Tiedemiehen mietteitä uskosta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tiedemiehen mietteitä uskosta: Kutsu elämänkatsomukselliseen pohdiskeluun
Kirjailija Kari Cantell
Kansitaiteilija Marke Hankama
Genre uskonnonfilosofia
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1996
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 181
ISBN 951-0-21018-8
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tiedemiehen mietteitä uskosta on lääketieteen tutkija, professori Kari Cantellin kirja, jossa interferonitutkijana tunnetuksi tullut tieteenharjoittaja pohtii häntä askarruttaneita uskonnollisia kysymyksiä.[1]

Cantellin lähtökohtana on epäily. Kari Cantellin suvussa on ollut paljon kirkollisten virkojen haltijoita, ja Cantell kasvoi uskonnollisessa kodissa. Cantell toteaa olevansa Suomen luterilaisen kirkon jäsen, mutta että hänen jäsenyytensä on melko nimellistä. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän mietti paljon uskonnollisia asioita, ja kirjan kirjoittamisen takana oli halu selvittää nykyinen suhtautuminen uskontoon.[2]

Kari Cantell sai teoksensa perusteella Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -tunnustuspalkinnon 1997.[3]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoittajan mukaan teoksen nimivalintaan vaikutti se, että 40 vuoden tutkimustyö opetti hänet hyvin kriittiseksi. Luotettavaa tietoa on vähän, sitä on vaikea saavuttaa, ja käsitykset ovat suhteellisia ja epävarmoja. Cantell toteaa, että huippututkijoiden joukossa on sekä vakaumuksellisia uskovaisia että sellaisia, jotka pitävät uskontoa niin turhana, etteivät vaivaudu käyttämään aikaansa edes sen arvostelemiseen. Itse hän katsoo olevansa näiden ryhmien välissä ja suhtautuvansa uskontoon arvostelevasti mutta kiinnostuneena.[4]

Cantell kertoo käsittelevänsä erityisesti hänelle tutuinta uskonnon muotoa, evankelis-luterilaista kristinuskoa. Suuren osan arvostelustaan hän sanoo sopivan yhtä lailla muihinkin uskontoihin. Hänen mielestään monet hänen lukemansa ammattiteologien selitykset kristinuskosta tuntuvat epätyydyttäviltä ja väisteleviltä. Kirjansa hän haluaa suunnata tavallisille ihmisille, joista suurimman osan arkielämää uskonto ei hänen mukaansa juuri kosketa, mutta joita elämän peruskysymykset luultavasti kiinnostavat.[5]

Cantellin mukaan uskonnollisesta vakaumuksesta ei usein puhuta, sillä se koetaan liian henkilökohtaiseksi ja arkaluonteiseksi. Useimpien ihmisten käsityksen uskonnosta Cantell arvelee olevan epämääräinen. Se perustuu luultavasti enemmän lapsuuden ja nuoruuden kokemukseen kuin vanhemmalla iällä tehtyyn pohdintaan.[6]

Usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantell kasvoi herännäisessä perheessä, mutta ei pystynyt uskomaan. Uskonvarmuus on pysynyt Cantellille tämän sanojen mukaan käsittämättömänä. Epäily ja epäusko ovat hänestä paljon luonnollisempia ja inhimillisempiä suhtautumistapoja.[7] Vuosikymmenien kuluessa hänelle itselleen on selventynyt ja vakiintunut uskonnoton käsitys todellisuudesta ja elämästä. Uskonnosta irtautuminen on hänen mielestään vähintään samanarvoinen saavutus kuin uskoon tuleminen tai lapsuuden uskon säilyttäminen.[8] Cantell toteaa, että kirkkoon kuuluminen ateistina on luultavasti moraalisesti kyseenalaista, mutta hän on pysynyt kirkossa lähinnä perinteen vuoksi.[9]

Todellisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantell toteaa, että ihmisten asuttama maailma on ”häviävän pieni hitu” galaksien joukossa. Asiantuntijoiksi kutsutut ihmiset sanovat, että tärkein ja varmin tiedon lähde todellisuudesta on kirja nimeltä Raamattu. Raamatun mukaan Jumala loi ”taivaan ja maan”.[10] Cantell katsoo, että ajatus Jumalasta kaikkeuden luojana ei auta häntä henkilökohtaisesti lainkaan kaikkeuden ymmärtämisessä. Päinvastoin se tekee sen entistä vaikeammaksi, kun käsittämätöntä ruvetaan selittämään vielä käsittämättömämmän avulla. Se työntää kysymykset kauemmaksi, antaa ongelmille uuden nimen mutta nostaa samalla esiin uusia kysymyksiä.[11]

