Tieteen ja uskonnon välinen suhde

Wikipedia

Ohjattu sivulta Tiede ja uskonto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tiede ja uskonto
Tiede
Uskonto
Tiede ja uskonto
Tieteilijöiden uskontokritiikki
Tieteenharjoittajat ja uskonto

Tieteen ja uskontojen välinen suhde on historian kuluessa ollut vaihteleva. Osa uskonnoista hyväksyy tieteen tulokset ja joissakin uskonnoissa uskotaan asioihin, jotka ovat tieteen käsitysten vastaisia. Saman uskonnon piirissäkin esiintyy erilaisia käsityksiä tieteen ja uskonnon välisistä suhteista.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

Ihmiskunnan varhaisimpiin todellisuuskäsityksiin on kuulunut sielu-uskoinen luonnonpalvonta – metsässä, ilmassa ja vedessä asuvien henkiolentojen ja vainajien suostuttelu ja lepyttäminen taikamenojen avulla, joissa välittäjänä toimii heimon poppamies tai shamaani[2]. Monissa monijumalisissa uskonnoissa kuten muinaisen Egyptin ja Kreikkan uskonnoissa jumalat olivat tai edustivat taivaankappaleita[3] ja toisissa katsotaan, että koko todellisuus on osa yhtä jumalaa, kuten hindulaisuudessa. Yksijumaliset uskonnot kuten juutalaisuus, kristinusko ja islam hyväksyivät vain yhden jumalan[3].

Myöhemmät metafyysiset järjestelmät myöhäisantiikin uusplatonismista Hegelin idealismiin korvaavat jumalan käsitteellä tai periaatteella, kuten Plotinoksen Yksi tai Hegelin Objektiivinen Henki. Vaikka tiede syntyi antiikin Kreikassa, varsinainen kokemusperäinen ja kokeellinen tutkimusmenetelmä saavutti kypsyytensä vasta uuden ajan alussa, minkä jälkeen tiede on kohonnut keskeiseksi nykyaikaisen ihmisen todellisuuskäsityksen rakentamisen välineeksi.[3]

[muokkaa] Muinaisten kulttuurien suhde tieteeseen ja uskontoon

Vanhimpana luonnontieteenä pidetyn tähtitieteen on katsottu syntyneen muinaisessa Mesopotamiassa käytännön tarpeesta mitata vuodenaikojen kulkua tarkasti kalenterin avulla maanviljelyn tarpeisiin. Kalenterilla oli myös merkittävä uskonnollinen merkitys, koska se sääteli uhrimenojen ja muiden rituaalien ajankohtaa. Kalenterin loi papisto, joka edusti yhteiskunnan oppineistoa. Koska taivaankappaleet liitettiin jumalolentoihin syntyi samanaikaisesti myös tähdistäennustaminen eli astrologia, jolla pyrittiin tulkitsemaan jumalien tahtoa kiertotähdistä ja muista taivaankappaleista.[4] Antiikin Kreikassa syntyi filosofia ja korkeimman oppineisuuden asema siirtyi papistolta uudelle ajattelijoiden ryhmälle. He yhteiskunnan yläluokan edustajina katsoivat, että ruumiillinen työ oli halventavaa. Näin tietoa todellisuudesta saatettiin saavuttaa ensisijaisesti järkeilyn kautta.

[muokkaa] Keskiajan tiede

Louis Comfort Tiffanyn lasimaalauksessa Koulutus vuodelta 1890 tiede ja uskonto esitetään sopusoinnussa.
Louis Comfort Tiffanyn lasimaalauksessa Koulutus vuodelta 1890 tiede ja uskonto esitetään sopusoinnussa.
Jumala arkkitehtina, rakentajana, mittaajana tai käsityöläisenä. Codex Vindobonensis 2554 noin vuodelta 1250. Suurin osa keskiajan oppineista yhdisti tieteen, varsinkin geometrian ja tähtitieteen jumalaan. Kuvassa esiintyvä harppi on maailman luomisen tunnuskuva.
Jumala arkkitehtina, rakentajana, mittaajana tai käsityöläisenä. Codex Vindobonensis 2554 noin vuodelta 1250. Suurin osa keskiajan oppineista yhdisti tieteen, varsinkin geometrian ja tähtitieteen jumalaan. Kuvassa esiintyvä harppi on maailman luomisen tunnuskuva.

