Time I
| Time I Wintersun |
||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Nauhoitettu | toukokuu 2006 − ? Finnvox Studios |
|
| Julkaistu | 19. lokakuuta 2012 | |
| Tuottaja(t) | Jari Mäenpää | |
| Tyylilaji | folk metal, power metal, progressiivinen metalli, melodinen death metal | |
| Kesto | 40:08 | |
| Levy-yhtiö | Nuclear Blast | |
| Wintersunin muut julkaisut | ||
| Wintersun 2004 |
Time I 2012 |
Time II 2013 |
Time I on metalliyhtye Wintersunin studioalbumi, joka on myös konseptialbumi. Yhtyeen perustajajäsen Jari Mäenpää on ilmoittanut julkaisevansa levyn kahdessa osassa - Time I ja Time II. Syitä tähän Mäenpään mukaan on mm. se, että materiaalia levylle on vuosien saatossa kerääntynyt niin paljon, ettei se mahtuisi yhdelle cd-levylle, eivätkä tekijät halunneet jättää mitään pois tulevalta albumilta.
Albumi julkaistiin 19. lokakuuta 2012 Nuclear Blastin kautta.[1] Alkuperäisen suunnitelman mukaan albumi piti julkaista jo marraskuussa 2006, mutta julkaisu siirtyi albumin äänityksissä ja miksauksessa tapahtuneiden viivästysten vuoksi. [2]
Albumin molempien osioiden pituudeksi on luvattu noin 40 minuuttia. Yhtyeen virallisilla Facebook-sivuilla on jo nähtävissä materiaalia ensimmäisen levyn äänityssessioista. [3] Levyn toista osaa on kaavailtu julkaistavaksi vuonna 2013.
Kappaleet [muokkaa]
Kaikki kappaleet säveltänyt ja sanoittanut Jari Mäenpää.
- When Time Fades Away – 04:08
- Sons of Winter and Stars – 13:31
- Rain of Stars
- Surrounded by Darkness
- Journey Inside a Dream
- Sons of Winter and Stars
- Land of Snow and Sorrow – 08:22
- Darkness and Frost – 02:22
- Time – 11:45
Kokoonpano [muokkaa]
- Jari Mäenpää − laulu, kitara, ohjelmointi
- Teemu Mäntysaari − kitara
- Jukka Koskinen − basso
- Kai Hahto − rummut
Lähteet [muokkaa]
- ↑ http://www.wintersun.fi/2012/10/19/time-i-finally-out-today/
- ↑ Wintersunin viralliset kotisivut Viitattu 24.6.2008.
- ↑ Wintersunin viralliset Facebook-sivut Viitattu 11.7.2012.
|
|
|
|---|---|
| Studioalbumit |
Wintersun • Time I • Time II |
| Demot |
Winter Madness (2004) |
| DVD:t |
Live at Summer Breeze 2005 |
Sivulta puuttuu