Tom Denney

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tom Denney
Syntynyt 23. marraskuuta 1982 (ikä 32)
Kotipaikka Ocala, Florida, Yhdysvallat
Aktiivisena 2003–
Tyylilajit Pop punk, metalcore, post-hardcore, rap
Laulukieli englanti
Ammatit kitaristi, lauluntekijä, tuottaja
Yhtyeet A Day to Remember
Levy-yhtiöt Indianola Records, Victory Records, 33 Records

Tom Denney (s. 23. marraskuuta 1982) on yhdysvaltalainen muusikko. Hän on kotoisin Floridan Ocalasta. Denney on yhtyeen A Day to Remember perustajajäseniä ja sen entinen kitaristi.

Nuoruus ja A Day to Remember (1992–2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: A Day to Remember

Denney aloitti kitaransoiton 10-vuotiaana. Hän oli myöhemmin yhtyeessä 2 Days 2 Late rumpali Bobby Scruggsin kanssa. Myöhemmin Denney soitti laulaja Jeremy McKinnonille, joka tuolloin oli eräässä toisessa yhtyeessä, ja kysyi kiinnostaisiko tätä uuden yhtyeen perustaminen. Yhtyeen nimeksi tuli myöhemmin A Day to Remember. Denney soitti yhtyeen kolmella ensimmäisellä albumilla: And Their Name Was Treason (2005), For Those Who Have Heart (2007), ja Homesick (2009). Denney on sanonut, että Nirvanalla on ollut suuri vaikutus häneen, ja hän on lisännyt: "Ilman Nirvanaa en olisi tässä." Vaikutteita hän on saanut myös eräiltä kantriartisteilta, esimerkiksi George Jonesilta ja Johnny Cashilta.

Denney on A Day to Rememberissä esiintymisen ohella tehnyt levykansia muille yhtyeille, esimerkiksi Lair of the minotaurin Cannibal Massacren EP (2005), Demiricousin Two (Poverty)n (2007), Woe of Tyrantsin Kingdom of Mightin (2009).

Paddock Park (2007–2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Denneyn kaveri Brian Calzini kävi Denneyn studiossa, kun tämä oli tekemässä kappaletta. Calzini kysyi Denneyltä, voisiko hän laulaa kappaleissa. "Valvoimme koko yön ja pelleilimme tämän kappaleen kanssa, ja sitä kuunnellessamme keksin siihen sanoituksia. Kappaleessa oli erittäin nu-metalliset lauluosuudet, joten Tom lauloi siinä. Kappale oli vain vitsi hauskanpidon vuoksi. Myöhemmin samana iltana Calzini vei kappaleen kotiin, laittoi sen Myspaceen, ja kappaleen nimeksi tuli "I'll swing my fists". Sen jälkeen kun he muuttivat sen suuren suosion hänen Myspacen-tilinsä nimen takia Boston B:ksi, Calzini ja Denney nauhoittivat pian lisää kappaleita joita Denney ei ollut käyttänyt, joihin Calzini kirjoitti sanat. Calzini kokosi ihmisiä yhtyeeksi ja nauhoittamaan kappaleita Denneyn studiossa. Calzini nimesi ryhmän Paddock Parkiksi, ja se julkaisi kappaleet "With False Hope" EP:ssä. Kaikki EP:n kappaleet nauhoitettiin uudestaan vuonna 2008 Denneyn tuottamana, ja albumille lisättiin vielä pari uutta kappaletta.

Ero A Day to Rememberistä (2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 yhtye ilmoitti, että Denney oli lähtenyt ryhmästä, ja hänen tilalleen tuli Four Letter Lien kitaristi Kevin Skaff. Yhtye ilmoitti, että Denney lähti keskittyäkseeen avioliittoonsa, perheeseensä ja omaan studioonsa. Lähdöstä huolimatta hän silti osallistui uuden materiaalin kirjoittamiseen. Denney on mukana yhtyeen albumeilla: What Separates Me from You (2010) ja Common Courtesy (2013).

Levytuottaja ja sooloura (2009-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

26. kesäkuuta 2011 ilmoitettiin, että Denney julkaisisi soolo EP:n saman vuoden syksyllä omassa levy-yhtiössään 33 Recordsissa. Lyhyt esittely rap-kappaleesta "I'm gangsta" julkaistiin samana päivänä. Kappale julkaistiin syksyllä singlenä.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ima Monster (EP, 2011)
A Day to Rememberin kanssa

