Tihvinän kanavajärjestelmä
Tihvinän kanavajärjestelmä (ven. Ти́хвинская во́дная систе́ма, Tihvinskaja vodnaja sistema [1]) oli Volgan ja Itämeren yhdistänyt vesitie Luoteis-Venäjällä 1800- ja 1900-luvuilla. Se alkoi Rybinskistä ja kulki Mologa, Tšagodoštša, Gorjun, Sominka ja Valtšina -jokien kautta Tihvinän yhdyskanavalle, Tihvinänjokea ja Säsjokea pitkin Laatokalle ja sieltä edelleen Laatokan kanavan ja Nevan kautta Pietariin. Reitin pituus oli 924 kilometriä.[2]
Tihvinän kautta kulki Kiovan Rusin ajoista lähtien idän ja lännen yhdistänyt kauppareitti. 1600-luvulla tavarat kuljetettiin Volgalta Mologaa ja Sominkaa pitkin Sominon satamaan, jossa ne siirrettiin veneisiin tai vietiin maata pitkin Tihvinään. 1700-luvun alussa ryhdyttiin Pietari I:n aloitteesta suunnittelemaan jokien yläjuoksuja yhdistävää kanavaa, mutta rahanpuutteen takia hanke lykkäytyi 1800-luvun alkuun.[3]
Kanavajärjestelmän rakentaminen alkoi vuonna 1802 kenraali François Sainte de Wollantin suunnitelman mukaisesti. Se otettiin käyttöön vuonna 1811, mutta eri puolilta Venäjää komennettujen talonpoikien suorittamat rakennustyöt jatkuivat vielä myöhemminkin. Kaikkiaan rakennettiin seitsemän sulkua sekä 66 yksittäistä sulkuporttia, jotka muutettiin kammiosuluiksi vuoteen 1842 mennessä. Sulutettujen osuuksien yhteispituus oli 188[3] ja Tihvinän yhdyskanavan pituus 5,33 kilometriä[4].
Tihvinän kanavajärjestelmää pitkin kuljetettiin Volgalta Pietariin etupäässä viljaa ja puutavaraa ja Pietarista Volgalle sokeria, viinejä ja rautatavaraa. Kalusto käsitti pieniä 1200–1500 puudan yksipurjeisia aluksia, joita kutsuttiin rakennuspaikkojensa mukaan nimillä tihvinka ja sominka. Kanavalla oli myös matkustajaliikennettä. Matka Rybinskista Pietariin kesti 29 päivää. Kanava tarjosi työtä Tihvinän ja Ustjužnan kihlakuntien talonpojille ja kaupunkilaisille sekä edisti paikallisen teollisuuden kehitystä.[3]
Kanavajärjestelmä menetti taloudellisen merkityksensä Pietarin ja Vologdan välisen rautatien valmistuttua vuonna 1905. Sen jälkeen sitä käytettiin lähinnä puutavaran uittoon sekä maataloustuotteiden kuljetuksiin.[3] Kanava suljettiin virallisesti vuonna 1956, mutta paikoittain se oli käytössä vuoteen 1965 saakka[2].
Nykyään kaikki sulut ovat rikki ja Tihvinänjoen pinta on laskenut yli viisi metriä. Kanavan jäänteiden tutkimus ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi alkoivat 2000-luvun vaihteessa.[3] Jefimovskin taajaman pohjoispuolella sijaitsevalla vedenjakajalla on paikalla käyneelle Pietari I:lle vuonna 1862 pystytetty muistomerkki[2].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tihvinän kanavajärjestelmä, Тихвинская водная система Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 4.2.2022. (venäjäksi)
- ↑ a b c Kultura Leningradskoi oblasti: Tihvinskaja vodnaja sistema enclo.lenobl.ru. Viitattu 15.9.2013. (venäjäksi)
- ↑ a b c d e Tihvinskaja vodnaja sistema – istorija i sovremennoje sostojanije medline.ru. Viitattu 15.9.2013. (venäjäksi)
- ↑ Bolšaja sovetskaja entsiklopedija (1-je izdanije), tom 54, s. 299. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1946. (venäjäksi)