Kristillinen jumaluusoppi eli teologia alkoi kehittyä Rooman valtakunnan aikana toisaalta jännitteisessä suhteessa filosofiaan, toisaalta käyttäen hyväksi sen menetelmiä. Antiikin kristityt liittivät antiikin järkeisajattelun osaksi uskontoaan ja muodostivat apologian eli varhaisvaiheen teologian. Antiikin ajan lähestyessä loppuaan erityisesti Platonin filosofia vaikutti kristillisen mystiikan teologian syntyyn. Kreikkalaisten näkemys tiedosta oli vallitseva niin kristillisessä, kuin islamilaisessakin maailmassa aina uuden ajan alun tieteelliseen vallankumoukseen asti.[4] Keskiajalle tultaessa tieteellinen edistys pysähtyi lähes täysin ja lähti uudelleen käyntiin vasta 1100-luvulla syntyneen skolastiikan myötä, vaikka silloinkin tieteellisiä kysymyksiä käsiteltiin pääasiassa uskonnollisten opinkappaleiden kautta ja niiden asettamissa rajoissa.[5] Luonnontieteitä keskiajalla kehittivät erityisesti Lincolnin piispa ja skolastikko Robert Grosseteste (noin 1175-1253) sekä fransiskaanimunkit Roger Bacon (noin 1214-1294) ja Wilhelm Ockhamilainen (noin 1288-1348). Suomessa luonnontieteitä myöhäiskeskiajalla käsittelivät ainakin lääketieteestä kiinnostunut Vadstenan munkki Peder Månsson ja kosmologiasta kiinnostunut kanunki ja Lohjan kirkkoherra Jacobus Petri Röd.[6] Keskiajan teologit hyväksyivät pääosin kreikkalaisten kehittämän tieto-opillisen jaottelun scientan (lat.) eli periaatteista johdettujen väitteiden ja opinion eli auktoriteetteihin vetoamisesta syntyneiden väitteiden välille. Vaikka scientaa oli mahdollista myös uskon asioissa, sen mahdollisuuksia pidettiin rajallisena.[7]

[muokkaa] Uuden ajan tiede

Galilei inkvisition edessä. Joseph-Nicolas Robert-Fleury'n maalaus 1800-luvulta.
Galilei inkvisition edessä. Joseph-Nicolas Robert-Fleury'n maalaus 1800-luvulta.

Monien uuden ajan luonnontutkijoiden ajatteluun yhdistyi vielä 1500- ja 1600-luvuilla uskonnollisia ajatuksia. Esimerkiksi Johannes Kepler ajatteli kristinuskon Jumalan antaneen ihmiselle järjen, jotta hän voisi tutkia sen avulla kaikkeutta, Galileo Galilei ajatteli Raamatun kertovan miten kristittyjen taivaaseen päästään ja fysiikan tutkivan miten se toimii ja Isaac Newton ajatteli fysiikan ja matematiikan tutkivan kristinuskon Jumalan luomistyötä. Newton katsoi myös, että hänen kehittämänsä yleisen painovoimalain mukaan toimiva Aurinkokunta ei ollut vakaa ja ilman Jumalan väliintuloa se hajoaisi planeettojen keskinäisten painovoimaperturbaatioiden vuoksi.

Tiede ja uskonto alkavat erota toisistaan selvemmin vasta valistusaatteen myötä 1700-luvulla. Tunnetuimpia valistusajattelijoita olivat muun muassa David Hume, Denis Diderot, Voltaire, paroni d'Holbach ja Julien Offray de La Mettrie. Valistus vaikuttaa myös papiston toimenkuvaan. Heiltä odotettiin perehtymistä lääketieteeseen ja taloudenhoitoon hyödyn näkökulmasta. Papin ja tiedemiehen roolit yhdistyivät monilla, kuten esimerkiksi Pehr Kalmilla, Anders Chydeniuksella[8] ja Gilbert Whitella[9].

