The Flaming Lips

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Flaming Lips

The Flaming Lips on yhdysvaltalainen yhtye, joka kuuluu tunnustetuimpiin kokeellisen vaihtoehtorockin esiintyjiin. The Flaming Lipsistä sanotaan, että he ovat rikkoneet kaksi rock-myyttiä: pitää olla nuori ja ottaa itsensä vakavastilähde?. Yhtyeen pitkä ura on kirjava ja sen punaisena lankana on kyltymätön kokeilunhalu ja vilpitön rakkaus musiikkiin ja sen kuulijoihin. Suurimman läpimurtonsa yhtye teki vasta kuutisentoista vuotta perustamisensa jälkeen julkaistuaan The Soft Bulletinin (1999), jopa 1990-luvun merkittävimpiin kuuluvaksi ylistetyn albumin. The Flaming Lips tunnetaan omasta kuvastostaan, jossa Jeesus, joulu, robotit, Disney sekä metafyysisesti taistelevat ja vertavuotavat ihmiset kohtaavat toisensa - ulkoavaruudessa.

The Flaming Lips on vieraillut kaksi kertaa Suomessa, vuonna 2007 Ruisrockissa ja 2009 Pitkässä Kuumassa Kesässä.

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Yhä toimiva yhtye perustettiin Oklahomassa vuonna 1983.

The Flaming Lips on julkaissut kaksitoista studioalbumia, ja yhtyeen nykyinen levy-yhtiö on Warner Brotherslähde?. Monikansallisella levy-yhtiöllä oleminen on jonkinlainen kysymysmerkki niin indie-yleisölle kuin yhtyeelle itselleenkin. The Flaming Lips on kuitenkin pystynyt säilyttämään taiteellisen vapautensa ja uskottavuutensa suuresta levy-yhtiöstä huolimatta.

Kokoonpano [muokkaa]

Nykyiset jäsenet [muokkaa]

Entiset jäsenet [muokkaa]

Diskografia [muokkaa]

Albumit [muokkaa]

EP:t [muokkaa]

  • The Flaming Lips (1984)
  • Due to High Expectations... the Flaming Lips Are Providing Needles for Your Balloons (1994)
  • Fight Test (2003)
  • Ego Tripping at the Gates of Hell (2003)
  • It Overtakes Me (2006)

Singlet [muokkaa]

  • "Drug Machine from Heaven" (1988)
  • "Unconsciously Screamin'" (1991)
  • "Yeah, I Know it's a Drag... But Wastin Pigs is Still Radical" (1991)
  • "She Don't Use Jelly" (1993/1994)
  • "Turn It On" (1995)
  • "Bad Days" (1995)
  • "This Here Giraffe" (1996)
  • "Brainville" (1996)
  • "Race for the Prize" (1999)
  • "Waitin' for a Superman" (1999)
  • "Do You Realize??" (2002)
  • "Yoshimi Battles the Pink Robots Pt.1" (2003)
  • "Fight Test" (2003)
  • "The Golden Path" (2003)
  • "The W.A.N.D." (2006)
  • "The Yeah Yeah Yeah Song" (2006)
  • "The W.A.N.D." (Yhdistyneen kuningaskunnan versio, 2006)

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.