The Divine Comedy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Divine Comedy
(1989– )
Tiedot
Kotipaikka: Pohjois-Irlanti
Laulukieli: englanti
Sivusto: thedivinecomedy.com
Levy-yhtiöt
Setanta  
Parlophone  

The Divine Comedy on pohjoisirlantilainen Neil Hannonin luotsaama pop-yhtye.

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Hannon on ollut yhtyeen ainoa pysyvä jäsen. Hän perusti yhtyeen vuonna 1989, jolloin siihen liittyivät John McCullagh ja Kevin Traynor. Ensimmäinen albumi, R.E.M.-vaikutteinen Fanfare for the Comic Muse ei menestynyt. Sitä seurasivat yhtä huonosti menestyneet EP:t Timewatch (1991) ja Europop (1992). Näillä vastikään värvättty uusi jäsen John Allen vastasi joidenkin kappaleiden laulusta. Europop-EP:n kaupallisen epäonnistumisen jälkeen yhtyeen tämä kokoonpano hajosi.

Hannon ei kuitenkaan luovuttanut ja julkaisi Liberation-albumin vuonna 1993. Sen sisältö oli varsin monipuolinen vaihdellen "Europopin" kieli poskella -tyylisestä synth popista (lähes täysin tunnistamaton aiemmasta versiosta) "Timewatching" -kappaleen kaltaiseen klassiseen tyyliin. Sillä on lisäksi yletön määrä kirjallisia viittauksia: "Bernice Bobs Her Hair" muistuttaa F. Scott Fitzgeraldin novellista, "Three Sisters" hyödyntää Anton Tšehovin näytelmää, ja "Lucy" on pohjimmiltaan kolme William Wordsworthin runoa musiikkiin sovitettuna. Tämä johti jonkin asteiseen arvostelumenestykseen, mutta kaupallinen menestys jäi vielä uupumaan.

Vasta menestyttyään jonkin verran Ranskassa Hannonin oli mahdollista siirtyä toiseen albumiinsa. Vuonna 1994 julkaistu Promenade sisälsi hyvin paljon Michael Nymanin kaltaisia klassisia vaikutteita. Hannon itse tiedosti tämän, kun hän ilmeisesti lähetti säveltäjälle levyn ja vitsaili pyytäen tätä olemaan haastamatta häntä oikeuteen. Konseptialbumi rakastavaisten viettämästä päivästä sai kriitikoilta samanlaisia kiittäviä arvioita kuin Liberation. Kaupallista menestystä ei tullut vieläkään, huolimatta siitä, että albumi sisältää Hannonin tähän päivään mennessä parhaimpia kappaleita kuten "Don't Look Down", "The Summerhouse" ja livesuosikin "Tonight We Fly".

Samoihin aikoihin Hannon myös kirjoitti ja esitti Father Ted -sitcomin tunnusmusiikin (josta sittemmin muotoutui Casanova-albumin kappale "Songs of Love"), ja myöhemmin tarkoituksellisen huonon Euroviisuja pilkkaavan kappaleen "My Lovely Horse" yhteen jaksoon. Hannon vastusteli fanien toiveita julkaista kappale joulusinglenä, mutta lopulta se julkaistiin vuonna 1999 "Gin Soaked Boy" -cd-singlellä. Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun yhtye vastasi tunnusmusiikista, BBC:n tiede ja teknologia -show "Tomorrow's World" käytti kappaletta "In Pursuit Of Happiness". Hannon sävelsi hiljattain myös musiikkia The IT Crowd -komedisarjaan, jonka käsikirjoittaja on myös Father Tedistä vastannut Graham Linehan.

Tie maineeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi Casanova (1996), ja erityisesti single "Something for the Weekend" oli yhtyeen ensimmäiseen menestys. Neil Hannonista tuli erottuva, joskin epätodennäköinen, pop-tähti, joka nähtiin aina eleganttina dandynä. Kaupallisen menestyksensä huipulla yhtye julkaisi albumin A Short Album About Love (nimi on viittaus Krzysztof Kieślowskin samannimiseen elokuvaan). Se äänitettiiin live-soundcheckissä Brunel Ensemblen kanssa Shepherd's Bush Empiren konserttiin valmistautuessa. Siltä monet kappaleet julkaistiin b-puolina. Levy ilmestyi osuvasti ystävänpäivänä 1997. Tämän jälkeen yhtye osallistui "I've Been to a Marvellous Party" -tulkinnallaan Noel Cowardin kappaleista koostuneelle kokoelmalle.

Keikarimainen imago hylättiiin seuraavalla, aiempaa synkemmällä Fin De Siècle -albumilla 1998. Tosin sen isoin hitti, hilpeä "National Express", kappale linja-autonkuljettajista, oli ristiriidassa albumin intiimimmän ja itsetutkiskelevan sävyn kanssa. Vuonna 1999 julkaistu Secret History - the Best of The Divine Comedy -kokoelma tasapainotteli näiden tyylien kanssa. Yhtyeen suurimpien hittien ohella se sisälsi uudelleen äänitettyjä versioita Liberation-albumin kappaleista ("The Pop Singer's Fear of the Pollen Count" ja "Your Daddy's Car") sekä kaksi uutta kappaletta ("Gin-Soaked Boy" ja "Too Young to Die"). Samana vuonna yhtye myös teki yhteistyötä Tom Jonesin kanssa ja äänitti coverin Portisheadin kappaleesta "All Mine" Jonesin Reload-albumille.

Yhtyeen vakavampi puoli tuli esille myös sen säestäessä Ute Lemperin vuonna 2000 julkaistulla Punishing Kiss -albumilla. Neil Hannon ja Joby Talbot tekivät sille myös kaksi uutta kappaletta sekä sovituksen Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin kappaleesta "Tango Ballad", minkä lisäksi Hannon lauloi Lemperin kanssa kaksi duettoa ("Tango Ballad" ja "Split").

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 julkaistu Regeneration pyrki etäännyttämään yhtyettä komiikasta. Hannon pestasi kuuluisan tuottajan Nigel Godrichin uudistamaan yhtyettä. Albumi menestyi kuitenkin lähinnä kriitikoiden keskuudessa eikä kaupallisesti, ja pian sen julkaisun jälkeen ilmoitettiin, että The Divine Comedy hajoaisi. Vuoden kuluttua Hannon oli kuitenkin taas kiertueelle uuden kokoonpanon kanssa. Yhtye soitti Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa yhteiskiertuuella Ben Foldsin kanssa, joka myöhemmin coveroi The Divine Comedyn kappaleen "Songs of Love" Sunny 16 -EP:lleen.

Seuraava albumi Absent Friends julkaistiin vuonna 2004. Se sisälsi sekä vakavaa materiaalia että varhaisien julkaisujen kevyitä sävyjä ja kiteytti näin ollen hyvin yhtyeen olemuksen. Samana vuonna The Divine Comedy teki myös kaksi merkittävää esiintymistä, yhden London Palladiumissa (josta julkaistiin myöhemmin live-DVD) ja toisen Royal Albert Hallissa.

Tammikuussa 2005 Hannon ilmoitti hankkineensa maailmanlaajuiset tekijänoikeudet koko tuotaantoonsa, jonka yhtyeen entinen levy-yhtiö Setanta Records oli julkaissut. Yhtyeen virallisilla kotisivuilla hän kertoi lanseeraavansa oman levy-yhtiön Divine Comedy Recordsin 90-luvun materiaalin uudelleenjulkaisemiseksi. Tämän on uskottu tarkoittavan sitä, että levyt Liberationista (1993) Fin de Siècleen (1998) julkaistaan myöhemmin uudelleen.

Hannonin yhdeksäs The Divine Comedy -nimikkeen alla julkaisema albumi Victory for the Comic Muse (nimi on viittaus debyyttialbumiin) ilmestyi kesäkuussa 2006. Fanit ovat arvioineet sitä vähemmän henkilökohtaiseksi ja vapaamman lähestymistavan sisältäväksi albumiksi. Valtaosa levystä äänitettiin vain kahdessa viikossa, mistä levyn spontaanimpi äänimaailma johtunee, ja sillä soitti myös Travis-yhtyeen basisti Dougie Payne.

Neil Hannonin laulua kuultiin The Hitchhiker's Guide to the Galaxy -elokuvan (2005) soundtrackillä, jonka oli säveltänyt The Divine Comedyssa aiemmin vaikuttanut Joby Talbot. Vuonna 2006 Hannon lauloi myös Doctor Who -televisiosarjan soundtrackin kappaleet "Song For Ten" ja "Love Don't Roam". Haastattelussa hän kertoi, ettei olisi voinut kieltäytyä, sillä ohjelma oli hänen lapsuuden suosikkinsa. Samana vuonna Hannon lauloi lisäksi kappaleen "Aliens" irlantilaiselle hyväntekeväisyyslevylle The Cake Sale.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fanfare for the Comic Muse (1990)
  • Liberation (1993)
  • Promenade (1994)
  • Casanova (1996)
  • A Short Album About Love (1997)
  • Fin de Siècle (1998)
  • Regeneration (2001)
  • Absent Friends (2004)
  • Victory for the Comic Muse (2006)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A Secret History... The Best of the Divine Comedy (1999)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timewatch (1991)
  • Europop (1992)
  • Indulgence No.1 (1993)
  • Indulgence No.2 (1994)
  • Bavarian EP (2004)

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live At The Palladium (2004)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:The Divine Comedy (band)