Tiosyaanihappo
| Tiosyaanihappo | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | HSCN |
| Moolimassa | 59,098 |
| Ulkomuoto | Väritön neste[1] |
| Sulamispiste | 5 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Tiosyaanihappo (HSCN) on syaanihapon rikkianalogi ja epäorgaaninen vahva happo. Yhdiste on suhteellisen epästabiili, minkä vuoksi hapolla itsellään ei ole juurikaan käyttöä.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa tiosyaanihappo on helposti haihtuva väritön neste. Kiinteänä se on stabiili ainoastaan 0 °C:n alapuolella, jolloin se on valkoista kiteistä ainetta. Huoneenlämpötilassa se hajoaa vetysyanidiksi ja keltaiseksi yhdisteeksi H2C2N2S3[3]. Tiosyaanihappo liukenee erittäin hyvin veteen[4] ja muodostuvat vesiliuokset ovat vahvasti happamia. Aineen pKa-arvo on –1,8[5]. Vesiliuos on kuitenkin pysyvä, jos tiosyaanihapon pitoisuus on korkeintaan 5 massaprosenttia. Tätä väkevämmät liuokset hydrolysoituvat ammoniakiksi ja karbonyylisulfidiksi tai polymeroituvat muodostaen 5-imino-1,2,4-ditiatsolidiini-2-tionia.[2][4][3][6]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiosyaanihappoa voidaan valmistaa alle 0 °C:n lämpötiloissa kaliumtiosyanaatin ja kaliumvetysulfaatin välisellä reaktiolla ja muodostuva tiosyaanihappo kaasuuntuu lämmitettäessä. Toinen tapa valmistaa yhdistettä kiinteänä on elohopeasyanidin ja divetysulfidin välinen reaktio. Tiosyaanihapon vesiliuoksia voidaan valmistaa ammoniumtiosyanaatista ja rikkihaposta.[2][3]
- KSCN + KHSO4 → HSCN + K2SO4
- NH4SCN + H2SO4 → HSCN + NH4HSO4
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tiosyaanihapon kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 11.8.2014.
- ↑ a b c Theo H. J. van Hoek: Thiocyanates, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.8.2014
- ↑ a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 324. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ a b E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 147. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 5.93. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.8.2014). (englanniksi)
- ↑ Edward D. Weil, Stanley R. Sandler & Michael Gernon:Sulfur Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 11.8.2014