Tom Jones

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo walesilaisesta laulajasta. Muita samannimisiä henkilöitä on listattu täsmennyssivulla.
Tom Jones
Tom Jones Hampton Court Palace 2007.jpg
Tom Jones
Syntynyt 7. kesäkuuta 1940 (ikä 72)
Taiteilijanimet The Voice
Tiger
Walesin tiikeri
Kotipaikka Walesin lippu Pontypridd, Wales
Aktiivisena 1963–
Tyylilajit pop, soul, viihdemusiikki, gospel, tekno, dance, rock
Ammatit Laulaja
Levy-yhtiöt Tower Records (record label), Columbia, Decca, Parrot, Epic, Jive, Island Universal

Tom Jones (oikealta nimeltään Sir Thomas John Woodward, s. 7. kesäkuuta 1940 Pontypridd, Wales)[1] on walesilainen laulaja. Hän on esittänyt 1960-luvun puolivälissä alkaneella urallaan monipuolisesti muun muassa rockia, rhythm 'n' bluesia, viihdemusiikkia, countrya, soulia ja dancea. Hänen albumeitaan on myyty yli 150 miljoonaa kappaletta[2]. Jonesin uran alkuvaiheen tunnetuimpia lauluja ovat "Delilah", "What's New Pussycat" ja "It's Not Unusual". Hänen myöhempiä hittejään ovat olleet "Kiss", "Sex Bomb" sekä "If I Only Knew".

Britannian kuningatar Elisabet II löi Jonesin ritariksi 29. maaliskuuta 2006. Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeriluokan merkin (OBE) Jones sai vuonna 1999.[3]

Sisällysluettelo

Varhainen elämä [muokkaa]

Thomas John "Tommy" Woodward syntyi 7. kesäkuuta 1940 Treforestin kylässä Pontypriddin kaupungin kupeessa Rhonddan laaksojen hiilikaivosalueella Etelä-Walesissa. Hänen vanhempansa olivat kaivosmies Thomas Woodward (k. 1981[4]) ja äiti Freda Woodward (o.s. Jones, k. 2003[5]), ja hänellä on isosisko Sheila.[6]

12-vuotiaana Tomilla diagnosoitiin tuberkuloosi, joka piti hänet vuoteenomana 14-vuotiaaksi saakka.[7]

Tomin vanhemmat olivat innokkaita laulajia ja hänen setänsä lauloivat mieskuorossa, kuten miehillä oli Walesissa usein tapana. George-setä opetti Tomille laulamista ja esiintymistä, ja Edwin-setä käytti nuorta Tomia baareissa esiintymässä. Tom kuunteli 1950-luvulla ikätovereidensa tapaan yhdysvaltalaista rock'n'roll-musiikkia. Hän lisäsi usein omaa tulkintaansa koulussa laulamiinsa tuttuihin kappaleisiin ja osoitti jo nuorena taipumusta soololaulajaksi.[8]

Teini-ikäisenä Tom oli jengiläinen, tappelija ja pikkurikollinen, mutta hänen onnistui välttää rikosrekisteri perheensä hyvän maineen ansiosta. Jonesin mukaan hänen huono menestyksensä koulussa johtui lukihäiriöstä. Tomin tyttöystävä Linda tuli raskaaksi 15-vuotiaana, ja pari meni naimisiin vuonna 1957. Heidän poikansa Mark syntyi kuusi viikkoa häiden jälkeen, kun Tom oli 16-vuotias. Tom elätti perhettään pienipalkkaisilla tehdas- ja rakennustöillä.[9]

Ura [muokkaa]

Laulajanuran alku [muokkaa]