Diskografia tuottajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye Albumi Rooli Julkaisuvuosi
Lair of the Minotaur Cannibal Massacre (EP)[1] Levyn kuvamateriaali 2005
Yakuza Samsara[2] suunnittelu 2006
Lair of the Minotaur The Ultimate Destroyer[3] Levyn kuvamateriaali 2006
The Dead See Through the Veil[4] Levyn kuvamateriaali, suunnittelu 2007
Hail! Hornet Hail! Hornet[5] Levyn kuvamateriaali, suunnittelu 2007
Demiricous Two (Poverty)[6] kuvittaja 2007
Sourvein Ghetto Angel (EP)[7] Levyn kuvamateriaali, suunnittelu 2008
Various artist Like Black Holes in the Sky: The Tribute to Syd Barrett[8] Levyn kuvamateriaali, kuvittaja 2008
God of Shamisen Dragon String Attack[9] Levyn kuvamateriaali 2008
Paddock Park A Hiding Place for Fake Friends[10] tuottaja 2008
Woe of Tyrants Kingdom of Might[11] suunnittelu 2009
Dang We're on Fire Heart Stopped Beating (EP)[12] tuottaja 2009
We Are Defiance Let's Forget Regret (EP)[13] tuottaja 2009
Confide Recover[14] tuottaja 2010
We Are the In Crowd Guaranteed to Disagree (EP)[15] tuottaja 2010
Pierce the Veil Selfish Machines[16] Lyriikat,[17] musiikki[18] 2010
Honor Bright Action! Drama! Suspense![19] tuottaja, 2010
The Word Alive Deceiver[20] tuottaja 2010
Close to Home Never Back Down tuottaja,[21] säveltäjä,[15] vokaalit[21] 2011
We Are Defiance Trust in Few tuottaja, Miksaus, Masterointi[22] säveltäjä[15] 2011
For the Fallen Dreams Back Burner[23] tuottaja, Miksaus, säveltäjä 2011
Racebannon Six Sik Sisters[24] Levyn kuvamateriaali 2011
Live the Story Everything I Am (EP)[25] tuottaja 2011
Outline in Color[15] tuottaja 2011
For the Fallen Dreams Wasted Youth[26] tuottaja, Miksaus 2012
Secrets The Ascent tuottaja, Miksaus[27] masterointi[15] 2012
Woe, Is Me Genesi[s][28] tuottaja 2012
Speaking the King's Here to Stay (EP)[29] tuottaja[30] 2013
Secrets Fragile Figures[31] tuottaja, Miksaus 2013
The Rose Line Consequences[32] tuottaja 2013
We Are Defiance Live and Learn[33] tuottaja 2013
Woe, Is Me American Dream (EP)[34] tuottaja 2013
Fathoms Cold Youth (EP)[35] tuottaja 2013
Pierce the Veil Untitled fourth album säveltäjä[36]
Before Their Eyes II[37] tuottaja
Akissforjersey [38]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cannibal Massacre - Lair of the Minotaur | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  2. Samsara - Yakuza | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  3. The Ultimate Destroyer - Lair of the Minotaur | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  4. Through the Veil - The Dead See | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  5. Hail! Hornet - Hail! Hornet | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  6. Two (Poverty) - Demiricous | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  7. Ghetto Angel - Sourvein | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  8. Like Black Holes in the Sky: The Tribute to Syd Barrett - Various Artists | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  9. Dragon String Attack - God of Shamisen | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  10. A Hiding Place for Fake Friends - Paddock Park | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  11. Kingdom of Might - Woe of Tyrants | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  12. Dang We're On Fire Posts New Songs - News Article kesäkuu 15, 2009. AbsolutePunk.net. Viitattu elokuu 12, 2013.
  13. We Are Defiance Post New Song - News Article toukokuu 13, 2009. AbsolutePunk.net. Viitattu marraskuu 2, 2013.
  14. Recover - Confide | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  15. a b c d e tomdenneymusic: Tom Denney tomdenneymusic.com. Arkistoitu toukokuu 19, 2012. Viitattu marraskuu 6, 2013.
  16. Selfish Machines - Pierce the Veil | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  17. Selfish Machines - Pierce the Veil | Songs, Reviews, Credits, Awards AllMusic. Viitattu elokuu 23, 2013.
  18. Altpress: Alternative Press kesäkuu 22, 2010. Altpress.com. Viitattu elokuu 23, 2013.
  19. Action! Drama! Suspense! - Honor Bright | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  20. Deceiver - The Word Alive | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  21. a b Never Back Down - Close to Home | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  22. Trust in Few - We Are Defiance | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  23. Back Burner - For the Fallen Dreams | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  24. Six Sik Sisters - Racebannon | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  25. Live The Story - Artists • S.C.E.N.E Music Festival 2013 Scenemusicfestival.com. Viitattu elokuu 15, 2013.
  26. Wasted Youth - For the Fallen Dreams | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  27. The Ascent - Secrets | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 11, 2013.
  28. ken: Countdown To Vans Warped Tour 2013 – Part Two kesäkuu 1, 2013. HighWire Daze. Viitattu elokuu 12, 2013.
  29. ken: Speaking The King’S: Here To Stay Ep Artwork Revealed heinäkuu 7, 2013. HighWire Daze. Viitattu elokuu 12, 2013.
  30. Here to Stay - Speaking the King's | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  31. Fragile Figures - Secrets | Credits AllMusic. Viitattu elokuu 14, 2013.
  32. Coops: The Rose Line heading to Florida to record debut album heinäkuu 19, 2012. Chuckingamosh.com. Viitattu elokuu 12, 2013.
  33. ken: We Are Defiance Is Recording A New Album toukokuu 1, 2013. HighWire Daze. Viitattu elokuu 12, 2013.
  34. AndrewPaiano: Twitter / AndrewPaiano: He only tracked and produced elokuu 28, 2013. Twitter.com. Viitattu syyskuu 23, 2013.
  35. Shan: Fathoms – New Video & New EP « BATTLE HELM syyskuu 14, 2013. Battlehelm.com. Viitattu syyskuu 23, 2013.
  36. SOUND CHECK: Pierce The Veil on career high, curates 'mini block party' syyskuu 3, 2013. Theoaklandpress.com. Viitattu lokakuu 6, 2013.
  37. Before Their Eyes: Timeline Photos - Before Their Eyes marraskuu 21, 2013. Facebook. Viitattu marraskuu 22, 2013.
  38. TomDenneyMusic: Twitter / TomDenneyMusic: Working on some new tunes from marraskuu 22, 2013. Twitter.com. Viitattu marraskuu 22, 2013.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tom Denney