The Wonder Years

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Wonder Years on Wonder Girls -yhtyeen debyyttialbumi, jonka on tuottanut Park Jin-young.

Tietoja albumista [muokkaa]

The Wonder Years julkaistiin 13. syyskuuta 2007. Vaikka albumilla on uutta musiikkia yhtyeeltä, albumi sisältää myös kappaleita yhtyeen ensimmäiseltä singleltä, "The Wonder Begins". Kappaleet ovat "Irony", "Bad Boy" ja "미안한 마음" (It's Not Love). Koska ensimmäisellä singlealbumilla oli mukana Hyuna, joka oli lähtenyt yhtyeestä singlejulkaisun jälkeen, kappaleiden rap-osuudet piti räpätä uudelleen, jonka teki yhtyeen nykyinen räppäri, Yubin.

Singlet [muokkaa]

"Tell Me" oli ensimmäinen single, joka julkaistiin albumilta. Kappaleen debyyttiesiintyminen oli MBC:n Music Core -ohjelmassa 7. syyskuuta 2007. "Tell Me"-kappaleesta tuli Wonder Girls:n No. 1 hitti, joka teki yhtyeestä idoliyhtyeen. Mutta koska Yubin liittyi niin myöhään yhtyeeseen, hänen räppäämistään ei ollut "Tell Me"n albumiversiossa.

Toinen single albumilta oli 이 바보 ("This Fool"), jolla oli debyyttiesiintyminen MBC:n Music Core -ohjelmassa 10. joulukuuta 2007. Kappaletta oli käytetty elokuvan I Like It Hot promootioihin tammikuussa 2008. Elokuvassa oli Wonder Girlsin jäsen Ahn Sohee.


No. Otsikko Sanat Musiikki Käännös Kesto
1. "I Wanna" J.Y. Park J.Y. Park, Wooseok Rhee 3:46
2. "이바보" J.Y Park J.Y. Park This Fool (English Title: Stupid) 3:48
3. "Tell Me" J.Y. Park J.Y. Park, Mitchell John, Woo Seok Rhee 3:37
4. "Friend" Tae Kwon, 서의범 Tae Kwon, 서의범 4:00
5. "Headache" Tae Kwon Tae Kwon, 장준호 3:31
6. "뭐 어때" (ft. David Kim) Brian Kim Brian Kim So What 4:04
7. "Wishing on a Star" 박채원 류형섭 3:57
8. "Move" (ft. MRISING) MRISING MRISING 3:30
9. "가져가" J.Y. Park J.Y. Park, Tae Kwon Take It 3:46
10 "Good Bye" J.Y. Park J.Y. Park 3:32
11. "Bad Boy" J.Y. Park J.Y. Park, "Hitman" Bang 3:11
12. "미안한 마음" J.Y. Park J.Y. Park, Tae Kwon Sorry Heart (English title: It's Not Love) ´4:00
13. "Irony" J.Y. Park J.Y. Park 4:04