näyttää, että Tom olisi ollut tekijä tai edes tietoinen väärien tietojen antamisesta. Hän oli kuitenkin allekirjoittanut kirjanpitäjänsä täyttämät lomakkeet, ja joutui aikanaan maksamaan rankat sakot. Tom oli hyvin järkyttynyt, että hänen kirjanpitäjänsä oli tahrannut hänen maineensa hyvänä miehenä. Hirvittävä isku oli myös vuoden 1929 lopun suuri pörssiromahdus. Tom Mix menetti suuren osan omaisuudestaan, mukaan lukien hänen maatilansa Arizonassa talousromahduksen seurauksena. Vuosi 1929 ei ollut hyvä Tomille eikä Yhdysvalloillekaan.

(lähdetekstin jatko puuttuu)

Kuolema auto-onnettomuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tom Mix -muistomerkki

Mix sai surmansa 12. lokakuuta 1940 paluumatkallaan Tucsonista Highway 80 -tietä pohjoiseen kohti Phoenixiä, noin 18 mailia Florence-nimisestä paikasta (Arizona). Hän saapui äkkitulvan mukanansa viemän sillan korjaustyömaalle, eikä ehtinyt hidastaa ajoissa. Mixin ohjaama Cord 812 Phaeton-avoauto alkoi heittelehtiä, ja se päätyi viimein tulvan uurtamaan syvään uomaan. Suurikokoinen, raskas alumiininen matkalaukku, joka sisälsi matkashekkejä, rahaa sekä koruja, sinkoutui äkkipysähdyksessä takapenkiltä Mixin niskarankaan, mikä murtui ja aiheutti 60-vuotiaan Tom Mixin välittömän kuoleman. Onnettomuudesta muistuttava, ilmiselvästi vuodesta 1918 kaksi vuosikymmentä Mixiä uskollisesti palvellutta, onnettomuudessa isäntänsä menettänyttä Tony-hevosta[4] kuvaava muistomerkki sijaitsee nykyään State Route 79 -tien varrella, ja läheinen kuiva jokiuoma on nimetty ”Tom Mix Wash”:iksi.[5] [2].

Mix hankki nuorelle John Waynelle työn lavasteiden parissa paikallisella elokuvastudiolla vaihtokauppana jalkapallolipuista.lähde? Wayne pääsi pian myös avustajaksi pieniin rooleihin ja ystävystyi elokuvaohjaaja John Fordin kanssa. Elokuvassa Sunset Tom Mixiä esittää Bruce Willis.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Tom Mix Museum, Inc.: About Tom tommixmuseum.com. 2013. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  2. a b U.S. Geological Survey (USGS): Tom Mix Wash, Feature ID: 12584 (Kohdetieto "Tom Mix Wash", USGS) USGS. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  3. Tom Mix 13.10.1940. Los Angeles Times. Viitattu 22.5.2011. (englanniksi)
  4. Hollywood Star Walk: Tom Mix (Muistokirjoitus) Los Angeles Times. 13.10.1940. Viitattu 3.7.2021. (englanniksi)
  5. The Times-Picayune (New Orleans): Actor Tom Mix Killed in Auto Accident (Lehtiuutinen onnettomuudesta (kuvat)) rarenewspapers.com. 13.10.1940. rarenews.com. Viitattu 23.3.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tom Mix Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tom Mix