Jones aloitti keikkailun paikallisilla esiintymislavoilla vuonna 1957 yhä Tommy Woodward -nimisenä. Vuonna 1961 hän liittyi laulusolistiksi yhtyeeseen nimeltä The Senators ja otti taiteilijanimekseen Tommy Scott. Yhtye kiersi Rhonddan laaksoseudun klubeja ahkerasti, mutta Walesin ulkopuolella yhtyeestä ja Jonesista ei edelleenkään tiedetty mitään. Vuonna 1963 Senators nauhoitti Lontoossa seitsemän kappaletta, mutta levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita julkaisemaan niitä. Yhtyeen onni kääntyi, kun tunnettu lontoolainen DJ Jimmy Savile, johon Jones oli tutustunut, toimitti yhtyeen demon Decca-yhtiöön. Deccan Peter Sullivan kiinnostui yhtyeestä ja meni katsomaan heidän esiintymistään Pontypriddin työväenkerholle, missä Jonesin taidot tekivät häneen vaikutuksen. Jones oli jo tuolloin paitsi hyvä ja omaperäinen laulaja, myös karismaattinen ja kesytön lavaesiintyjä. Vuonna 1964 Jones teki managerisopimuksen lontoolaistuneen walesiläisen laulajan ja lauluntekijän Gordon Millsin kanssa, ja Senators muutti asumaan Lontooseen.[10]

Lontoossa Mills nimesi siihen asti taitelijanimeä Tommy Scott käyttäneen Jonesin vuoden 1963 hittielokuvan mukaan Tom Jonesiksi. Jones oli sattumalta myös Tomin äidin tyttönimi, mutta manageri ei sitä tiennyt. Samalla Jonesin yhtye nimettiin The Playboysiksi ja myöhemmin Squiresiksi. Jones ja yhtye tekivät keikkoja muun muassa Rolling Stonesin lämmittelijänä, mutta Jonesin miehekäs lavaesiintyminen, nahkahousut ja puoliavoin paita herättivät managereissa vastustusta aikana, jolloin mieslaulajilta odotettiin siistiä pukeutumista. Jonesin ja Playboysin ensisingle "Chills and Fever" ei menestynyt, ja kuusi kuukautta Lontoossa rähjäisissä oloissa rutiköyhänä elänyt Jones oli murtunut ja epätoivoinen. Hän harkitsi kotiin palaamista ja jopa metrojunan eteen heittäytymistä.[11]

Läpimurto [muokkaa]

Vuonna 1965 Jones teki läpimurtonsa. Tammikuussa 1965 Decca julkaisi Jonesin ja studiomuusikoista koostuneen taustabändin levytyksen, Motown-soundia ja puhallinorkesteria yhdistelevän, Peter Sullivanin tuottaman singlen "It's Not Unusual", joka on säilynyt yhtenä Jonesin tunnetuimmista kappaleista. Single nousi maaliskuussa 1965 Englannin listojen kärkeen.[12] Menestystä jatkoi Burt Bacharachin kirjoittama "What's New Pussycat" sekä esiintymiset Ed Sullivan Show'ssa ja Yhdysvaltain konserttisaleissa. Samana vuonna Jones julkaisi kaksi ensimmäistä albumiaan Along Came Jones ja It's Not Unusual. Niitä seurasi väsyttävä Yhdysvaltain-kiertue ja sen myötä pitkän ystävyyssuhteen alkaminen Jonesin idolin Elvis Presleyn kanssa. Vuonna 1965 Jones sai myös esittää James Bond -elokuvan Pallosalama tunnussävelmän "Thunderball". Vuonna 1966 Jones sai Grammy-palkinnon parhaana uutena artistina.[13]

Manageri Gordon Millsin tallissa oli samaan aikaan myös Engelbert Humperdinck, jonka kanssa Jones kilpaili 1960-luvun lopulla listasijoituksista. Jones sai lauluntekijöiltään esitettäväkseen seksikkäimmät laulut, ja Humperdinck levytti romanttiset kappaleet.[14]

Vuonna 1966 Jones levytti suurimman hittinsä, balladin "Green Green Grass of Home", jonka hän oli kuullut Jerry Lee Lewisin country-albumilla[15]. Vuoteen 1971 mennessä Jones oli myynyt jo yli 30 miljoonaa levyä[16]. Jones sai 1960-luvun lopulta vuoteen 1972 asti vielä hittejä kappaleilla "Delilah", "She's a Lady", "Till" ja "Young New Mexican Puppeteer", mutta niiden jälkeen hän katosi 15 vuodeksi Britannian hittilistoilta.[17]

Las Vegas [muokkaa]

