Thomas Bodström

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Thomas Lennart Bodström (s. 9. huhtikuuta 1962) on ruotsalainen poliitikko, joka edustaa sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta. Hän toimi lokakuusta 2000 lokakuuhun 2006 saakka maansa oikeusministerinä.

Thomas Bodström on entisen sosiaalidemokraattisen poliitikon Lennart Bodströmin, joka toimi ulkoministerinä Olof Palmen hallituksessa vuosina 19821985, poika. Hän ei ollut nuorena mukana puoluepolitiikassa. Hän tuli ensimmäistä kertaa julkisuuteen 1980-luvun loppupuolella, jolloin hän pelasi jalkapalloa Allsvenskan-seura AIK:n edustusjoukkueessa vuosina 19871989. Vuonna 1990 Bodström suoritti juristexamen-tutkinnon Tukholman yliopistossa, minkä jälkeen hän toimi kymmenen vuotta juristina. Juristin urallaan Bodström keskittyi erityisesti kansainvälisiin kysymyksiin. Hän toimi myös muun muassa Ruotsin UNICEFIN, Ruotsin asianajajaliiton ja Asianajajat ilman rajoja -järjestön Ruotsin osaston hallituksissa.

Tultuaan lokakuussa 2000 nimitetyksi Göran Perssonin hallituksen oikeusministeriksi asuntokaupoistaan nousseen kohun vuoksi tehtävästä eronneen Laila Freivaldsin jälkeen, Bodström oli vielä tuntematon nimi suurelle yleisölle ja politiikan toimittajille. Hän ei ollut nimittämishetkellä minkään puolueen jäsen, mutta liittyi pian sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Bodström toimi oikeusministerinä kuusi vuotta aina syksyyn 2006 asti, jolloin sosiaalidemokraatit joutuivat oppositioon porvarikoalition voitettua valtiopäivävaalit. Vuonna 2004 Bodström kirjoitti ensimmäisistä ministerivuosistaan kirjan nimeltä 700 dagar i Rosenbad. Kesällä 2008 häneltä julkaistiin rikosromaani Pakenija (Rymmaren).

Oikeusministerinä ollessaan Bodströmiä epäiltiin, että hän olisi yhdysvaltalaisten tekijänoikeusjärjestöjen painostuksesta määrännyt 2006 BitTorrent-seurantapalvelin The Pirate Bayn laitteiston takavarikoiduksi. Ministeri Bodströmin menettelystä tehtiin kantelu neljän eri puolueen kansanedustajien toimesta perustuslakivaliokunnalle. Todisteita siitä, että Bodström olisi painostanut poliisia toimimaan, ei löytynyt.

Vuonna 2002 Bodström tuli valituksi Ruotsin valtiopäiville Örebron läänin vaalipiiristä puolueensa puoluelistan kärkinimenä. Bodströmin jatkettua vaalien jälkeen ministerintehtävissä, hänen tilallaan valtiopäivillä istui neljä vuotta varaedustaja Matilda Ernkrans. Bodström uusi edustajanpaikkansa vuoden 2006 vaaleissa, joissa hän oli aiempaan tapaan sosiaalidemokraattien puoluelistan ykkösnimi. Vuoden 2006 vaalien jälkeen hän on toiminut valtiopäivien oikeusvaliokunnan puheenjohtajana sekä lastensuojelujärjestö ECPATin Ruotsin puheenjohtajana.

Thomas Bodström on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut