The Fabulous Thunderbirds

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Fabulous Thunderbirdsin debyyttialbumin kansi vuodelta 1979

The Fabulous Thunderbirds on vuonna 1974 perustettu bluesia, perinteistä rhythm and bluesia ja myös kevyempää rockia esittänyt texasilainen yhtye.

Yhtyeessä laulajana ja huuliharpistina on Kim Wilson, joka on nykyään tunnetuimpia valkoisia blues-laulajia. Kitarassa taas oli 1980-luvun lopulle asti Jimmie Vaughan (joka on Stevie Ray Vaughanin isoveli). Bassossa oli alkuaikoina Keith Ferguson ja rummuissa ensimmäisellä levyllä Mike Buck ja myöhemmin Fran Christina. Yhtyeen nimi viittaa Fordin 1950-luvun T-bird -autoihin.

Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä, Fabulous Thunderbirds (1979, tunnetaan myös nimellä Girls Go Wild), ja What's the Word (1980) sisälsivät bluesia ja rhythm and bluesia soitettuna rock-soundilla, tiukkaa groovea tavoitellen. Kolmannella ja neljännellä levyllä (Butt' Rockin, 1981 ja T-Bird Rhythm, 1982) on mukana myös pianoa ja torvisektiota, ja tyyli suuntautuu yhä enemmän rhythm and bluesia kohti.

Neljää ensimmäistä levyä pidetään nykyään valkoisen bluesin klassikkolevyinä, mutta nämä levyt eivät aikanaan menneet kaupaksi, joten neljännen levyn jälkeen yhtye menetti levytyssopimuksensa Chrysalis -levy-yhtiön kanssa. Vuodesta 1986 alkaen yhtye teki kaupallisesti menestyneempiä ja tyyliltään kesympiä rock-levyjä uuden levytyssopimuksen turvin Arista -levy-yhtiölle nousten samalla USA:n levylistoille ja radiokanaville. Jimmie Vaughan kuitenkin jätti yhtyeen, koska ei pitänyt suunnanmuutoksesta. Yhtye on jatkanut sen jälkeen erilaisilla kokoonpanoilla. Myöhemmissä levyissä on käytetty usein erilaisia studiomuusikoita ja hyvin väliaikaisia kokoonpanoja Wilsonin johtamissa projekteissa.

Yhtyeen jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kim Wilson - Laulu / huuliharppu
  • Mike Keller - Kitara
  • Johnny Moeller - Kitara
  • Jay Moeller - Rummut
  • Randy Bermudes - Basso

Alkuperäinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kim Wilson - Laulu / huuliharppu
  • Jimmy Vaughan - Kitara
  • Keith Ferguson - Basso
  • Mike Buck - Rummut (1976-1980)
  • Fran Christina - Rummut (1980-1993)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Girls Go Wild - (1979)
  • What's the Word - (1980)
  • Butt Rockin' - (1981)
  • T-Bird Rhythm - (1982)
  • Tuff Enuff - (1986)
  • Hot Number - (1987)
  • Powerful Stuff - (1989)
  • Walk the Walk, Talk the Talk - (1991)
  • Roll of the Dice - (1995)
  • High Water - (1997)
  • Girls Go Wild - (2000)
  • Painted On - (2005)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]