Tolkien-fandom

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tolkien-fandom on nimitys fantasiakirjailija J. R. R. Tolkienin teosten ihailijoiden muodostamalle yhteisölle.

Kontu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kontu on Suomen suurin Tolkien-aiheinen verkkosivusto. Sivustolla on wiki-muotoinen tietopankki Kontuwiki[1], Tolkien-aiheisia uutisia ja keskustelupalsta Vihreä Lohikäärme, jossa on noin 3 000 käyttäjää[2]. Vesa Piittinen perusti sivuston vuonna 2000 Tolkienin elämäntyöhön keskittyväksi sivustoksi ja keskustelupalstaksi. Vuonna 2003 joukko kontulaisia teki Suomen ennätyksen leiriytymällä kahdeksi viikoksi Tennispalatsin edustalle Helsingissä jonottamaan lippuja Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu -elokuvan ensi-iltaan. Vuonna 2006 sivuston tueksi perustettiin Verkkoyhteisö Kontu ry, joka otti järjestysvastuun suurimmista sivuston käyttäjien järjestämistä tapahtumista, ns. miiteistä. Vuonna 2012 Verkkoyhteisö Kontu yhdistyi Suomen Tolkien-seuran kanssa ja yhdistyksen nimeksi tuli Suomen Tolkien-seura Kontu ry[3].

Suomen Tolkien-seura Kontu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Tolkien-fandom järjestäytyi vuonna 1992, kun Suomen Tolkien-seura ry perustettiin Helsingin Uudella ylioppilastalolla 3. tammikuuta, kun Tolkienin syntymästä oli kulunut sata vuotta. Suomen Tolkien-seura on Tolkienin tuotannon ja muun fantasiakirjallisuuden ystäville tarkoitettu yhdistys. Seura julkaisee kahta lehteä, neljästi vuodessa ilmestyvää tiedotuslehteä Hobittilan sanomia sekä neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Legolasta, Suomen ainoaa pelkästään fantasiakirjallisuuteen keskittynyttä fanzinea. Yhdistys järjestää virallisia jäsentapaamisia kuudesti vuodessa ja paikallisyhdistykset eli smialit järjestävät kuukausitapaamisia.[4] Seura jakaa Kuvastaja-palkintoa parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle.

Vuoden 2012 alussa seura yhdistyi Verkkoyhteisö Kontu ry:n kanssa Suomen Tolkien-seura Kontu ry:ksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kontuwiki
  2. Vihreä Lohikäärme
  3. a b Tervehdys vuoteen 2012!. Hobittilan Sanomat, 1/2012, nro 93, s. 1. Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 21.11.2012.
  4. Yleistä 2012. Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Viitattu 21.11.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.