Vuonna 1966 Jonesin manageri Gordon Mills halusi Tom Jonesista tähden Las Vegasiin. Jones oiotti hampaansa ja korjautti nuorena tappeluissa murtuneen nenänsä. Hän vaihtoi myös entisen karkean musiikki- ja pukeutumistyylinsä hienostuneempaan. Ennen Vegasia Jones esiintyi New Yorkin kuuluisassa Copacabanan yökerhossa, jonne kaupungin mafiosot kerääntyivät, ja jota pidettiin porttina mafian johtamaan Vegasiin. Copacabanassa sai alkunsa kuuluisa Jonesin yleisön tapa, jossa naiskatsojat heittelevät Jonesille alushousujaan, joihin Jones niihin aikoihin pyyhki otsansa. Jones kiinnitettiin pian Vegasiin, ja hän aloitti esiintymiset Flamingo-kasinolla maaliskuussa 1968. Hänestä tuli kaupungissa suurmenestys ja yksi maailman parhaiten palkattuja laulajia, vaikka ei koskaan aivan saavuttanutkaan Elvis Presleyn menestystä[18]. Vuonna 1971 Jones siirtyi Caesars Palacen palkkalistoille ja esiintyi siellä vuoteen 1984 saakka.[19] Paul Ankan mukaan Jones esiintyi Vegasissa niin monta vuotta siksi, koska hänen peliriippuvainen managerinsa Gordon Mills tarvitsi Jonesin avulla saamiaan tuloja pelivelkojensa maksuun[20]. Jones ei itse koskaan ollut kiinnostunut uhkapeleistä[21].

Tom Jones Show [muokkaa]

Tom Jones ja Janis Joplin vuonna 1969 Tom Jones Showssa

Vuosina 1969–1971 Jones teki yhdysvaltalaiselle ABC-televisiokanavalle varietee-televisio-ohjelmaa Tom Jones Show, jota kuvattiin Lontoossa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa oli sketsejä, Tomin lauluesityksiä ja vierailevia esiintyjiä, joiden kanssa Jones lauloi myös duettoja. Ohjelma oli tyyliltään viihteellinen, mutta Jones kutsui vieraikseen myös vanhoja rock'n'roll-idoleitaan, kuten Little Richardin ja Jerry Lee Lewisin. Jonesilla oli usein vaikeuksia shownsa tanssiosuuksien, näyttelemisen ja etenkin spontaanin jutustelun kanssa, vaikka hänen taitonsa kehittyivätkin ajan myötä. Ohjelma teki Jonesista tunnetun Yhdysvaltain joka kolkassa, mutta vähensi hänen suosiotaan Britanniassa, osin siksi että siellä jaksot nähtiin vain mustavalkoisina.[22]

Veropakolaisuus [muokkaa]

Vuonna 1974 Britannian verolait olisivat edellyttäneet Jonesin maksavan lähes koko omaisuutensa pois veroina, joten hän ei enää voinut palata Britanniaan edes lyhyeksi aikaa. Jones joutui elämään Yhdysvaltain ja Barbadoksen välillä matkustellen, sillä hän ei verosyistä saanut myöskään oleskella Yhdysvalloissa kuutta kuukautta kauempaa kerrallaan. Vuonna 1976 Jones muutti vaimoineen Dean Martinilta ostamaansa kartanoon Bel Airissa Kaliforniassa.[23]

Suosion notkahdus [muokkaa]

Jones yritti aloittaa elokuvauraa 1970-luvulla, mutta kaikki hänen elokuvaprojektinsa kariutuivat. Hän esiintyi kuitenkin muutamassa televisioelokuvassa. Vuonna 1980 hän teki lyhytikäisen sarjan Tom Jones: Coast to Coast.[24]

1980-luvun alussa Jonesin ura oli aallonpohjassa. Hänen esiintymislavansa pienenivät vuosi vuodelta, ja hän teki joitain country-albumeja, jotka eivät menestyneet country-listojen ulkopuolella.[25] Jonesin pitkäaikainen manageri ja rakas ystävä Gordon Mills kuoli syöpään 1986. Hänen tilalleen Jones otti managerikseen poikansa Mark Woodwardin.[26]

Paluu huipulle [muokkaa]

Woodward alkoi uudistaa Jonesin imagoa ja nuorentaa taustajoukkoja. Vuonna 1987 Jones sai pitkästä aikaa menestystä listoilla, kun "A Boy from Nowhere" nousi brittilistojen kakkoseksi. Jones esiintyi myös menestysmusikaalissa Matador.[27] Samana vuonna Jones esiintyi Channel 4:n musiikkiohjelmassa The Last Resort, jossa hänen esittämänsä versio Princen kappaleesta "Kiss" ja siitä seuraavana vuonna levytetty single olivat hänen uransa toinen käännekohta, joka nosti hänet takaisin maineeseen uudella nuorekkaalla imagolla[28].

