Tiedonhankintatutkimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tiedonhankintatutkimus (eng. information seeking research) on informaatiotutkimuksen osa-alue, joka omalta osaltaan pyrkii kehittämään informaatiotutkimuksen metodologista ja käsitteellistä perustaa.[1] Tiedonhankintatutkimus tarkastelee yksinkertaisimmillaan ketjua tiedontarve - tiedonhankinta - tiedonkäyttö. Ketjussa tiedontarpeiksi kutsuttavat ilmiöt virittävät tiedonhankinnan prosessin, joka johtaa tiedonkäyttöön.[2] Tiedonhankintatutkimus onkin keskittynyt tarkastelemaan tiedontarpeisiin, tiedonhankintaan ja tiedonkäyttöön liittyviä kysymyksiä.[1]

Tiedonhankintatutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintatutkimuksen osa-alueet jaotellaan yleensä seuraavanlaisesti [3]:

  • Tieteelliseen tiedonhankintaan liittyvä tutkimus
  • Arkielämän (ei-ammatillisen) tiedonhankinnan tutkimus
  • Ammatillisen tiedon hankinnan tutkimus

Ammatillisen tiedon hankinnan tutkimus on tiedonhankintatutkimuksen tutkituin ja laajin osa-alue. Siinä tiedontarpeita, tiedonhankintaa ja hankitun tiedon käyttöä tarkastellaan työtehtävien suorittamisen tai päätoimisen opiskelun kontekstissa. Tälloin pyritään selvittämään eri työtehtäviin liittyviä tiedontarpeita, tiedonhankinnan tapoja ja kanavia sekä tiedonhankinnan vaikutuksia. 1990-luvulta lähtien voimakkaasti laajentuneessa tehtävälähtöisessä tiedonhankinnan (task-based information seeking) tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota työtehtävien luonteeseen.[4]

Arkielämän (ei-ammatillisen) tiedon hankinnantutkimus tarkastelee yksilöiden arkielämän tiedontarpeita ja sitä kuinka ihmiset hakevat ratkaisua työn ulkopuolisiin ongelmiin. Tämän tyyppinen tiedonhankinta voi liittyä muun muassa tavaroiden ja palvelujen hankintaan, sekä vapaa-ajan harrastuksiin. Viime vuosina kiinnostus työn ulkopuolisen tiedonhankinnan tutkimiseen on kasvanut huomattavasti.[3]

Tutkimuskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintatutkimus on ensisijaisesti kiinnostuneita siitä, millä kriteereillä yksilöt tai ryhmät valitsevat ja hyödyntävät erilaisia tiedonlähteitä ja tiedonhankinnan kanavia.[5]

Tiedonhankintatutkimuksen keskeisimmät tutkimuskohteet:

  • Erilaisten lähteiden ja kanavien käyttö- ja käyttäjätutkimukset
  • Tiedonkäytön tutkiminen

Asema suhteessa muihin tieteenaloihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintaa tarkastellaan myös muilla tieteenaloilla kuin informaatiotutkimuksen piirissä. Ainakin seuraavilla tieteenaloilla harjoitetaan myös informaatiotutkimuksen kannalta kiinnostavaa tiedonhankintatutkimusta:[3]

Tiedonhankintatutkimus suhteessa muihin informaatiotutkimuksen osa-alueisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintatutkimus muistuttaa kysymyksen asetteluiltaan ja sisällöltään tiedonhaun tutkimusta. Kumpikin tutkimusalue on kiinnostunut esimerkiksi tiedon relevanssin arvioimisesta. Arkikielessä tiedonhaku- ja hankinta sekoitetaankin usein keskenään.[5]

Gary Marchionini on korostanut kuitenkin kahden osa-alueen välisiä eroavaisuuksia. Hänen mukaansa tiedonhaun tutkimus tulisi ymmärtää ennen kaikkea osaksi tiedonhankinnan tutkimusta. Tiedonhankinnan tutkimus keskittyy makrotason ilmiöihin, kun taas tiedonhaun tutkimusta voidaan pitää mikrotason tutkimuksena. Tiedonhaku on Marchioninin mukaan etupäässä tietokoneen avulla toteutettava tiedonhankinnan osa-alue.[6]

Tiedonhankintatutkimuksen keskeiset käsitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintatutkimuksessa on havaittavissa tutkijakohtaisia eroja terminologian käytössä. Taustalla on ilmausten ”informaatio” ja ”tieto” väljä, joskus jopa synonyymi käyttö. Viime vuosina tiedonhankintatutkimuksessa yhdyssanat tiedontarve, tiedonhankinta ja tiedonkäyttö ovat yleistyneet.[7]

