Tohtori Intiasta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tohtori Intiasta (alkuperäinen nimi The Indian Doctor) on brittiläinen draamasarja. Sarjaa on esitetty Yle TV1 -kanavalla Suomessa vuonna 2012. Sarja sijoittuu 1960-luvulle, ja sen pääosaa näyttelee Sanjeev Bhaskar.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja alkaa siitä, kun intialainen tohtori Prem Sharma (Sanjeev Bhaskar) ja hänen vaimonsa Kamini Sharma (Ayesha Darker) muuttavat Intiasta Walesiin, Isoon-Britanniaan, pieneen kylään nimeltä Trefelin. Pariskunta olisi alun perin halunnut Lontooseen, mutta he eivät päässeet sinne, joten valitsivat Trefelinin. Syy muuttoon oli pariskunnan pienen tyttären, Ranin, kuolema. Tohtori Sharman vaimo Kamini ei aluksi innostu "käpykylämäisestä" Trefelinistä ollenkaan ja ehdottelee Lontooseen muuttoa. Prem kuitenkin ihastuu jollain tapaa kylään, eikä huomioi vaimon pyyntöjä soittaa työhaastattelijalle Lontooseen.

Tohtori Sharma ja Kamini asettuvat asumaan vastaanoton yläkerran pienasuntoon. Aluksi trefeliniläiset kummastelevat Intiasta Walesiin muuttaneita tohtoria ja Kaminia, ja puhuvat näistä pahaa. Jotkut jopa eivät tahallaan käy lääkärissä. Sarjan edetessä suuresta osasta kuitenkin tulee suvaitsevaisempia.

Henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tohtori Prem Sharman ja Kamini-vaimon lisäksi sarjan henkilöitä ovat mm. Gina, noin 19-vuotias vastaanottoapulainen, Tom, Ginan poikaystävä joka myöhemmin muuttaa Lontooseen harjoittamaan laulajanuraa kuullessaan, että Gina on raskaana, Megan Evans, Tomin äiti ja sarjan edetessä leskeksi jäänyt nainen, Emlyn, kylän poliisi, yksikseen asuva mies joka viimeisessä osassa kuitenkin kosii Megania ja Megan suostuu kosintaan, Dan, kaivosmies Owenin ainoa poika, joka usein tekee tihutöitä ja ihailee Kamini Sharmaa, Owen, Danin usein alkoholia nauttiva kaivoksella työskentelevä isä, rouva Davies, Ginan isoäiti, Trefelinin kyläkaupan omistava juoruileva nainen, kaivosmiehet ja muut kyläläiset. Lisäksi sarjan alkuosassa ovat myös kaivoksen ilkeä ja rahanahne johtaja Richard "Dickie", joka usein kiristää Owenia, ja hänen hienosteleva vaimonsa Sylvia.

Ikäraja ja esittämisajankohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yle TV1 esitti sarjan kymmenen ensimmäistä jaksoa huhti–toukokuun 2012 aikana.[1] Sarja on Yle TV1 -kanavan ikärajamääritelmän mukaan K7. Joskus ikäraja vaihtuu S:ään, eli kaikille sallittuun, mutta useimmissa jaksoissa se on K7.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tohtori Intiasta laittaa kaivoskylän asiat kuntoon 18.4.2012. Yle TV1. Viitattu 4.7.2012.