1990-luvun alussa Jones teki normaalien kiertueiden ja vaisusti myyneiden levytysten lisäksi useita hyväntekeväisyyskonsertteja ja hyväntekeväisyyslevytyksiä. Hän aloitti myös nuorelle yleisölle tarkoitetun televisiosarjan The Right Time, joka jäi tosin lyhytikäiseksi.[29]

Vuonna 1993 Jones teki levytyssopimuksen Interscopen kanssa ja tuloksena oli The Lead and How to Swing It, jonka singlestä "If I Only Knew" tuli hitti Britanniassa[30]. 1990-luvulla Jones esiintyi muutamassa elokuvaroolissa omana itsenään[31].

Vuonna 1999 Jones levytti albumin Reload, joka sisältää Jonesin ja tunnettujen laulajien duettoja. Reloadista tuli Jonesin ensimmäinen brittilistan ykkösalbumi vuoden 1975 jälkeen, ja myös siltä otetut singlet menestyivät hyvin. Levyn menestyksen ansiosta Madame Tussaudsin vahakabinetti palautti Jonesin galleriaansa 20 vuoden poissaolon jälkeen.[32] Jones voitti vuoden 2000 Brit Awards -palkinnon vuoden parhaana miesartistina[33].

2000-luku [muokkaa]

Tom Jones vuonna 2009.

Vuonna 2002 Tom Jones julkaisi albuminsa Mr. Jones, jonka tuotti Wyclef Jean. Levyllä olivat kappaleet "Tom Jones International" ja "Black Betty". 2003 hän sai Brit Awardin merkittävästä panoksestaan musiikille.

2004 singlestä "Sex Bomb" tuli suuri hitti USA:n klubilistoilla.

Tom Jones esiintyi vuonna 2010 Help for The Heroes -konsertissa 50 000 ihmiselle, laulaen "Green, Green Grass of Home" ja uudelta albumiltaan kappaleen "Strange Things".

Jones teki 90 minuuttia kestäneen esiintymisen Red Cross Ball -hyväntekeväisyystapahtumassa ja kuittasi siitä Daily Mirrorin mukaan 3,73 miljoonaa euroa, kovimman yhdestä keikasta pulitetun summan.[34]

Jones vieraili näyttelijä Hugh Laurien levyllä Let Them Talk.

Jones asuu nykyisin Los Angelesissa. Hänen kerrotaan pitävän huolta ikääntyvästä äänestään mm. käyttämällä matkustaessaan ilmankostutinta, jotta hänen kurkkunsa ei kuivaisi.[35]

Jack White kertoi haastattelussa, että Jones tulkitsee "Jezebel"-kappaleen sekä Howlin' Wolfin tunnetuksi tekemän blueskappaleen "Evil", joka julkaistaan jossain vaiheessa vuotta 2012.

Jones oli Kuningatar Elisabet II:n 60-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi järjestetyn konsertin pääesiintyjiä.

Jones on vuonna 2012 The Voice UK -kykyjenetsintäohjelman yksi neljästä tuomarista. Muut tuomarit ovat Jessie J, Danny O'Donoghue ja Will.i.am.[36]

Tyyli [muokkaa]

Jones on aina ollut hyvin monipuolinen laulaja ja on esittänyt erityylistä musiikkia. Hän kertoi haastattelussa 2000-luvulla:[37]

»Olen muuntautumiskykyinen ja pidän hyvin erityyppisistä lauluista. Monet artistit, jotka aloittivat uransa 1960-luvulla, ovat edelleen mukana samoissa kuvioissa, mutta minä halusin päästä eteenpäin. Kyllä minä edelleen esitän monista niistä lauluista, joita tein silloin, mutta kokeilut uuden materiaalin parissa on se juttu, joka pitää minut liikkeessä. Se on jännittävää ja siinä on enemmän haastetta. Mutta en koskaan lähde yrittämään sellaista, josta en usko selviytyväni. En missään nimessä yrittäisi muuttaa tyyliäni täydellisesti.»

