Thomas John Gumbleton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thomas John Gumbleton vuonna 1983.

Thomas John Gumbleton (26. tammikuuta 1930 Detroit4. huhtikuuta 2024[1]) oli yhdysvaltalainen roomalaiskatolinen piispa. Hänet vihki papiksi Detroitin arkkihiippakuntaan Edward Aloysius Mooney 2. kesäkuuta 1956. Hänet nimitettiin Detroitin vihkipiispaksi ja Ululin titulaaripiispaksi 8. maaliskuuta 1968, ja piispaksi vihkiminen seurasi 1. toukokuuta. Pääkonsekraattorina toimi John Francis Dearden, jota avustivat Alexander Mieceslaus Zaleski ja Joseph Matthew Breitenbeck.[1]

Gumbleton jäi eläkkeelle 2. helmikuuta 2006.[1]

Gumbleton vastusti Irakin sotaa. Hän on kannattanut seksuaalivähemmistöjä puolustavaa New Ways Ministrya ja kehottanut homoseksuaalisia pappeja ja piispoja tulemaan "kaapista ulos". Hän on kertonut julkisesti joutumisestaan papin hyväksikäyttämäksi seminaarissa opiskellessaan. Hänelle on myönnetty lukuisia tunnustuksia, niiden joukossa Pacem in Terris -palkinto (1979). Gumbleton oli Yhdysvaltain Pax Christin perustava puheenjohtaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Thomas Gumbleton