Thomas Mermillod Blondin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thomas Mermillod Blondin vuonna 2014.

Thomas Mermillod Blondin (s. 3. tammikuuta 1984 Annecy) on ranskalainen alppihiihtäjä.[1]

Mermillod Blondinin ensimmäinen kilpailu alppihiihdon maailmancupissa oli Adelbodenin suurpujottelussa 6. tammikuuta 2007. Ensimmäisen pistesijansa hän saavutti Adelbodenissa vuotta myöhemmin oltuaan suurpujottelussa yhdestoista. Ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa Mermillod Blondin saavutti helmikuussa 2011 oltuaan kolmas Banskon superalppiyhdistetyssä. Hän sijoittui kolmanneksi myös helmikuussa 2012 Sotšin superalppiyhdistetyssä ja tammikuussa 2013 Kitzbühelin alppiyhdistetyssä. Hän oli kolmas alppiyhdistetyn cupissa kaudella 2012–2013. Hän sijoittui toiseksi Lenzerheiden supersuurpujottelussa maaliskuussa 2014. Alppiyhdistetyn cupissa hän oli kaudella 2013–2014 jälleen kolmas. Hän sijoittui kaudella 2015–2016 kolmanneksi Kitzbühelin ja Chamonix'n alppiyhdistetyissä. Alppiyhdistetyn cupissa hän oli toinen.[1]

Val d'Isèren MM-kilpailuissa 2009 Mermillod Blondin oli superalppiyhdistetyssä kuudes. Vancouverin olympialaisissa 2010 hän sijoittui superalppiyhdistetyssä 19:nneksi ja pujottelussa 21:nneksi. Schladmingin MM-kilpailuissa 2013 hän oli supersuurpujottelussa 21:s ja Sotšin olympialaisissa 2014 samassa lajissa 15:s. Beaver Creekin / Vailin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui superalppiyhdistetyssä yhdeksänneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli alppiyhdistetyssä kuudes.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Thomas Mermillod Blondin Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.