Tiedontarve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedontarve (information need) on käsitteellisesti hankalasti määriteltävissä, eikä sen luonteesta ole tieteen piirissä päästy yksimielisyyteen. Tiedontarpeita samoin kuin tiedonhankintaa voidaan tyypitellä kiinnittämällä huomiota sen kohdentuneisuuteen. Ongelmalähtöinen tai praktinen tiedontarve ja -hankinta keskittyy yksittäisen tehtävän suorittamiseen tai tietyn ongelman ratkaisemiseen. Orientoiva tiedontarve ja -hankinta on taas sellaista toimintaa, jossa tietoa hankitaan yleisen mielenkiinnon vuoksi muun muassa seurattaessa uutisia televisiosta tai luettaessa työhön liittyviä julkaisuja ammattitaidon ylläpitämiseksi.[8] Tiedontarpeisiin liittyy myös samoin kuin tiedonhankintaan ja tiedonkäyttöön- kognitiivisia, affektiivisia ja tilannesidonnaisia tekijöitä.[9]

Haasion ja Savolaisen mukaa tiedontarpeista on järkevää puhua vain ongelmien ja niiden ratkaisemisen tai toiminnan merkityksellistämisen yhteydessä, ei abstraktissa mielessä.[9]

Tiedonhankinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti ottaen tiedonhankinnalla (information seeking) voidaan ymmärtää tiedontarpeesta nousevaa toimintaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa relevantteja tiedonlähteitä, hakeutua näille lähteille ja valita niistä tietyt tiedontarpeiden tyydyttämiseksi. Tiedonhankinta ei ole itseisarvoinen prosessi, vaan se saa merkityksensä palvellessaan jotakin päämäärätoimintaa, esimerkiksi opiskelua tai ongelmien ratkaisua.[10]

Käsite ”tiedonhankinta” voidaan tulkita joko laajasti tai suppean instrumentaalisesti. Suppeassa merkityksessä tiedonhankinnalla viitataan eri lähteille ja kanaville hakeutumiseen ja dokumenttien hankkimiseen lähempää tutustumista varten. Laajemman tulkinnan mukaan tiedonhankinta kattaa myös käsiin saatujen tiedonlähteiden relevanssin arvioinnin.[11]

Tiedonkäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksinkertaistettuna tiedonkäytöstä (information use) puhutaan silloin, kun yksilö hyödyntää saamaansa informaatiota tiettyä ennalta määriteltyä päämäärää ja tarkoitusta varten.[12] Kognitiiivisen lähestymistavan mukaan tiedonkäyttö voidaan jäsentää yksilön kognitiivisten rakenteiden (käsitysten, mentaalisten mallien jne.) muutosprosessina. Tiedonhankkijan käsitykset saattavat tarkentua ja muuttua vastaanotetun informaation seurauksena. Kognitiivisten tekijöiden lisäksi myös affektiivisilla ja kontekstisidonnaisilla tekijöillä on vaikutusta tiedonkäyttöön. Affektiiviset tekijät saattavat näkyä muun muassa siinä, miten hyväksyvästi tai epäilevästi informaatiosisältöihin suhtaudutaan. Tilannesidonnaiset tekijät taas näkyvät muun muassa siinä, kuinka syvällisesti tiedonkäytössä ehditään paneutua eri lähteiden yksityiskohtiin.[13]

Tiedonkäytön empiirinen tutkiminen ja tarkempi käsitteen määrittely on osoittautunut kuitenkin hankalaksi. Ongelmia on aiheuttanut ainakin se, että informaatiotutkimuksen piirissä tiedonkäyttöä käsitteenä on sovellettu hyvin vaihdellen ja poikkeavasti. Jarkko Kari on pyrkinyt rakentamaan aikaisempiin teoreettisiin viitekehyksiin pohjaten kokonaisvaltaista synteesiä tiedonkäytöstä. Hän luokittelee neljä tiedonkäytön ”arkkityyppiä”: informaation käsittely, informaation soveltaminen, tietämyksen käsittely ja tietämyksen soveltaminen. Nämä neljä ”arkkityyppiä” ovat riippuvaisia toisistaan ja vuorovaikutuksessa keskenään.[14]

Tiedonlähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonlähteellä (information source) viitataan yksilön tietyssä tilanteessa tarvitseman informaation kantajaan. Tiedonlähde voi joko viitata dokumenttiin johon informaatiosisältö on tallennettuna tai tiedonlähteenä toimivaan henkilöön (lääkäri, ystävä).[15]

Tiedonhankintakanava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintakanava (information seeking channel) on organisoitu käytäntö tai mekanismi, jonka avulla tai kautta on mahdollista päästä tiedonlähteille, esimerkiksi kirjasto tai internet.[12]

Tiedonvälittäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonvälittäjät (intermediaries) ovat henkilöitä, jotka osaavat ohjata tiedontarvitsijan oikean tiedonlähteen äärelle. Useimmiten tiedonlähteet toimivat jonkin institutionaalisen kanavan palveluksessa (kirjasto, tietopalvelukeskus). Kirjastonhoitaja ja informaatikko ovat hyviä esimerkkejä tällaisista tiedonvälittäjistä.[12]

Tiedonhankintatutkimuksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisen tiedonhankintatutkimuksen katsotaan syntyneen 1950-luvulla, jolloin kiinnostuttiin erityisesti tiedonkäytöstä eri tieteen aloilla. Tuolloin alkoi myös tieteenalan metodinen kehittely, jossa keskityttiin lähinnä kysely- ja haastattelututkimuksen soveltamiseen tiedonhankintatutkimuksessa.[16]

1960-lukua voidaan pitää tiedonhankintatutkimuksen laajentumisen kautena. Tuolloin heräsi tarve hyödyntää tiedonhankintatutkimuksen tuloksia tietojärjestelmien suunnittelussa ja kehittämisessä. 1960-luvulla esiteltiin myös tiedonhankintatutkimuksen ensimmäiset tiedonhankintakäyttäytymistä kuvaavat mallit, joista keskeisimpinä William Paisleyn systeemimalli ja Thomas J. Allenin tiedonhankintamalli.[17]

Tiedonhankintatutkimuksen katsotaan eriytyneen ja vakiintuneen omaksi tutkimusalakseen 1960–1970-luvuilla. Keskeisimpiä tutkimusaiheita 1970-luvulla olivat kansalaisten tiedonhankintaa koskevien kysymysten tutkiminen, sekä ammatillisen tiedon hankinnasta virinneet kysymykset.[18]

Vuonna 1986 tiedonhankintatutkimuksen kentällä tapahtui merkittävä käänne Dervinin ja Nilanin esittämän järjestelmäkeskeisen paradigman kritiikin pohjalta. Heidän esittämän käyttäjäkeskeisen paradigman mukaisesti laadulliset tutkimusmenetelmät yleistyivät ja kirjastokeskeisen paradigman kritiikki voimistui. 1990-luvulla tiedonhankintamallien kehittämiseen ja tiedonkäytön problematiikkaan kiinnitettiin yhä enemmän huomiota. Tietoverkkojen räjähdysmäisen kasvun myötä yhteistyö tiedonhauntutkimuksen kanssa voimistui ja internetiin kiinnitettiin enemmän huomiota.[16]

Tiedonhankintatutkimuksen kaksi paradigmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestelmäkeskeinen paradigma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulle saakka lähes kaikki informaatiotutkimuksessa tehty tutkimus oli systeemi- tai järjestelmäorientoitunutta. Metodologiset valinnat järjestelmäkeskeisessä paradigmassa ovat keskittyneet posiitivistisen tieteenfilosofian ihanteen mukaisesti kvantitatiivisiin survey-menetelmiin.[19]

Järjestelmäkeskeisen tiedonhankintatutkimuksen keskeisiä kysymyksiä ovat:[20]

  • Eri informaatiojärjestelmien ja aineistojen käyttö
  • Informaatiojärjestelmän käytön esteet
  • Tyytyväisyys informaatiojärjestelmään

Selittävinä tekijöinä järjestelmäkeskeisessä paradigmassa on käytetty tyypillisesti mm. seuraavia tekijöitä:[20]

  • Demografiset tekijät
  • Muut yhteisölliset tekijät
  • Elämäntapa

Käyttäjäkeskeinen paradigma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 Brenda Dervin ja Michael Nivan esittivät krititiikkiä järjestelmäkeskeistä paradigmaa kohtaan. Heidän mukaan tiedonhankintatutkimuksen perinteinen lähestymistapa perustuu liiaksi kirjasto- ja tietopalvelujärjestelmien intresseihin. Vaihtehdoksi järjestelmäkeskeiselle paradigmalle he kehittivät niin kutsutun käyttäjäkeskeisen paradigman. Sen metodologisia lähtökohtia voidaan luonnehtia seuraavilla käsitteillä:[21]

  • Subjektiivisesti tulkittu informaatio
  • Konstruktiiviset, aktiiviset käyttäjät
  • Tilannekohtaisuus
  • Kokonaisvaltaisuus
  • Sisäisen käsitys informaatiosta
  • Systemaattinen yksilöllisyys
  • Laadullinen tutkimus.