Cantellista sattuma ei näytä sopivan uskonnolliseen todellisuuskäsitykseen. Uskovat haluavat ajatella, että Jumala ohjaa pienimpiäkin kaikkeuden tapahtumia. Cantell hyväksyy tutkijana sattuman osuuden, eikä hän pidä sitä ihmeenä. Toisin kuin esimerkiksi kristitty tutkija K. V. Laurikainen, Cantell ei näe sen, että alkeis­hiukkasten liikkeet ovat vain tilastollisesti ennustettavissa, olevan merkki Jumalan toiminnasta. Cantell arvelee, että tällaiset tulkinnat juontuvat voimakkaasta halusta uskoa Jumalaan ja selittää mahdollisimman monet asiat Jumalan avulla.[12]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantellin mukaan biologiaan perehtymätöntä saattaisi hämmästyttää esimerkiksi nykyisten elämänmuotojen moninaisuus. Biologinen tutkimus on kuitenkin paljastanut erittäin suurta samankaltaisuutta kaikkien elämänmuotojen kesken. Solujen perintötekijöissä tapahtuvat mutaatiot ja luonnonvalinta ovat tuottaneet elämän nykyisen monimuotoisuuden. Tutkimus on edistynyt, mutta edelleen on ihmisiä, jotka pitävät uskontonsa luomiskertomusta totuutena. Luontoa ja sen tapahtumia on pidetty osana niin sanottua yleistä ilmoitusta Jumalan olemassaolosta. Cantell toteaa tähtitarhojen valtavuuden ja elämän monimuotoisuuden järisyttävän ja ihastuttavan hänen mieltään, mutta Jumalan olemassaolosta ne eivät häntä vakuuta. Ludwig Feuerbach kirjoitti 1800-luvulla, että ”kaikki jumalat häipyvät loppujen lopuksi taivaan sineen”. Cantell toteaa, että hänelle ei ole voittamaton ongelma kuvitella maapallolla ilman Jumalan ohjausta tapahtunutta kehitystä, jonka tuloksena on ollut ihminen. Lukemattomat sattumat ovat vaikuttaneet kehityksen suuntaan, ja pienten sattumien vuoksi kehityksen tulos olisi voinut olla aivan toisenlainen kuin se nyt on.[13]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoleman jälkeen ei Cantellin mielestä tule mitään. Kun ihmisen aivotoiminta loppuu, hän ei edes pysty tiedostamaan, että tämä on loppu. Kuoleman hetkellä ihminen lakkaa olemasta yksilö. Kuolleiden sieluista ei ole mitään näyttöä. Puheet ruumiin ylösnousemuksesta ovat Cantellin mielestä jonninjoutavaa hölynpölyä. Ihmisillä on vain yksi elämä, joka on pyrittävä elämään parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeimmiksi asioiksi elämässä Cantell on vanhetessaan kokenut läheiset ihmissuhteet.[14]

Raamatun mukaan ihmiset ovat kuolemattomia, toisin kuin kaikkien muiden lajien yksilöt. Cantellin havaintojen mukaan tämä on vaikea asia joillekin voimakkaasti lemmikkieläimiin kiintyneille uskovaisille. He toivovat tapaavansa eläinystävänsä taivaassa. Cantellin mielestä ihmisen ainutlaatuisen korostus tuntuu kiusalliselta.[15]

Ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantellin mukaan ihmisen ja muiden lajien eroa liioitellaan suuresti. Cantell näkee erot pikemminkin liukuvana sarjana pieniä aste-eroja. Ihmisen vaistot ohjaavat hänen arvelunsa mukaan toimintaa voimakkaammin kuin ihmiset itse yleensä tiedostavat. Omatunto on Cantellista voimakkaasti kulttuurin, kasvatuksen ja ympäristön muovaama. Sanoilla henki ja sielu on yritetty kuvata huonosti tunnettua ihmisaivojen toimintaa.[15]

