Toimi Simokorpi
Toimi Elis Simokorpi ent. Simolin (1. huhtikuuta 1891 Asikkala – 16. syyskuuta 1978 Mikkeli)[1] oli suomalainen jääkärivänrikki. Hän oli sotilaskoulutuksen alkeet venäjällä saanut sotilas, joka ensimmäisen maailmansodan kestäessä loikkasi rintaman toiselle puolelle Saksan joukkoihin, joissa hän palveli Jääkäripataljoona 27:n riveissä. Myöhemmin hän osallistui vielä niin Suomen sisällissotaan kun talvi- ja jatkosotaankin.[2][3]
Perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simokorven vanhemmat olivat kauppias Manfred Simolin ja Anni Hautala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Astrid Sjömanin kanssa. Hän kävi kansakoulun. Sotilaskoulutusta hän sai taktiikan soveltamiskurssilta Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1924 ja asemestarikurssilta Suojeluskuntain yliesikunnan asepajassa vuonna 1926 sekä asemestarien täydennyskurssilta Aseseppäkoulussa vuonna 1936.[2][3]
Sotilasura Venäjän armeijassa ja jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simokorpi liittyi Venäjän armeijaan 14. elokuuta 1914 ja palveli vapaaehtoisena 101. Siperialaisessa tarkka-ampujarykmentissä 10. elokuuta 1915 saakka. erialaisessa tarkka-ampujarykmentissä ja osallistui ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Venäjän joukoissa muun muassa Varsovan ja Galitsian rintamilla, joissa hän haavoittui kolmasti. Varsovan rintamalta saamaansa haavaa hoidettiin Tverin sotilassairaalassa. Tveristä hänet laskettiin toipumislomalle Suomeen. Suomessa hänen haavojensa hoitoa jatkettiin Lahden sotilassairaalassa.[2][3]
Simokorpi teki tässä vaiheessa päätöksensä siirtyä sotimaan rintaman toiselle puolelle. Hän matkusti Lahdesta Mikkelin kautta Ruotsiin ja edelleen Saksaan, missä hän liittyi vapaaehtoisena sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan tiedonanto-osastoon. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella.[2][3]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simokorpi saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simokorpi palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 5. Jääkärirykmentissä, josta myöhemmin muodostettiin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hän erosi armeijasta 11. helmikuuta 1919 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön, jossa hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Suolahden ja Äänekosken suojeluskuntiin 1. maaliskuuta 1919 alkaen ja palveli tehtävissä 1. toukokuuta 1919 saakka. Myöhemmin hän siirtyi harjoituspäälliköksi Pieksämäen suojeluskuntaa 1. kesäkuuta 1919 alkaen ja siirtyi saman suojeluskunnan paikallispäälliköksi 1. lokakuuta 1919 alkaen. Pieksämäeltä hän siirtyi paikallispäälliköksi Puumalaan 13. syyskuuta 1921, jossa hän palveli 16. lokakuuta 1921 saakka. Puumalasta hän palasi takaisin Pieksämäelle paikallispäälliköksi 16. tammikuuta 1922 ja oli tehtävässä 1. joulukuuta 1923 asti, jolloin hän siirtyi niin ikään paikallispäälliköksi Juvan suojeluskuntaan 15. joulukuuta 1923 alkaen ja oli tehtävässä 1. helmikuuta 1924 saakka. Myöhemmin hän toimi Mikkelin suojeluskuntapiirin väliaikaisena kansliapäällikkönä, siksi kunnes siirtyi 16. joulukuuta 1924 alkaen paikallispäälliköksi Anttolan suojeluskuntaan. Tehtävässä hän oli kunnes sai nimityksen Mikkelin suojeluskuntapiirin asemestariksi 15. syyskuuta 1926 alkaen.[2][3]
Talvi ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simokorpi osallistui talvisotaan asemestarina Jalkaväkirykmentti 37:ssa ja osallistui sotatoimiin Laatokan koillispuolella. Välirauhan aikana hän jatkoi talvisodan aikaista tehtäväänsä Jalkaväkirykmentti 37:ssa, mutta oli myös rykmentin aseupseerina. Myöhemmin hän siirtyi samoihin tehtäviin 8. Prikaatin kautta Suur Saimaan suojeluskuntapiiriin. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin asemestariksi ja taisteluvälinemateriaalin tarkastajaksi sekä toimistotehtäviin Mikkelin sotilaspiiriin esikuntaan. Edellä mainittuja tehtäviä hän hoiti vielä sotienkin jälkeen aina vuoteen 1945 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Myöhemmin hän työskenteli Make Oy:n palveluksessa Mikkelissä.[3]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simokorven kerrottiin kuolleen jo 31.1.1968 Mikkelissä ja hänestä ehdittiin julkaista muistokirjoitus Länsi-Savo sanomalehdessä.[4] Uutinen sittemmin oikaistiin samaisessa sanomalehdessä.[5]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
          |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kuolinilmoitus, Jääkärivänrikki Toimi Elis Simokorpi, Länsi-Savo, 1978, No 256, sivu 2, julkaistu 23.9.1978
- ↑ a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
- ↑ a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.
- ↑ Länsi-Savo, 1968, No 31, sivu 3, julkaistu 2.2.1968
- ↑ Länsi-Savo, 1968, No 32, sivu 3, julkaistu 3.2.1968