Käyttäjäkeskeinen paradigma on saanut myös osakseen kritiikkiä. Paradigman heikkoudeksi voidaan laskea liiallinen yksilökeskeisyys ja yhteiskunnalisten reunaehtojen unohtaminen. Reijo Savolaisen ja Ari Haasion mukaan tiedonhankintatutkimuksen kehittämiselle olisi eduksi, jos näitä kahta paradigmaa ei asetettaisi jyrkästi vastakkain, vaan koetettaisiin yhdistää niiden parhaita puolia.[22]

Ammatillisen tiedonhankinnan malleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankintatutkimuksen piirissä on esitetty useita teoreettisia malleja ihmisen tiedonhankintakäyttäytymisestä.

Wilson: Ammatillisen tiedonhankinnan yleismalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tom D. Wilson tutki sosiaalivirastoissa työskentelevien henkilöiden tiedontarpeita ja tiedonhankinnan tapoja. Tähän monivuotiseen empiiriseen tutkimukseen pohjautuen Wilson julkaisi ensimmäisen versionsa tiedonhankinnan mallista vuonna 1981.[23]

Wilsonin mukaan ammatillista tiedon hankintaa eivät määritä tiedontarpeiksi kutsuttavat seikat, vaan yksilölliset kognitiiviset ja affektiiviset tarpeet, joiden tyydyttämiseen liittyy tiedonhankintaa. Yhteisöllisistä tekijöistä tärkeimpiä ovat työympäristön luonne ja henkilön rooli työelämässä. Tiedonhankintaan vaikuttavat välillisesti myös sosio-kulttuurinen ja poliittis-taloudellinen ympäristö. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi Wilsonin ammatillisen tiedonhankinnan mallissa kiinnitetään huomiota myös tiedonhankinnan esteisiin. Esteitä voivat olla mm. pitkä välimatka, aikapula, puutteellinen kielitaito ja taloudelliset esteet.[24] [25]

Wilson laajensi malliaan 1990-luvun puolivälissä. Uudessa versiossa on hyödynnetty useamman tieteenalan havaintoja ja siihen on lisätty aiempaa enemmän komponentteja. Käsite "tiedontarve" on hyväksytty uudessa versiossa, mutta mallissa tiedontarpeen kokemus ei kuitenkaan välttämättä automaattisesti johda tiedonhankintaan. Wilsonin uudessa mallissa tiedonhankintaan vaikuttavat muun muassa yksilön stressinhallinta, motivaatio, viitseliäisyys, pystyvyys, koulutustaso, ikäryhmä, ympäristötekijät sekä lähteestä saadun hyödyn suhde tiedonhankinnan edellyttämiin ponnistuksiin(riski-palkinto-teoria).[26]

Wilsonin mukaan tiedonhankinta voi ilmentyä neljällä tavalla: passiivisessa tarkkailussa on kyse tiedon vastaanottamisesta tilanteissa, joissa sitä on sattumoisin tarjolla, esimerkiksi seurattaessa television iltauutisia. Passiivinen haku on kyseessä silloin, kun etsittäessä tietoa aiheesta A saadaan samalla tietoa myös aiheesta B, joka koetaan kiinnostavaksi muiden asioiden yhteydessä. Aktiivinen haku viittaa suunnitelmalliseen hakeutumiseen eri tiedonlähteille ja niiden systemaattiseen hyödyntämiseen. Jatkuva haku tarkoittaa toimintaympäristön jokapäiväistä seurantaa.[27]

Wilsonin mallia ei voida pitää lopullisena kuvauksena tiedonhankinnan eri ilmiöistä, vaan mallissa on vielä kehitettävää.[28]

Ellis: Tiedonhankinnan peruskomponentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Ellisin malli pohjautuu haastatteluihin, joita hän teki väitöskirjatyössään selvittäessään Sheffieldin yliopistossa työskentelevien tutkijoiden tiedonhankintakäytäntöjä. Hän on sittemmin soveltanut mallia empiirisissä tutkimuksissa.[29]

Ellis erottaa kahdeksan tiedonhankinnan peruskomponenttia. Komponentit eivät esiinny välttämättä tietyssä järjestyksessä, vaan ne saattavat vaihdella tilannekohtaisesti tiedonhankintaprosessin edetessä. Tiedonhankinnan kahdeksan komponenttia Ellisin mukaan ovat:

