Tohtori Demonicus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tohtori Demonicus
Tohtori Demonicus.jpg
Tohtori Demonicus
Luojat Doug Moench & Tom Sutton
Tiedot
Oikea nimi Douglas Birely
Status Aktiivinen
Voimat Nero

Tohtori Demonicus, oikealta nimeltään Douglas Birely on Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä superroisto. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran Godzilla -lehden neljännessä numerossa. Hahmon loivat Doug Moench ja Tom Sutton.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Douglas Birely oli genetiikkaa tutkiva tiedemies, jonka erikoisalaa olivat erilaiset mutaatiot. Hän työskenteli yksityisessä tutkimuslaitoksessa Kaliforniassa ja kiinnostui suuresti ihmisistä, jotka olivat saaneet yliluonnollisia voimia säteilyn kautta (kuten Hulk). Birely pyysikin työnantajansa lupaa altistaakseen itsensä radioaktiiviselle säteilylle, mutta tästä kieltäydyttiin jyrkästi. Kiellosta huolimatta Birely lavasti laboratorio-onnettomuuden jonka aikana hänen kehonsa altistui kokeelliselle säteilylle. Suureksi hämmästyksekseen Birely ei saanutkaan supervoimia, vaan onnistui ainoastaan tartuttamaan itseensä ihosyövän. Virallisen tutkimuksen yhteydessä selvisi myöhemmin Birelyn teon olleen tahallinen ja hänet erotettiin yhtiön palveluksesta.

Työttömänä Birely sai tietää hyvin radioaktiivisesta meteorista, joka oli pudonnut maapallolle lähellä Aleuttien saaristoa. Birely osti säästöillään veneen ja matkusti saarelle kaivamaan meteorin ylös maasta. Birely kutsui kiveä nimellä Elämänkivi. Löydöksensä pienen osan Birely myi Japaniin suuresta summasta rahaa ja perusti oman tutkimuslaboratorion. Kokeidensa avulla Birelyn onnistui luomaan eläimistä ihmismäisiä hirviöitä, kuten Batragonin, lepakkomaisen olennon[1].

Ihosyöpä kuitenkin tuhosi Birelyn kehoa ja hän kehitti itselleen suojaavan asun, joka piti syövän kurissa. Samalla Birely alkoi kutsua itseään Tohtori Demonicukseksi. Pian hän palkkasi itselleen pienen armeijan palkkasotureista ja rikollisista ja alisti joukkion avulla valtaansa tukikohtansa lähellä asuneen eskimoheimon. Tohtori Demonicus pakotti eskimot orjatyöhön ja loi heidän avullaan kuljetusaluksen Elämänkivelle. Hänen luomansa hirviöt tarvitsivat Elämänkiven energiaa pitääkseen itsensä hengissä ja aluksensa avulla Demonicus saattoi laajentaa hirviöiden toimintasädettä. Tohtori Demonicus suunnitteli käyttävänsä hirviöitään maapallon tuhoamiseen ja ryöstelyyn.

Demonicuksen epäonneksi YPKVV sai tietää tämän suunnitelmista jäljittäessään toista mutatoitunutta hirviötä, Godzillaa. Godzillan taistellessa Demonicuksen luomuksia vastaan, YPKVV:n joukot pelastivat eskimot vankeudesta ja vangitsi Demonicuksen joukot. Gabriel Jones, YPKVV:n yksi parhaimmista agenteista vangitsi Demonicuksen, mutta superroisto pakeni ennen kuin hänet saatiin tuomiolle[2]. Avun Demonicus sai avaruusrotu myndailta, jotka varustivat Demonicuksen valtavalla satelliitilla, josta käsin Demonicus saattoi jatkaa kokeitaan. Myöhemmin YPKVV tuhosi tämänkin satelliitin[3].

Elektron järjestäessä Lautta-nimisen superrikollisille varatun vankilan tuhoutumisen ja tätä myötä massiivisen joukkopaon, oli Tohtori Demonicus yksi paenneista vangeista[4]. Hänen tiedetään olevan osallisena mysteerisen Huppu-nimisen superroiston organisoimaa rikollisjärjestöä[5]. Demonicuksen rooli järjestössä on tosin tuntematon.

Voimat ja varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tohtori Demonicus ei omaa yliluonnollisia voimia. Hän omaa ikäisensä, säännöllisesti treenavan miehen fyysiset voimat. On kuitenkin huomionarvoista muistaa, että Demonicuksen ihosyöpä alentaa hänen fysiikkaansa huomattavasti.

Hänen todellinen voimansa on hänen nerokas mielensä, jota hän hyödyntää geneettisissä tutkimuksissaan. Tällä alalla hän ei kuitenkaan ole yhtä nerokas kuin Suuri Kehittäjä tai Arnim Zola.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Godzilla #4 (1977). Marvel Comics.
  2. Godzilla #5 (1977). Marvel Comics.
  3. Shogun Warriors #14. Marvel Comics.
  4. MEGA #2 (2006). Egmont Kustannus Oy.
  5. New Avengers #35 (2007). Marvel Comics.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]