Yksityiselämä [muokkaa]

Jonesilla on avioliitostaan poika Mark Woodward (s. 1957). Hänellä on myös lyhyestä suhteesta poika Jonathan (s. 1988), jota Jones ei ole kuitenkaan halunnut tavata[38]. Vuonna 1983 Jonesista tuli isoisä, kun Markille syntyi poika[39].

Jones on aina ollut uskoton vaimolleen, mutta he ovat pysyneet siitä huolimatta naimisissa. Jones makasi oman kertomansa mukaan parhaimmillaan 250 naisen kanssa vuosittain. Hänen suhteistaan vakavin oli Supremes-laulaja Mary Wilson 1960-luvun lopulla[40].[41] Vuosina 1973–74 Jonesilla oli paljon lehtijulkisuutta saanut suhde Miss Maailman 1973 Marjorie Wallacen kanssa[42]. Elämäkerturi Robin Eggar kutsuu kyltymätöntä Jonesia hurmaavaksi mutta laskelmoivaksi seksiaddiktiksi[43].

Jones kertoi itse haastattelussa: "Ilman vaimoani olisin ollut naimisissa jo viisi tai kuusi kertaa. Olen pohtinut asiaa monelta kantilta ja uskon tämän olevan kaikkein edullisin tilanne. Jos me eroaisimme, ei minulla olisi asiat yhtään paremmin, eikä hän ole koskaan sanonut haluavansa lähteä, joten miksi minun pitäisi muuttua? Hän hyväksyy sen, että minulla on suhteeni, vaikkei siitä pidäkään eikä sano etteikö se haittaisi. Hän vain käskee minua olemaan varovainen."[44]

Jones ei monista 1970-luvun tähdistä poiketen ole koskaan käyttänyt huumeita. Hän on aina juonut paljon alkoholia, mutta pitää huumeidenkäyttöä tuhoisana artistin esiintymiskyvylle.[45] "En koskenut huumeisiin, koska näin, mitä se sai aikaan. Kokaiini ja kaikki se sonta, jota viihdealan ihmiset vetivät vessassa – se ei näyttänyt houkuttelevalta. Ja sen lisäksi pilvi haisi karmealta."[46]

Triviaa [muokkaa]

Jones on itse tehnyt vain kolme omaa kappaletta.[47]

Vuonna 2011 Jones vähensi alkoholinkäyttöään ja laihdutti yli 13 kilogrammaa kivikautisella ruokavaliolla[48].

Jones lopetti hiustensa värjäämisen 1990. Hänelle on tehty useiden nenän ja hammasten korjausleikkausten lisäksi alaleuan rasvaimuja ja silmäpussien pienennys. Hän on käynyt 1990-luvulla myös kasvojenkohotuksessa. Vuonna 1989 häneltä leikattiin äänihuulikyhmyt.[49]

Tom Jones Suomessa [muokkaa]

Jones esiintyi Turussa 10.5.1995.[50]

Tom Jones piti konsertin Turussa 17.3.1997.[51]

Tom Jones esiintyi Paraisten Rowlit-festivaalilla heinäkuussa 2000.[52]

Tom Jones esiintyi vuonna 2001 8. 9. Turussa, 9. 9. Helsingissä ja 10. 9. Tampereella.[53]

Suomessa Tom Jones nähtiin vuonna 2003 Hartwall-areenalla ja Turkuhallissa.

Jonesin oli määrä esiintyä Pori Jazzeilla heinäkuussa 2009, mutta hän perui keikan konserttijärjestäjä Live Nationin ja oman organisaationsa välillä olleen informaatiokatkoksen takia.

Jones piti konsertin 20. syyskuuta 2009 Hartwall-areenassa.

Jones esiintyi Pori Jazzissa 14. heinäkuuta 2011. Kirjurinluodossa kuultiin muun muassa hitit ”If I Only Knew” ja ”Delilah”. Jonesin konserttia oli kuulemassa noin 18 000 ihmistä. Turussa hän esiintyi 22. elokuuta 2012 Turun linnan juhlilla.

