Tiara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kreivitär d’Angoulêmen käyttämä tiara 1800-luvulta näytteillä Louvressa.

Tiara on hieman kruunua muistuttava päässä pidettävä koriste. Se on nykyisin yleensä naisten käyttämä, otsalle tai hiusten päälle sijoitettu puolikruunu, jollaista voidaan kutsua myös diadeemiksi.

Tiara kirkollisena tunnuksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavillinen tiara uudelta ajalta.
Pääartikkeli: Paavin tiara

Tiara on vanha paavillinen tunnus, joka kuului vuosisatojen ajan paavien ja Pyhän Istuimen tunnuksiin. Sen juuret ovat antiikin maailmassa ja alun perin se oli valkeasta kankaasta valmisettu päähine. Tiaran alkuperäinen nimi oli ”camelaucum” (m.kreik. kamelavkion), joka saattaa olla peräisin Syyriasta. Paavit kantoivat 500–600-luvuilta lähtien tiaraa vain ”maallisena” päähineenään, ja pitivät liturgian aikana aina piispanmitraa eli hiippaa. Tiara alkoi muistuttaa kruunua kuitenkin vasta myöhäiskeskiajalla.

Viimeinen tiaraa käyttänyt paavi oli Paavali VI, joka lopulta luopui koristeen käytöstä 1960-luvulla. Sen jälkeen paavit eivät ole enää käyttäneet paavillista tiaraa päähineenään, mutta siitä huolimatta tiara säilyi paavin ja Pyhän Istuimen tunnuksena, Pietarin avainten ohella. Paavi Benedictus XVI kuitenkin luopui tiarasta omana tunnuksenaan, ja käytti sen sijaan vaakunassaan piispanmitraa.

Tiara maallisena koristeena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaalliset ovat kautta aikojen käyttäneet tunnusmerkkeinään kruunua ja tiaraa, ja yhä nykyäänkin kuninkaalliset juhlivat suurissa tilaisuuksissa yleensä käyttäen joko kruunua tai tiaraa. Esimerkiksi Ruotsin Prinsessa Madeleinen hiuksille on kiinnitetty useimmiten juuri kruunu tai tiara.

Suomessa perinteisen pukeutumisetiketin mukaan tavalliset kansalaiset voivat käyttää kello 18:n jälkeen alkavissa suurissa iltapukujuhlissa (esimerkiksi itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa) kampauksien koristeena pieniä cocktail-hattuja tai hiuskoristeita. Pientä tiaraa voi siis hyvin käyttää hiuskoristeena suurissa juhlissa kuninkaallisten tapaan.

Häissä morsian voi käyttää asuaan täydentävänä koristeena hiuksissaan morsiuskruunua tai tiaraa. Tiaran käyttö hääasusteena onkin nykyisin hyvin yleistä, ja morsiuskruunun käyttö on harvinaistunut.

Naisten kauneuskilpailuissa tiaraa käytetään yleisesti kilpailun voittajan ja niin sanottujen perintöprinsessojen koristeena.

Tiara vai tiaara?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoitusasut tiara ja tiaara ovat kumpikin hyväksyttyjä. Suomen kielen sanakirjoissa on vanhastaan esiintynyt vain muoto tiaara, mutta nykyään lyhyempi kirjoitusasu on käytössä yleisin. Tiara otettiin mukaan Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 2012, ja se esitetään nyt rinnakkain tiaara-muodon kanssa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grönros, Eija-Riitta: Mitä uutta Kielitoimiston sanakirjassa?. Kielikello, 2012, nro 1, s. 4−6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tiara.