Kristinuskon historia on lyhyt verrattuna ihmisen kehityshistoriaan. Ihmisen esivanhemmat osasivat käyttää työkaluja ainakin 2,5 miljoonaa vuotta sitten, ja eräillä muillakin eläimillä on vastaava taito. Cantell kysyy, missä vaiheessa ihminen sai Jumalalta kuolemattoman sielun. Luonnontutkijana Cantell näkee ihmisen kehityksen vähäisten muutosten liukuvana sarjana. Ruumiista erillistä sielua tai henkeä ei hänestä ole olemassa. Ihmisen henkinen ja ruumiillinen puoli liittyvät saumattomasti toisiinsa. Kaikki ihmisaivojen toiminta on aineellista, vaikka sen toimintaa ei tunnetakaan alkeishiukkasten tasolla. Kaikki henkiseksi kutsuttu toiminta on hänen käsityksensä mukaan aineeseen kuuluvaa. Mitään aineesta riippumatonta hengen maailmaa hän ei näe olevan olemassa. Ruumiin ylösnouseminen on hänestä mieletön ajatus.[16]

Kun kristinusko korostaa nöyryyttä ja vaatimattomuutta, tätä asennetta tarvittaisiin Cantellin mielestä erityisesti ihmisen suhtautumisessa luontoon. Maapallo ei ole mikään kaikkeuden keskus, ja ihminen on vain valtavan kokonaisuuden mitätön osanen. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Ajatus ihmisestä ”Jumalan kuvana” on ihmisaivoissa syntynyt toivekuvitelma. Cantellin mielestä tämä on järjetöntä ja kohtuutonta ihmisen itsensä ylentämistä koko muun elävän luonnon yläpuolelle. Luonnontieteilijänä hän kokee kristinuskon voimakkaan ihmiskeskeisyyden outona, vieraana ja vastenmielisenä.[15]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantell arvelee, että alkeellisissa oloissa eläneiden entisaikojen ihmisten elämää painostivat varmaan erilaiset ahdistuksen ja pelon aiheet. Ympäröivän todellisuuden ilmiöt olivat outoja ja pelottavia. Luonnonilmiöihin ja elämänkulkuun liittyi suunnattomasti taikauskoa. Ihmisluontoon kuuluu, että vaikeallekin asialle täytyy yrittää löytää selitys. Jumalten palvonta ja lepyttäminen syntyivät näistä tarpeista. Kertyvä tieto on antanut ihmiskunnalle tarkemman käsityksen maapallosta ja sen ympäristöstä. Ihminen on oppinut ymmärtämään paremmin myös omaa mieltään ja sen pelkoja. Taikausko on väistynyt tiedon tieltä. Henkien ja jumalien määrä on vähentynyt. Selityksenä sille, että järki ei ole kokonaan syrjäyttänyt uskoa, on pohdittu mahdollisuutta, että uskonnosta olisi ehkä ollut evoluutiossa hyötyä. Ongelmissaan ja kaipuussaan parempaan elämään ihminen on luonut jumalan. Inhimilliset tarpeet ”pitävät hengissä kaikkia uskontoja lukemattomine versioineen ja keskenään riitelevine kuppikuntineen”.[17]

Moraali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantellin oma havainto on, että suomalaiset uskovaiset ovat aivan samanlaisia kuin suomalaiset uskonnottomatkin. Hän kertoo saaneensa käsityksen, että monet uskovaiset pitävät mielessään itseään hieman uskonnottomia parempina. Monen uskovaisen suhtautumisessa toisiin ihmisiin on hienoisesti näkyvissä tietoinen tai tiedostamaton tunne omasta paremmuudesta. Nämä ovat henkilökohtaisia vaikutelmia, joiden Cantell toteaa voivan olla oikeita tai vääriä.[18]

Cantell esittää, että evoluution kuluessa ihmisen perintötekijöihin on vähitellen varastoitunut hyödylliseksi osoittautunutta informaatiota, Jonkinlaisen yleiskäsitys inhimillisestä hyvästä ja pahasta saattaa hänen mielestään olla perintötekijöissämme. Tällainen informaatio voisi säilyä ja kehittyä, koska ihminen on ajatteleva laumaeläin ja koska tällaisen informaation avulla ihmiset ovat parhaiten tulleet toimeen keskenään. Niin sanottu omatunto on Cantellista kuitenkin vain suhteellinen, ja se voi antaa vain karkeita yleissääntöjä. Enemmän ohjeita siirtyy hänen käsityksensä mukaan kulttuurin välityksellä.[19]

Jumala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deistisen jumalakäsityksen ja täyden ateismin välinen ero on Cantellista mitätön. Panteistinen ajatus jumalasta jää hänen mielestään kovin epämääräiseksi. Cantell on samaa mieltä Arthur Schopenhauerin kanssa, että kyse on vain ”kohteliaasta ateismista”. Kolmas keskeinen vaihtoehto tässä yhteydessä on perinteisen teismin Jumala, joka loi kaikkeuden ja seuraa tarkasti kaikkia sen tapahtumia.[20]