Saavutukset ja palkinnot [muokkaa]

  • 1965: Grammy-palkinto "Paras uusi artisti"
  • 1967: "Paras vokalisti" Yhdysvaltain tiskijukkien äänestyksessä.
  • 1967: Rikkoi kaikkien aikojen lipunmyyntiennätykset kahdessa Lontoo arvostetuimmassa esiintymispaikassa, The Talk of Town -yökerhossa sekä Palladium teatterissa.
  • 1969: Variety Club of Great Britain -säätiön myöntämä "Vuoden viihdepersoona" -palkinto.
  • 1969: "Paras TV-esiintyjä"
  • 1969: "Paras mieslaulaja"
  • 1969: "Paras TV-artisti"
  • 1970: Amerikan viihdeteollisuuden Fiars Club -yhdistyksen myöntämä "Vuoden viihdyttäjä" -palkinto.
  • 1970: Rikkoi New Yorkin Madison Square Gardenin lipunmyyntiennätyksen.
  • 1972: Valittiin maailman seksikkäimmäksi mieheksi erään naistenlehden äänestyksessä.
  • 1992: Pyydettiin osallistumaan The World Choir -tapahtumaan Cardiffin Arms Park Stadionilla.
  • 1999: Brittiläisen imperiumin upseerin arvonimi (Officer of the British Empire, OBE) uuden vuoden kunniamerkkien jaossa.[3]
  • 2000: Bambi-palkinto (Saksalaisen TV-lehden Bild und Funkin vuosittain myöntämä TV- ja mediapalkinto) "Vuoden comebackin" johdosta.
  • 2003: World Award -palkinto "merkittävästä musiikillisesta ansiosta" (Outstanding Contribution to Music)
  • 2003: World Music Avard -palkinto Monacossa "merkittävästä musiikillisesta elämäntyöstä" (Lifetime Achievement Award for Outstanding Contribution to Music)
  • 2006: Ritarin arvo palveluksista musiikin hyväksi kuningatar Elisabet II:n vuosittaisessa uuden vuoden kunniamerkkien jaossa.[3]
  • 2010: Kunniapalkinto Music Industry Trusts' Award -gaalassa Lontoossa, pitkän uransa kunniaksi.

Filmografia [muokkaa]

Elokuva Rooli Vuosi
Hex - 1973
Silk n' Sabotage Valokuvaaja 1994
Vauhtikaksikko (The Jerky Boys) Itseään 1995
Mars hyökkää! Itseään 1995
Agnes Browne Itseään 1999

Tv-esiintymiset [muokkaa]

TV-ohjelma Rooli Vuosi
Fresh Prince of Bel-Air Itseään 1991
The Simpsons Itseään 1992
Duck Dodgers Itseään -

Studioalbumit [muokkaa]

Pääartikkeli: Tom Jonesin diskografia sisältää studioalbumien lisäksi singlet, DVD:t ja muut julkaisut.
vuosi Albumi Korkein listasijoitus
UK US US Country CAN
1965 Along Came Jones 11 — — —
What's New Pussycat — 114 — —
A-tom-ic Jones — — — —
It's Not Unusual — 54 — —
1966 From the Heart 23 — — —
Green, Green Grass of Home 3 65 — —
1967 Funny Familiar Forgotten Feelings — — — —
13 Smash Hits 5 — — —
1968 Delilah 1 — — —
The Tom Jones Fever Zone — 14 — 25
Help Yourself 4 5 — 3
1969 This Is Tom Jones 2 4 — 4
1970 Tom 4 6 — 4
I (Who Have Nothing) 10 23 — 21
1971 Tom Jones Sings She's a Lady 9 17 — 12
1972 Close Up 17 64 — 19
1973 The Body and Soul of Tom Jones 31 93 — —
1974 Somethin' Bout You Baby I Like — — — —
1975 Memories Don't Leave Like People Do — — — —
1977 Say You'll Stay Until Tomorrow — 76 3 63
What a Night — — — —
1978 The Country Side of Tom Jones — — — —
1979 Rescue Me — — — —
Do You Take This Man — — — —
1981 Darlin' — 179 19 —
1982 Country — — 21 —
1983 Don't Let Our Dreams Die Young — — 9 —
1984 Love Is on the Radio — — 40 —
1985 Tender Loving Care — — 54 —
1989 At This Moment 34 — — —
1991 Carrying a Torch 44 — — —
1994 The Lead and How to Swing It 55 — — —
1998 From The Vaults — — — —
1999 Reload 1 — — 15
2002 Mr. Jones 36 — — —
2004 Tom Jones & Jools Holland (with Jools Holland) 5 — — —
2008 24 Hours 32 105 — —
2010 Praise & Blame 2 — — —
2012 Spirit in the Room — — —

