The Bible, Protestantism and the Rise of Natural Science

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Bible, Protestantism, and the Rise of Natural Science
Alkuperäisteos
Kirjailija Peter Harrison
Kustantaja Cambridge University Press
Julkaistu 13. elokuuta 2001
Sivumäärä 328
ISBN 978-0521000963
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

The Bible, Protestantism, and the Rise of Natural Science on Oxfordin yliopiston tieteen ja uskonnon Andreas Idreos -professori Peter Harrisonin kirjoittama kirja.

Harrison argumentoi kirjassaan, että yksi modernin luonnontieteen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä oli sanakeskeisen kulttuurin kehitys. Protestanttisen uskonpuhdistuksen ja humanististen oppineiden vaikutuksesta sanakeskeinen kulttuuri vähitellen korvasi keskiaikaa hallinneen kuviin orientoituneen kulttuurin.

Sanakeskeisen kulttuurin kehityksessä keskeinen merkitys oli Raamatulla ja sen tulkinnalla. Uskonpuhdistajat ja humanistit alkoivat tulkita Raamattua sen historiallisessa perusmerkityksessä aikaisemmin tulkintaa hallinneen allegorisen lähestymistavan sijaan. Allegorisesta tulkintatavasta luopuminen romahdutti keskiaikaisen symbolisen maailman ja avasi tien luonnon matemaattiselle ja taksonomiselle kuvaukselle.

»Protestanttiset uskonpuhdistajat, jotka saivat jonkin verran apua renessanssin humanisteilta, kannattivat uutta lähestymistapaa Raamatun tekstiin. Näin tehdessään he tekivät tulkintaopillisen vallankumouksen, joka tuotti mukanaan uuden lähestymistavan luonnon objekteihin. Hylätessään allegorian ja pitäytyessään näkemykseen, että Raamattua, Jumalan sanojen kirjaa, tuli lukea sen historiallisessa ja kirjaimellisessa merkityksessä, he epähuomiossa tekivät mahdolliseksi uuden lähestymistavan toiseen ”kirjaan”, luonnon kirjaan. Tämä uusi lähestymistapa oli olennaisesti tieteellinen. (Harrison 2006: 116).»

Keskiaikaa hallinnut allegorinen Raamatun lukutapa liittyi Harrisonin (2001: luku 1) mukaan yhteen luonnon symbolisen lukemisen ja järjestämisen kanssa. Platoninen lähestymistapa teki mahdolliseksi tulkita luonnon maailmaa sellaisen merkitysopin pohjalta, jossa jokaista näkyvää piirrettä luomakunnassa vastasi jokin näkymättömässä maailmassa. Tätä lähestymistapaa edusti esimerkiksi kirkkoisä Origenes: ”Jokainen näkyvä olio on suhteutettava niihin, jotka ovat näkymättömiä – – kaikella näkyvällä on jokin näkymätön hahmo ja malli.” (Origenes 1957: 220.)

Luonnon tulkintaperiaatteet olivat läheisessä yhteydessä Raamatun tulkinnan periaatteisiin. Origeneen mukaan sekä luontoon että Raamattuun sisältyy voimallisia symboleja. ”Tämä suhde [näkyvän ja näkymättömän välillä] ei päde ainoastaan luontokappaleisiin. Itse jumalallinen Raamattu on kirjoitettu samanlaisella viisaudella.” (Origen 1957: 223.) Sekä Raamatun että luonnon tulkinnan edellytyksenä oli määrittää niihin sisältyvien symbolien salattu merkitys. Tulkinnan piti pystyä kuljettamaan lukija kirjaimellisen merkityksen taakse tekstin salattuun hengelliseen merkitykseen. Avain tällaiseen tulkintatapaan oli allegoria. Kreikkalaiset filosofit olivat jo pitkään käyttäneet allegorista lukemistapaa siistiäkseen Homeroksen ja Hesiodoksen kertomia myyttejä jumalista. Herakleitos kirjoitti Homeroksesta: ”Jos kaikki hänen kirjoittamansa ei ole allegoriaa, kaikki on jumalatonta.” (Harrison 2001: 17–18.)

Luonnon kirjan ja Raamatun kirjan tulkinta olivat osa yhtenäistä tulkintaopillista lähestymistapaa. Niinpä allegorisen lukutavan kieltäminen johti kauaskantoisiin seurauksiin myös suhteessa luonnon uskonnolliseen ja symboliseen tulkintaan. 1500-luvun protestanttinen uskonpuhdistus johti allegorisen tulkinnan kieltämiseen. Näin tehdessään se tuotti myös uuden asenteen luontoon.