Monet ajattelijat ovat pyrkineet todistamaan Jumalan olemassaolon, mutta tällainen toiminta ei Cantellista ole johtanut mihinkään. Jos Jumala on olemassa, miksi hän ei ole antanut tietoa itsestään, Cantell kysyy. Usko Jumalaan perustuu hänestä vain henkilökohtaiseen kokemukseen.[20]

Jeesus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytännöllisesti katsoen kaikki käsitykset Jeesuksesta perustuvat Raamattuun. Evankeliumien kirjoittajista tiedetään hyvin vähän. Uusi testamentti on Cantellista tiedonlähteensä ristiriitainen. Cantell toteaa, että hänen tietonsa eivät riitä erottelemaan Jeesuksen sanomisista niitä, jotka olivat siihen aikaan uusia, niistä, joita oli esitetty jo ennen hänen aikaansa.[21]

Tutkijat ovat pyrkineet etsimään olennaisimmat asiat Jeesuksen puheista. Cantell epäilee, kuinka luotettavasti Jeesuksen opetusten esitykset kuvaavat Jeesuksen omaa sanomaa. Monet Uuden testamentin esittämät Jeesuksen ajatukset ovat Cantellista epämääräisiä ja vaikeaselkoisia. Hän on kuullut lukuisia saarnoja koskien tarinaa Martasta ja Mariasta[22], mutta ei ole koskaan kuullut arvosteltavan Jeesuksen Cantellin mielestä epäreilua ja kehnoa toimintaa sen yhteydessä. Vuorisaarnan ohjeet ovat Cantellista liian kärjistettyjä yksilöiden ja yhteisöjen suhteiden perustaksi.[23]

Helvetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cantell toteaa erityisesti ajatuksen helvetistä päästäneen ihmisen mielikuvituksen valloilleen. Hänen mielestään kirkon suhtautumisessa helvettiin paljastuu inhimillinen alhaisuus ja pahansuopuus. Helvetin tulella on ahdistettu ihmisiä tuhansien vuosien ajan. Sitä on käytetty uhkana, kostona ja vallankäytön välineenä. Helvetin yhteensopiminen kaikkihyvän ja kaikkivaltiaan Jumalan kanssa tuntuu hänestä mahdottomalta.[24]

Ihmisten jakaminen taivaaseen ja helvettiin meneviin tuntuu Cantellista mielettömältä ja ihmisten oikeudenmukaisuuden tajua loukkaavalta. Ihmisten välillä on hänen havaintojensa mukaan vain aste-eroja, eikä hän katso tuntevansa täysin pahoja tai täysin hyviä ihmisiä. Cantellin mielestä helvettiajatuksen kautta on tehty ihmiskunnalle suunnatonta vahinkoa. Tämän vuoksi se pitäisi nopeasti poistaa kristinuskon opinkappaleista. Tämän hän toteaa vaikeaksi, koska helvettioppi perustuu Jeesuksen sanoihin Raamatussa. Jos helvetti otettaisiin pois, kristinuskosta putoaisi pois muitakin asioita.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cantell, Kari: Tiedemiehen mietteitä uskosta: Kutsu elämänkatsomukselliseen pohdiskeluun. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21018-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirjan esittelytekstit.
  2. Cantell 1996, s. 9.
  3. Väinö Voipio -palkinto Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 9.12.2009.
  4. Cantell 1996, s. 10–11.
  5. Cantell 1996, s. 10–12.
  6. Cantell 1996, s. 12–14.
  7. Cantell 1996, s. 17.
  8. Cantell 1996, 22.
  9. Cantell 1996, s. 24.
  10. Cantell 1996, s. 34.
  11. Cantell 1996, s. 38.
  12. Cantell 1996, s. 41–42.
  13. Cantell 1996, s. 42.
  14. Cantell 1996, s. 26.
  15. a b c Cantell 1996, s. 48–50.
  16. Cantell 1996, s. 97–98, 101.
  17. Cantell 1996, s. 50–55, 65.
  18. Cantell 1996, s. 81–82.
  19. Cantell 1996, s. 97–98.
  20. a b Cantell 1996, s. 55–56.
  21. Cantell 1996, s. 60–70.
  22. Luuk. 10:38-42
  23. Cantell 1996, s. 60–76.
  24. Cantell 1996, s. 88–89.
  25. Cantell 1996, s. 88–92.