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ Tom Jones BBC Music
  2. ↑ Tom Jones yllättää gospelilla
  3. ↑ a b c Tom Jones collects his knighthood 29.3.2006. BBC News. Viitattu 5.11.2012.
  4. ↑ Eggar, s. 261
  5. ↑ Russell, s. 179
  6. ↑ Eggar, s. 17–20
  7. ↑ Eggar, s. 14–15
  8. ↑ Eggar, s. 21–24
  9. ↑ Eggar, s. 31–36
  10. ↑ Eggar, s. 38–51
  11. ↑ Eggar, s. 70–77
  12. ↑ Eggar, s. 70–77
  13. ↑ Eggar, s. 84–88
  14. ↑ Eggar, s. 95–96
  15. ↑ Eggar, s. 93–94
  16. ↑ Tom Jones keikalle Suomeen 13.1.2003. Kaleva. Viitattu 4.11.2012.
  17. ↑ Eggar, s. 98–103
  18. ↑ Eggar, s. 217
  19. ↑ Eggar, ss. 114–123
  20. ↑ Eggar, s. 216
  21. ↑ Eggar, s. 216
  22. ↑ Eggar, s. 152–163
  23. ↑ Eggar, s. 196–199
  24. ↑ Eggar, s. 268–270
  25. ↑ Eggar, s. 270–271
  26. ↑ Eggar, s. 278
  27. ↑ Eggar, s. 283–287
  28. ↑ Eggar, s. 288–291
  29. ↑ Eggar, s. 301–309
  30. ↑ Eggar, s. 310–312
  31. ↑ Eggar, s. 315–316
  32. ↑ Eggar, s. 322–326
  33. ↑ Eggar, s. 335
  34. ↑ http://viihde.fi.msn.com/article.aspx?cp-documentid=154297361 3.8.2010. Viihde.fi. Viitattu 4.11.2012.
  35. ↑ Tom Jones haluaa kuulostaa Amy Winehouselta 2008. Yle. Viitattu 4.11.2012.
  36. ↑ Tom Jones judges the voice of UK BBC. Viitattu 4.11.2012.
  37. ↑ Russell, s. 175
  38. ↑ Andrew Dagnell: Tom Jones admits he is father of US singer 14.12.2008. Wales Online. Viitattu 4.11.2012.
  39. ↑ Eggar, s. 261
  40. ↑ Eggar, s. 104–110
  41. ↑ Charlotte Williamson: Tom Jones: 'Acting is harder than I thought. I was out of my comfort zone' 22.4.2012. The Telegraph. Viitattu 4.11.2012.
  42. ↑ Eggar, s. 200–204
  43. ↑ Eggar, s. 239
  44. ↑ Eggar, s. 257–258
  45. ↑ Eggar, s. 170
  46. ↑ Tom Jones: Selvisin hengissä, koska en koskenut huumeisiin 2008. Uusi Suomi. Viitattu 4.11.2012.
  47. ↑ Eggar, s. 323
  48. ↑ How Tom Jones turned caveman to shed two stone in just five months 21.6.2011. Mail Online. Viitattu 4.11.2012.
  49. ↑ Eggar, s. 293–295
  50. ↑ [1]
  51. ↑ [2]
  52. ↑ [3]
  53. ↑ [4]

Aiheesta muualla [muokkaa]


James Bond -elokuvien tunnuskappaleiden esittäjät

John Barryn orkesteri • Matt Monro • Shirley Bassey • Tom Jones • Nancy Sinatra • Louis Armstrong • Shirley Bassey • Paul McCartney • Lulu • Carly Simon
Shirley Bassey • Sheena Easton • Rita Coolidge • A-ha • Gladys Knight • Tina Turner • Sheryl Crow • Garbage • Madonna • Chris Cornell • Jack White/Alicia Keys • Adele

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tom_Jones&oldid=13180631