  • Aloittaminen(starting): tutkimustyön aihepiiriin tutustuminen
  • Ketjutus(chaining): lähteiden ja viitteiden ketjun seuraaminen eteen- tai taaksepäin.
  • Selailu(browsing): ennalta suunnittelematon lähteiden selaileminen.
  • Erotteleminen(differentiating): relevanttien ja ei-relevanttien lähteiden erotteleminen.
  • Seuranta(monitoring): esimerkiksi tiettyjen aikakauslehtien jatkuva seuraaminen ja toisaalta passiivinen seuraaminen.
  • Tiedon "uuttaminen"(extracting): tietosisällön "irrottaminen" hankitusta lähteestä.
  • Todentaminen(verifying): omaksutun tiedon kohdallisuuden ja toimivuuden testaaminen.
  • Päättäminen(ending): tiedonlähteiden etsinnän lopettaminen.[30]

Ellisin malli on saanut tiedonhankintatutkimuksessa varsin runsaasti huomiota ja sitä on hyödynnetty kohtalaisen paljon myös empiirisesti. Tiedonhankinnan syklisyyden kannalta Ellisin mallissa on mielenkiintoista se, että siinä ei varsinaisesti kuvata tiedonhankinnan vaiheita, vaan tiedonhankinnan tiettyjä toistuvia piirteitä.[31]

Meho & Tibbo: Yhteiskuntatieteilijöiden tiedonhankinnan mallintaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedonhankinnan sykliseen luonteeseen alettiin kiinnittää huomiota 1990-luvun puolivälissä, jolloin elektronisten tiedonlähteiden käyttö yleistyi. Tietoverkossa tapahtuva tiedonhankinta on usein nopeatempoista ja www-selaimen ominaisuudet mahdollistavat edestakaisen siirtymisen eri verkkolähteiden välillä.[32]

Lokman I. Meho ja Helen R. Tibbo kehittivät Ellisin mallia eteenpäin ja rakensivat vuonna 2003 mallin, joka pohjautuu haastattelututkimukseen jossa tutkittiin eri yhteiskuntatieteiden alueilla työskentelevien tutkijoiden tiedonhankintaa eri maissa.[33]

Meho ja Tibbo identifioivat tutkijoiden tiedonhankinnassa neljä toisiinsa liittyvää vaihetta: etsiminen(searching), pääsy(accessing), käsitteleminen(processing) ja päättäminen(ending). Tiedonhankinnan eri piirteet(esim.aloittaminen ja selailu) ovat mukana kaikissa tiedonhankinnan vaiheissa, mutta korostetuimmin ne esiintyvät etsimisessä ja käsittelemisessä.[34]


Meho & Tibbo: Yhteiskuntatieteilijöiden tiedonhankinnan mallintaminen


Kulthau: Tiedonhankinnan prosessimalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carol C. Kulthaun ”Information Search Process”-malli julkaistiin vuonna 1993, se pohjautuu pitkäjänteiseen tutkimustyöhön, joka alkoi jo 1980-luvun alkupuolella. Mallin lähtökohtana on oppimisen konstruktivistinen viitekehys ja se tukeutuu muun muassa John Deweyn, Georg Kellyn ja Jerome Brunerin käsityksiin ajattelun ja oppimisen perusluonteesta.[35]

Kulthaun mallin lähtökohtana on ”epävarmuuden periaate” (uncertainly principle). Tiedonhankinta käsitteellistetään konstruktioprosessiksi, jonka laukaisee  käyntiin epävarmuuden kognitiivinen tila. Tiedonhankinta voidaan nähdä matkana, joka etenee vaiheittain ja kuhunkin vaiheeseen liittyy vaiheelle tyypilliset kognitiiviset ja affektiiviset elementit.[36]


Kulthau: Tiedonhankinnan prosessimalli


Prosessin aloitusvaiheessa (initiation) ongelmaa yritetään hahmottaa suhteuttamalla sitä aiempiin kokemuksiin. Aiheenvalinnan (selection) vaiheessa hahmotetaan tehtävän yleissuunta ja rajataan aihepiiriä. Tunnustelun (exploration) vaiheessa aihepiiristä hankitaan lisätietoa ja siihen etsitään oma näkökulma. Tehtävän muotoilu (formulation) vaihe on ratkaisevan tärkeä, onnistuessaan se mahdollistaa aiheen tarkan rajauksen ja luo edellytykset suunnata tiedonhankinta relevantteihin lähteisiin. Informaation keruu (collection) vaiheessa kerätään aiheesta olennainen tieto ja hankittu tieto yhdistetään synteesinomaiseksi kokonaisuudeksi. Esittämisen (presentation) vaiheeseen päästään kun tehtävä on valmis ja tulokset voidaan viestiä muille.[37]

Näin tarkasteltuna tiedonhankinta kontekstoituu luontevasti erilaisten kirjallisten tehtävien suorittamiseen, esimerkiksi opiskelijan laatiman seminaariesitelmän tai toimittajan kirjoittaman artikkelin työstämiseen.[38] Kulthaun mallista on nopeasti tullut yksi suosituimmista tiedonhankintamalleista.[39]

