Tikkurilan lukio
Wikipedia
Tikkurilan lukio (TILU) on Vantaan Tikkurilassa sijaitseva lukio, joka on Suomen suurin. Siinä opiskelee yli tuhat opiskelijaa, ja opettajia on 60. Tikkurilan lukio tarjoaa laajaa viestinnän opetusta ja sen yhteydessä toimii kansainvälinen IB-linja.
Nykymuotoinen Tikkurilan lukio syntyi vuonna 2001, kun Tikkurilan alueen kaksi lukiota, Tikkurilan lukio (perustettu 1952) ja Simonkylän lukio (perustettu 1965), yhdistyivät. Uusi moderni lukiorakennus otettiin käyttöön lokakuussa 2002. Tikkurilan lukio sijaitsee samalla tontilla Jokiniemen peruskoulun kanssa ja kuuluu ns. Jokiniemen koulukampukseen. Sen osoite on Valkoisenlähteentie 53.
Modernin koulurakennuksen useat tietokoneluokat ovat oppilaiden käytettävissä luvan kanssa. Rakennuksessa sijaitsevat kirjasto ja mediasali tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden muun muassa itseopiskeluun. Koulun auditoriossa ja liikuntasalissa järjestetään ylioppilaskirjoitusten lisäksi myös useita Tikkurilan lukion ulkopuolisia tilaisuuksia.
Vuonna 2005 Tikkurilan lukiosta valmistui 255 ylioppilasta, mikä on enemmän kuin mistään muusta Suomen lukiosta sinä vuonna. Puoltoäänien keskiarvo oli 22,3.
Lukio luonnehtii itseään "mahdollisuuksien kouluksi", sillä opiskelupaikkana se tarjoaa monipuolista opetusta ja kurssitarjonta on laaja. Koulu panostaa perusaineiden lisäksi myös viestintään ja elokuvaopetukseen. Tarjolla on kymmeniä viestintä- sekä elokuvakursseja.
Tikkurilan lukiossa toimii myös IB-linja, joka painottaa kansainvälisyyttä. Tällä linjalla opetus ja tutkinto tapahtuvat englanniksi. Tämä vaihtoehto houkuttelee kouluun opiskelijoita ympäri maailmaa, joten käytävillä kuuluu puhuttavan suomen lisäksi mm. englantia, venäjää, arabiaa, saksaa ja mandariinikiinaa.

