Tokaj-Hegyalja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tokaj-Hegyaljan viinialuetta

Tokaj-Hegyalja on historiallinen viinialue Unkarin koillisosissa. Alue koostuu 28 kylästä ja 7000 hehtaarista viinitarhoja, joista noin 5000 hehtaaria on tällä hetkellä viljeltyä. Alue on myös portti Karpaattien ja pustan aroalueen välillä. Tokajin viiniseutu on ollut lisättynä UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuodesta 2002.

Tokajissa on viljelty viinitarhoja ainakin 1100-luvulta, mutta luultavasti jo paljon aiemmin. 1600-luvulla Tokajin viinit nousivat suosioon, kun niitä juotiin aina Versaillesissa saakka. Alue kuului silloin Transilvaniaan, jonka ruhtinaat rikastuivat viinin viennillä. Seuraavalla vuosisadalla Tokajin vauraus oli suurimmillaan, kun viiniä alettiin viedä myös Venäjälle ja Puolaan.

Puolan jako vuonna 1795 suisti alueen talouden rappioon. Tämän jälkeen on seurannut vielä kaksi suurta takaiskua, kun ensin vuonna 1885 viinikirvaepidemia saavutti Tokajin ja tuhosi suuren osan sadosta ja sitten vuonna 1920 Unkari menetti Trianonin rauhansopimuksessa kaksi kolmasosaa alueestaan, mikä merkitsi kotimaanmarkkinoiden pienenemistä. Kommunistisessa Unkarissa Tokajin viinien laatu ja maine kärsivät, mutta vuodesta 1990 lähtien alueelle on jälleen suunnattu lisää varoja.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tokaj-Hegyalja