Leckie & Pettigrew: Ammatillisen tiedonhankinnan yleismalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gloria Leckien ja Karen Pettigrew’n malli julkaistiin vuonna 1997.  Mallia kehittäessään he tekivät laajan kirjallisuuskatsauksen aiempaan tiedonhankintatutkimukseen. Aineistosta löytyneistä havainnoista he pyrkivät löytämään yhteisiä ammattialasta riippumattomia tekijöitä, jotka kuvaavat ammatillista tiedonhankintaa. Omassa tutkimuksessaan he keskittyivät erityisesti insinöörien, terveydenhuollon ammattilaisten ja lakimiesten tiedonhankintaan. Leckien ja Pettigrew’n tavoite oli saada mallistaan mahdollisimman yleisesti sovellettava, jotta sitä pystyisi hyödyntämään erilaisissa ammateissa toimivien ihmisten tiedonhankinnan tutkimuksessa.[40]

Mallin keskeisenä oletuksena on se, että yksilön tiedontarpeet määrittyvät työtehtävän mukaan. Työtehtävien luonteeseen ja sisältöön puolestaan vaikuttaa se, missä roolissa yksilö työyhteisössään toimii, rooleja voivat olla esimerkiksi johtaja, tutkija tai kouluttaja. Mallissa ei nimetä tiedontarpeiden luonnetta, mutta Leckie ja Pettigrew ottavat tiedontarpeisiin vaikuttavina tekijöinä esiin muun muassa seuraavia tekijöitä:[41]

  • ikä
  • ammattiryhmä
  • kokemus
  • onko tiedontarve ensikertainen vai aiemman variaatio 
  • onko tehtävä annettu vai itse valittu


Leckie & Pettigrew: Ammatillisen tiedonhankinnan yleismalli


Uutta mallissa on tietoisuus tiedonlähteistä, lähteen nähdään selvästi vaikuttavan tiedonhankintaan. Tiedonlähteen valintaan vaikuttaa lähteen tuttuus ja tavoitettavuus ja toisaalta se, millaisia käsityksiä yksilöllä on lähteen ajankohtaisuudesta tai miten aiemmat tiedonhaut kyseisestä lähteestä ovat onnistuneet. Tiedonlähteen muotoa ei rajata, hyödyllistä tietoa voi löytää hyvin erilaisista lähteistä: virallisista, epävirallisista, kirjoitetusta tai suullisesta, myös oma aiempi tietämys katsotaan tiedonlähteeksi.[42]

Malliin sisältyy palautesilmukka. Tuloksen saatuaan tiedonhankkijan on tärkeää arvioida mihin haulla päästiin, tarvitaanko esimerkiksi uutta hakua. Puutteellista tiedonlähdettä mahdollisesti vältellään jatkossa, mutta löydetty tieto ei välttämättä ole kokonaan hyödytöntä, se voi osoittautua käyttökelpoiseksi myöhemmän tehtävän yhteydessä.[43] 

Leckien ja Pettigrewn malli on herättänyt kiinnostusta myös Suomessa, sitä hyödyntäen on tehty useita tiedonhankintaa tutkivia opinnäytetöitä.[44]

Byström: Tehtävän kompleksisuus tiedonhankinnan määrittäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katriina Byströmin väitöskirjahankkeessa (1999) tutkittiin Porin ja Tampereen kaupunkien palveluksessa olevien suunnittelijoiden tiedonhankintaa ja sitä, miten he hyödyntävät erilaisia tiedonlähteitä kompleksisuudeltaan vaihtelevia työtehtäviä suorittaessaan. Tutkimuksessa hyödynnettiin haastatteluita ja suunnittelijoiden itsensä pitämiä päiväkirjoja, jotta päivittäisistä työprosesseista ja niihin liittyvästä tiedonhankinnasta saataisiin mahdollisimman tarkka kuva. Tutkimuksesta piirtyy selkeästi esiin se, kuinka työtehtävän kompleksisuuden kasvaessa sen menestyksekäs suorittaminen edellyttää myös tiedonhankinnalta enemmän.[45] 

Byströmin tutkimus tarkastelee työtehtäviä seuraavien kolmen vaiheen kannalta: suunnittelu, suorittaminen ja viimeistely. Kaikista vaiheista selvitettiin myös millaisia tietolähteitä tai kanavia tiedonhankintaan käytettiin. Tehtävien kompleksisuutta kuvataan viisiportaisella asteikolla, jonka alun perin esitti Kalervo Järvelin (1987): [46]