Auguste Comte, positivismin perustaja, esitti 1830-luvulla tulkinnan ihmiskunnan historian kehitysvaiheista, jotka johtavat alkukantaisista uskonnoista metafysiikan kautta kohti tieteellistä järkiperäisyyttä. Comten mukaan historiassa on kolme kautta. Ensimmäinen on teologinen (paremmin sanoen uskonnollinen, koska sanalla teologia on erityismerkitys[3]: sen sisäisiä kehitysvaiheita ovat sielu-usko eli luonnonolioiden olettaminen sielullisiksi, monijumalisuus (useiden persoonallisten jumalahahmojen olettaminen) ja yksijumalisuus (yhden jumalan olettaminen). Toinen kausi on metafyysinen: ilmiöiden taakse oletetaan selittäviä epäpersoonallisia voimia ja periaatteita. Kolmas kausi on tosiasioita tutkivan (positiivisen) tieteen, jossa tiede rajoittuu havaittavien ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden kuvailuun.[3]

Uskontojen piirissä vastustettiin aluksi ankarasti Charles Darwinin oppia lajien synnystä. Kuitenkin jo vuonna 1868 katolisen kirkon kardinaali John Henry Newman totesi, ettei ”Darwinin teoria, paikkansapitävä tai ei, ole välttämättä ateistinen; päinvastoin, se voi yksinkertaisesti esittää jumalallisen kaitselmuksen ja taidon suurempaa ajatusta”.[10] Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi evoluutioteorian 1900-luvun alkupuolella, mutta osa suomalaisista kristityistä vastustaa sitä. 1900-luvun lopulla kreationismin kannatus lisääntyi Suomessa.

Katolinen kirkko pyrkii sanojensa mukaan keskusteluun tieteen ja uskonnon välillä.[11] Nykyisin katolisen kirkon näkemys on, että evoluutioteoria ei ole enää vain pelkkä tieteellinen oletus ja Vatikaanin observatorion johtaja, jesuiitta George V. Coyne pitää kreationismia ja niin sanottua älykästä suunnittelua kristinuskon Jumalan vähättelynä. Coynen mukaan tiede ja uskonto ovat erillisiä inhimillisiä toimintoja ja tiede on täysin puolueeton suhteessa teistisiin tai ateistiin johtopäätelmiin, joita voidaan tieteen tuloksista johtaa.[10] Ensimmäisen matemaattisen mallin vuonna 1931 alkuräjähdyksestä kehittäneen katolisen papin Georges Lemaîtren mukaan tiede tutkii luontoa ja uskonto kertoo pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä.[12]

1800-luvulla syntyi erityisesti katolisen kirkon piirissä näkemys, jonka mukaan tieteen ja uskonnon tavoitteet ovat niin erilaisia, etteivät ne voi olla ristiriidassa keskenään. Tällaista käsitystä kutsutaan fideismiksi, mitä esimerkiksi filosofit Søren Kierkegaard ja Ludwig Wittgenstein ovat eräissä muodoissa kannattaneet. Wittgensteinin mukaan tiede ja uskonto ovat erilaisia tapoja käyttää käsitteitä eli erilaisia ”kielipelejä”, eikä näitä kielipelejä voi verrata muista kielipeleistä käsin.[13]

[muokkaa] Ajankohtaista keskustelua uskonnon ja tieteen suhteesta

 Tämä artikkeli painottuu liikaa joihinkin aiheen osa-alueisiin. Artikkelia tulisi muuttaa tasapainoisemmaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Ilkka Pyysiäisen näkemys täysin yliedustettuna, monia keskeisiä ajattelijoita ei mainita lainkaan

Ilkka Niiniluodon mukaan itsenäisessä Suomessa on pääosin vallinnut ”rauhanomainen rinnakkaiselo” uskonnon ja tieteen välillä.[14] Anglikaaniteologi Alister McGrathin mukaan tieteen ja uskonnon välillä ei historian aikana ole vallinnut merkittävää vastakkainasettelua ja nykyään niiden tulisi pyrkiä läheiseen vuoropuheluun toistensa kanssa. Hän on teoksissaan osallistunut keskusteluun tieteen ja uskonnon välisistä suhteista.[15]

