Timo Lapila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Lapila (s. 28. elokuuta 1945 Helsinki) on suomalainen elokuvaohjaaja, joka on ohjannut erityisesti lyhytelokuvia ja dokumentteja. Hän on ollut läänintaiteilija Turun ja Porin läänissä vuosina 1985–1988. Hän asuu Perniössä.[1]

Lapila opiskeli Taideteollisen Oppilaitoksen elokuvalinjalla ja valmistui 1970 suuntautumisenaan käsikirjoitus ja dokumenttielokuva.[2] Hän oli Suomen elokuvakontaktin toiminnanjohtaja 1971–1972, tuntiopettajana Taideteollisessa Korkeakoulussa 1970–1973, videolinjan vastaava opettaja Paasikivi-opistossa 1991–1995 ja Paimion ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen tuntiopettajana 1997–2000. Lapilalla on vaimonsa Tarja Lapilan kanssa tuotantoyhtiö Kaukonpyöli, jonka nimissä he tekevät yhdessä elokuvia. He ovat erikoistuneet suomalaisen maaseudun kuvaamiseen.[3]

Lapila on vuosia kerännyt ja saanut lahjoituksena muovikasseja, joita hän on vaimonsa Tarja Lapilan kanssa koonnut yksityisen muovikassimuseon. Museo järjestää aika ajoin erikoisnäyttelyjä.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valtion Elokuvan laatutukipalkinto elokuville "Kuinka sieniä pyydystetään" ja "Mukulat".

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lapilat (Arkistoitu – Internet Archive) luettu 17.4.2008
  2. Lapilan cv (Arkistoitu – Internet Archive) luettu 17.4.2008
  3. Dokumenttikilta[vanhentunut linkki] luettu 17.4.2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]