  • Automaattinen tietojenkäsittelytehtävä on kyseessä silloin, kun palkkataulukosta tarkistetaan henkilön kuukausipalkka.[47]
  • Normaali tietojenkäsittelytehtävä on esimerkiksi henkilön veroprosentin määrittäminen huomioimalla verovähennykseen oikeuttavia menoja.[48]
  • Normaali päätöstilanne on kyseessä silloin kun yksisuuntaista katua suunnitellaan muutettavaksi kaksisuuntaiseksi ja mietitään millaisia järjestelyjä tarvitaan jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi.[49]
  • Tunnettu aito päätöksentekotilanne voi olla esimerkiksi suunnitelma tehtaan rakentamiseksi, suunnitelmassa voidaan määritellä tehtävät ja lopputulos. Varsinaisen suunnittelutyön tiedonhankintaprosessia sen sijaan ei voida kuvata, koska se selviää vasta prosessin edetessä.[50]
  • Täydellinen aito päätöksentekotilanne tulee vastaan esimerkiksi silloin, kun tietokonevirus lamauttaa sähkönjakelujärjestelmät ja niiden varajärjestelmät kovien pakkasten aikana.[51]

Byström liittää lisäksi malliinsa seuraavat kolme tietotyyppiä: tehtävätieto (task information), esimerkiksi faktat, tehtäväaluetieto (domain information), joka on tietoa esimerkiksi erilaisista menetelmistä ja tehtävänratkaisutieto (task-solving information), jota ovat esimerkiksi teoriat ja mallit.[52] 

Tutkimuksessaan Byström havaitsi tehtävän kompleksisuuden määrittelevän sitä, mitä tietotyyppejä käytetään. Mitä kompleksisemmaksi tehtävä koetaan, sitä useamman tyyppistä tietoa sitä varten hankitaan. Näyttää myös siltä, että kompleksisuuden kasvaessa henkilölähteitä suositaan. Kullakin tietotyypillä on omat tyypilliset lähteensä, asiakirjat ovat yleisesti tehtäväaluetiedon pääasiallisia lähteitä, kun taas asiantuntijoita hyödynnetään kaiken tyyppistä tietoa tarvittaessa.[53]

Tiedonhankintatutkimuksen muita malleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brenda Dervin ja Sense-Making–teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sense-making-teoria

Yhdysvaltalainen viestinnäntutkija Brenda Dervin on tutkinut tapoja, jolla ihmiset merkityksellistävät toimintaansa ja valintojaan arkipäivän vaihtelevissa tilanteissa. Ilmaisulla sense-making hän viittaa toiminnan merkityksellistämiseen. Sense-Making-teoria rakentuu kolmesta viestinnällisestä metaforasta: [54]

  1. tilanne (situation)
  2. kohdattu kuilu (gap-faced)
  3. käyttö (uses)

Kohdatessaan tiedonhankinnassa ongelmallisen tilanteen (situation) yksilö joutuu pysähtymään eräänlaisen kognitiivisen kuilun (gap) eteen. Yksilöllä herää kysymyksiä, joihin hän etsii tiedonhankinnan avulla vastauksia. Sense-making-teoriassa tiedonhankinta vertautuu ”informaatiosillan” (gap-bridged) rakentamiseen kohdatun kuilun (gap-faced) yli. Viimeinen vaihe käyttö (uses/help) viittaa tapoihin, joilla tiedollisia aineksia hyödynnetään sillan rakentamisessa.[54]

Muina keskeisimpinä tiedonhankintatutkimuksen teoreettisten mallien esittäjinä voidaan pitää seuraavia tutkijoita[55]:

Tiedonhankintatutkimus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tiedonhankintatutkimusta on harjoitettu pääosin Tampereen yliopistossa, mutta myös jonkin verran Åbo Akademissa ja Oulun yliopistossa. Tampereen yliopistossa tiedonhankintatutkimusta on harjoitettu 1990-luvulta lähtien. Vuodesta 2009 Tampereen yliopistossa tiedonhankintatutkimusta on harjoitettu informaatio ja mediakäytäntöjen tutkimiseen keskittyvän tutkimusryhmä RIMEn (Research Group on Information and Media Practices) piirissä.