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on kommentoinut Richard Dawkinsin aloittamaa keskustelua tieteen ja uskonnon suhteista. Usein kristilliset teologit torjuvat Dawkinsin, Daniel Dennettin, Sam Harrisin ja Christopher Hitchensin uskontokritiikin väittämällä, että kristinuskoon ei kuulu tieteen kanssa ristiriidassa olevia todellisuutta koskevia käsityksiä. Pyysiäinen sanoo kristillisten teologien Vartija-lehdessä, että ateistinen uskontokritiikki korostaa liikaa tieteen mahdollisuuksia uskontokritiikissä, mutta nostaa kuitenkin esiin ongelmia, joita uskonnon piirissä ei ole käsitelty riittävän vakavasti. Pyysiäisen mielestä kristinuskon puolustajat välttävät rehellistä keskustelua uskontojen totuusväitteistä.[16]

Jotkut teologit väittävät, että uskonnot eivät väitä mitään todellisuudesta. Uskonnolliset väitteet viittaavat heidän mukaansa pikemminkin sisäisiin kuviin ihmisten mielenliikkeistä. Pyysiäinen huomauttaa, että mikäli tämä pitäisi paikkansa, ei Galileoa olisi koskaan tuomittu arestiin, kehitysopin ja luomisuskon välillä ei olisi ristiriitaa ja uskovaiset eivät kiistäisi historiantutkijoiden kritiikkiä Raamattua kohtaan. Olisi outoa ajatella, että tietyt sisäiset kuvat ovat oikeaoppisia, kun taas toiset kirotaan harhaoppisina ja oikeina pidettyjen kuvien arvostelijoita tuomitaan vankilaan. Uskovaisten ehdoton enemmistö on aina ajatellut, että heidän uskonnolliset käsitteensä ja käsityksensä viittaavat todellisuuteen, vastaavat todellisuutta ja ovat tosia. Ateisteille nämä uskontojen väitteet ovat erehdyksiä, virheellisiä käsityksiä tai valheita. Teologien väitteet uskonnollisten oppien vertauskuvallisuudesta ovat Pyysiäisen mukaan seurausta tieteen edistymisestä, yritys pelastaa uskonto tieteen edessä. Tieteen edistyessä uskontoa muutetaan, koska on pakko. Pyysiäisen mukaan teologian vieminen tähän suuntaan ei kuitenkaan olisi välttämätöntä sen puolustamiseksi.[16]

Tuomas Nevanlinnan käsitys poikkeaa Pyysiäisen näkemyksestä. Hän esittää johdannossaan Ensimmäinen Mooseksen kirjaan, ettei teologiassa ole alunperin tulkittu Raamattua, eikä luomiskertomusta yksipuolisen kirjaimellisesti, vaan muut tulkintatavat ovat olleet keskiössä. Nevanlinnan mielestä Raamatun kirjaimellinen tulkinta on seurausta tieteen kehittymisestä, eikä Raamatun kertomuksia voi pitää "esitieteellisinä kertomuksina". Symbolinen tulkinta ei hänen mukaansa ole vastaus tieteen tuottamiin ongelmiin, vaan yksi alkuperäisimmistä tulkintatavoista. [17]

Pyysiäisen mielestä on perusteltua sanoa, että uskonnollisiin käsityksiin sisältyy todellisuutta koskevia käsityksiä, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Hän toteaa, että olisi ihme, jos näin ei olisi. Uskonto on vanhempi kuin tiede ja tiede on edistynyt nimenomaan korjaamalla aiempia kansanomaisia käsityksiä. Uskonto on osa arkiajattelua, joka on ristiriidassa tieteen kanssa, samoin kuin moni muukin arkiajattelun käsitys. On eri asia ja tarpeetonta, että jotkut teologit yrittävät rakentaa uskontoa, joka ei olisi ristiriidassa tieteen kanssa, sillä uskonnolla on merkityksensä ihmisille tästä huolimatta.[16]

Ihmislaji on Pyysiäisen mukaan kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua arvostelevasti omiin käsityksiinsä. Siksi ateistien sanoma puhuttelee toistaiseksi vain vähemmistöä. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. Kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen, siitä saattaa tulla eräänlainen normi: tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä. Pyysiäisen mukaan kulttuurievoluutiossa ihminen luo itse omaa perimäänsä säätelevän ympäristön.[16]

