Tiberius Gracchus
Tiberius Sempronius Gracchus (noin 163 eaa. – kesäkuu 133 eaa.) oli Rooman tasavallan aikainen poliitikko. Hänet valittiin vuonna 133 eaa kansantribuuniksi, ja hän alkoi ajaa maareformia, jonka tarkoituksena oli parantaa pienviljelijöiden asemaa. Gracchus murhattiin häntä vastustaneiden senaattorien lietsomassa mellakassa. Tiberius Gracchuksen nuorempi veli Gaius Sempronius Gracchus ajoi myöhemmin samoja poliittisia tavoitteita.[1]
Tausta ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiberius Gracchus syntyi varakkaaseen roomalaiseen ylhäisöperheeseen. Hänen isänsä, myös nimeltään Tiberius Sempronius Gracchus, oli ollut konsuli, ja hänen äitinsä, Cornelia Africana, oli valtiomies ja sotapäällikkö Scipio Africanuksen tytär. Vaimonsa Claudian kautta hänellä oli lisäksi hyvät suhteet Scipioiden kilpailijoihin, Claudii Pulchri -sukuun. Tiberius Gracchus sai kreikkalaiseen sivistykseen pohjautuvan kasvatuksen, ja tämä tuki hänen luontaisia puhelahjojaan tuomalla hänen sanoihinsa selkeyttä. Erityisesti stoalainen opettaja Blossius oli Tiberius Gracchukselle tärkeä vaikuttaja.[1]
Tiberius Gracchus taisteli kolmannessa puunilaissodassa ja osallistui vuonna 146 eaa Karthagon valloitukseen lankonsa ja serkkunsa Scipio Aemilianuksen alaisena.[2] Gracchus toimi Espanjassa vuonna 137 eaa kvestorina konsuli Mancinusin alaisena pitkittyneessä siirtomaa-sodassa. Hän pystyi vaikutusvallallaan ja perheensä hyvän maineen ansiosta pelastamaan roomalaisten armeijan täydelliseltä tuholta Numantiassa tekemällä rauhansopimuksen espanjalaisten heimojen kanssa. Mutta Scipio Aemelianuksen vaatimuksesta Rooman senaatti hylkäsi sopimuksen, ja Mancinus palautettiin vangitsijoilleen. Tämä tapaus vieraannutti Tiberius Gracchuksen Scipioiden johtamasta senaatin ryhmittymästä. Hän liittoutui sen sijaan Claudiusten ryhmittymän kanssa.[1]
Maareformi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gracchuksen sotilaskokemukset olivat paljastaneet hänelle Rooman piilevän heikkouden. Armeijan henkilöstö oli kiristetty äärirajoille, jotta Rooma pystyisi säilyttämään Välimeren herruuden. Samaan aikaan voimavarat Italiassa alkoivat ehtyä. Rooman alkeellinen talousjärjestelmä, joka oli ravinnut vuosisatojen ajan suuren ja köyhän maanviljelijäväestön, alkoi rapautua. Sitä heikensivät erityisesti valloitussodissa rikastuneiden suurmaanomistajien laajat tilukset, joita viljelivät orjat ja päivätyöläiset. Asepalvelukseen kelpuutettiin vain maata omistavat maanviljelijät, joiden määrä oli laskenut merkittävästi, kun taas maata omistamattoman köyhälistön lukumäärä kasvoi.[1]
Tiberius Gracchus pyrki löytämään ratkaisun miehistöpulaan palauttamalla vanhan roomalaisen käytännön, joka oli hylätty viimeisen 30 vuoden aikana. Gracchus ryhtyi ajamaan maareformia, jossa maata omistamattomat kansalaiset saisivat omistukseensa julkisia maita (ager publicus) Rooman valloittamilta alueilta. Kuluneina vuosikymmeninä suurin osa näistä maista oli joutunut Italian maalaisaatelin käsiin, jotka olivat viljelleet maata sukupolvien ajan vastineena Rooman valtiolle maksamistaan veroista.[1]
Voidakseen toteuttaa uudistuksen Gracchus pyrki kansantribuuniksi, ja hänet valittiin kansankokouksessa virkaan vuonna 133 eaa. Tavallisesti tribuunit olivat noudattaneet senaatin ehdotuksia, mutta muutamien aiempien vuosien aikana tribuunit olivat useamman kerran ajaneet uudistuksia, joilla ei ollut senaatin hyväksyntää. Gracchuksella oli konsuli Publius Mucius Scaevolan tuki, sillä tämä oli ollut laatimassa maareformia.[1]
Kun maareformin lakiesitys esitettiin kansankokoukselle pitkien julkisten keskustelujen jälkeen, kansantribuuneista toinen, Marcus Octavius, käytti veto-oikeuttaan puolustaakseen suurmaanomistajien etuja. Kun Octavius ei perääntynyt kannastaan, yritti Tiberius Gracchus vielä saada senaatin hyväksynnän lakiehdotukselle. Se ei kuitenkaan onnistunut, jolloin Tiberius Gracchus yrittikin uutta keinoa. Hän vaati kansankokousta erottamaan Octaviuksen tribuunin virasta. Yllättäen kansankokous erotti Octaviuksen, jolloin hänen veto-oikeutensa poistui ja kansankokous hyväksyi lain maareformista. Ocataviuksen erottaminen vieroitti kuitenkin useimmat Gracchuksen kannattajista, sillä he katsoivat, että tämä teko heikensi tribuuni-instituution uskottavuutta. He eivät voineet hyväksyä Tiberius Gracchuksen omasta päästään keksimää perustelua, jonka mukaan kansan tahtoa vastustaneet tribuunit lakkaisivat olemasta tribuuneja.[1] Gracchuksen mielestä myös Pergamonin kuninkaan Attalos III:n Roomalle testamenttaama omaisuus tuli jakaa suoraan sitä tarvitseville kansalaisille. Hän ilmoitti lisäksi asettuvansa ehdolle tribuuniksi myös seuraavaksi vuodeksi. Tätä pidettiin ennenkuulumattomana, sillä uudelleenvalintaa ei ollut harjoitettu viimeisen 300 vuoden aikana ja sen epäiltiin laajalti olevan laitonta. Näitä tapahtumia seurasi mellakka, jossa Gracchus ja joukko hänen kannattajiaan saivat surmansa.[2][1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9.
- Pekka Tuomisto: Rooman diktaattorit. Karisto, 2003. ISBN 951-23-4442-4.
| ||||||||||||||||||