Alan merkittävimpänä suomalaisena tutkijana voidaan pitää professori Reijo Savolaista Tampereen yliopistosta. Muita tunnettuja alan tutkijoita ovat mm. Sami Serola[56] ja Jarkko Kari[57].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haasio, Ari & Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimus osana informaatiotutkimusta 7.3.2011.
  • Haasio, Ari & Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimuksen perusteet. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2004. ISBN 951-692-577-4.
  • Järvelin, Kalervo: Kaksi yksinkertaista jäsennystä tiedon hankinnan tutkimista varten. : Kirjastotiede ja informatiikka, (6(1):1-34, 1987, s. 18–24.
  • Kari, Jarkko: Mitä on tiedonkäyttö. : Ote informaatiosta. Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan. Toim. Sami Serola, 2010, s. 116-154. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy. ISBN 978-951-692-773-5.
  • Marchionini, Gary: . Information seeking in electronic environments. Cambridge: Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-44372-5.
  • Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimuksen lähtökohtia. : Ote informaatiosta. Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan. Toim. Sami Serola, 2010, s. 75-115. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy. ISBN 978-951-692-773-5.
  • Savolainen, Reijo: Tiedontarpeet ja tiedonhankinta. Tiedon tie. Johdatus informaatiotutkimukseen. Toim. Ilkka Mäkinen, 1999, s. 73-109. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy. ISBN 951-692-448-4.
  • Serola, Sami: Kaupunkisuunnittelijoiden työtehtävät, tiedontarpeet ja tiedonhankinta (pdf) 7.3.2011. Tampere: Tampereen yliopisto.
  • Leckie, Gloria & Pettigrew, Karen & Sylvain, Christian: Modeling the Information Seeking of Professionals: A General Model Derived from Research on Engineers, Health Care Professionals, and Lawyers. : The Library Quarterly, 1996, s. 161-193. Chicago: The University of Chicago Press.
  • Lindström, Peter: Määritä osoite! (pdf)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haasio & Savolainen 2004, s. 9.
  2. Savolainen 2010, s. 83.
  3. a b c Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimus osana informaatiotutkimusta
  4. Savolainen 2010, s. 80.
  5. a b Savolainen 2010, s. 76.
  6. Marchionini, s. 8.
  7. Savolainen 1999, s. 78.
  8. Savolainen 2010, s. 81.
  9. a b Haasio & Savolainen 2004, s. 27.
  10. Haasio & Savolainen 2004, s. 28.
  11. Haasio & Savolainen 2004, s. 29.
  12. a b c Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankinnan keskeiset käsitteet
  13. Haasio & Savolainen 2004, s. 31–32.
  14. Kari, s. 116–154.
  15. Haasio & Savolainen 2004, s. 19–21.
  16. a b Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimuksen historiaa
  17. Haasio & Savolainen 2004, s. 49.
  18. Haasio & Savolainen 2004, s. 53.
  19. Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimuksen kaksi paradigmaa
  20. a b Haasio & Savolainen 2004, s. 56
  21. Haasio & Savolainen 2004, s. 56–58.
  22. Haasio & Savolainen 2004, s. 59–60.
  23. Haasio & Savolainen 2004, s.70
  24. Haasio & Savolainen 2004, s.71
  25. Ote informaatiosta. Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan. Toim. Sami Serola 2010, s.96
  26. Haasio & Savolainen 2004, s.75-76
  27. Haasio & Savolainen 2004, s.76-77
  28. Haasio & Savolainen 2004, s.77
  29. Haasio & Savolainen 2004, s.77
  30. Haasio & Savolainen 2004, s.77-80
  31. Lindström, Peter. Vaiheista sykleihin – tiedon hankinnan uusia malleja 2005, s.3
  32. Lindström, Peter 2005, s.2
  33. Lindström, Peter 2005, s.5
  34. Lindström, Peter 2005, s.5
  35. Haasio & Savolainen 2004, s. 83
  36. Haasio & Savolainen 2004, s. 84
  37. Haasio & Savolainen 2004, s. 85-86
  38. Haasio & Savolainen 2004, s. 85
  39. Haasio & Savolainen 2004, s. 83
  40. Leckie & Pettigrew 1996
  41. Haasio & Savolainen 2004, s. 88
  42. Haasio & Savolainen 2004, s. 88
  43. Haasio & Savolainen 2004, s. 88
  44. Haasio & Savolainen 2004, s. 89
  45. Haasio & Savolainen 2004, s. 89-90
  46. Haasio & Savolainen 2004, s. 90
  47. Haasio & Savolainen 2004, s. 90
  48. Haasio & Savolainen 2004, s. 91
  49. Haasio & Savolainen 2004, s. 91
  50. Haasio & Savolainen 2004, s. 91
  51. Haasio & Savolainen 2004, s. 91
  52. Haasio & Savolainen 2004, s. 91
  53. Haasio & Savolainen 2004, s. 92
  54. a b Savolainen 2010, s. 104–105.
  55. Haasio & Savolainen: Tiedonhankintatutkimus: Tiedonhankintatutkimuksen klassiset jäsennykset
  56. Serola, S:"http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7603-7.pdf", 7.3.2011
  57. Kari, J:"http://acta.uta.fi/pdf/951-44-5134-1.pdf", 21.2.2011

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]