[muokkaa] Uskonnon piiristä esitetty tiedekritiikki

Uskonnolliset fundamentalistit ajattelevat, että uskonnollisia vakaumuksia tulee koetella ja tukea tieteellisen todistusaineiston avulla. Luomisoppi, jonka mukaan Raamatun kertomus kaikkeuden luomisesta ja elämän syntymisestä on tosi ja että siksi kemiallinen evoluutio ja evoluutioteoria ovat epätosia, on esimerkki uskonnollisesta fundamentalismista. Luomisopin kannattajat tulkitsevat Ensimmäisen Mooseksen kirjan sisältämän luomiskertomuksen kokemusperäisesti koeteltavana selityksenä ja etsivät todistusaineistoa elämän kehityksen kehitysopillista selitystä vastaan.[18]

Monet kristityt kritisoivat uskonnollisin perustein esimerkiksi kantasolututkimusta.

Fyysikko Freeman Dyson on esittänyt, ettei kaikkea tietoa niin historian, taiteen kuin etiikan piiristä voida ”palauttaa tieteeksi” vaan tietoa tulee hakea laajemmalta kentältä kuten taiteellisista arvoista ja uskonnosta, ”jotka ovat tiedettä vanhempaa ihmiskunnanperintöä ja mahdollisesti kestävämpiäkin”.[19]

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Erkki Hartikainen (toim.): Todellisuus ja siveys: Peruskoulun elämänkatsomustieto 7 2007. Erkki Hartikainen. Viitattu 3.4.2007.
  2. ↑ Durkheim, Émile: Uskontoelämän alkeismuodot: Australialainen toteemijärjestelmä. (Les formes élémentaires de la vie religieuse: Le système totémique en Australie, 1912.) Suomentanut Seppo Randell. Helsinki: Tammi, 1980. ISBN 951-30-5061-0.
  3. ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 Niiniluoto, Ilkka: Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9.
  4. ↑ 4,0 4,1 Hannu Karttunen: Vanhin tiede: Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin. 2., uudistettu laitos. Ursan julkaisuja 59. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-26-7.
  5. ↑ Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (History of western philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.
  6. ↑ Suomen tieteen historia: 1: Tieteen ja tutkimuksen yleinen historia 1880-luvulle. Päätoimittaja: Päiviö Tommila. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-23108-8.
  7. ↑ Swindal, James: Faith and Reason The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  8. ↑ Heininen, Simo & Heikkilä, Markku: Suomen kirkkohistoria, s. 143–145. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1839-5.
  9. ↑ Gilbert White - Natural History Museum.
  10. ↑ 10,0 10,1 Father George V. Coyne, SJ: Text of talk by Vatican Observatory director on 'Science Does Not Need God. Or Does It? A Catholic Scientist Looks at Evolution' 30.1.2006. Catholic Online. Viitattu 20.1.2008. (englanniksi)
  11. ↑ Vatican Observatory (englanniksi)
  12. ↑ Enqvist, Kari: Kosmoksen hahmo, s. 47-49. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27916-1.
  13. ↑ Malpas, J.: ”Fideism” (Winter 2003 Edition) The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 20.1.2008. (englanniksi)
  14. ↑ Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 128. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  15. ↑ A Review of A Scientific Theology vol. 1, Nature by Alister McGrath Developing Theology. Viitattu 20.1.2008. (englanniksi)
  16. ↑ 16,0 16,1 16,2 16,3 Pyysiäinen, Ilkka: Uskonto, totuus ja kulttuuri. Vartija, , nro 5–6/2007, s. 187–191.
  17. ↑ Ensimmäinen Mooseksen kirja/Johdanto Tuomas Nevanlinna, Kirjapaja, 2007.
  18. ↑ Esimerkiksi True.Origin ja AiG.
  19. ↑ Gregory M. Lamb: Where science and ethics meet Christian Science Monitor. Viitattu 20.1.2008. (englanniksi)

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Enqvist, Kari: Näkymätön todellisuus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21363-2.
  • Harris, Sam: Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. (The end of faith: Religion, terror, and the future of reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1.
  • Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4.
  • Niiniluoto, Ilkka: Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9.
  • Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 1: Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. (Alkuteos: History of western philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5.
  • Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (History of western philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.
  • Tuomela, Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-334-4.
  • Turunen, Seppo: Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa: Esseitä ihmisen biologiasta. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-4047-2.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteen_ja_uskonnon_v%C3%A4linen_suhde
Henkilökohtaiset työkalut