The Answer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Answer on pohjoisirlantilainen rockyhtye, joka perustettiin 2000-luvun alkupuolella. Yhtye soittaa lähinnä 1970-luvun tyylistä hard rockia, mutta myös blues rockillakin on ollut vaikutusta yhtyeeseen. The Answerin suurimpia esikuvia ovat muun muassa Led Zeppelin, Aerosmith, Free ja Whitesnake. Vuonna 2005 Classic Rock Magazine äänesti The Answerin 'parhaaksi tulokasyhtyeeksi'[1], mikä toi lisää kuuluisuutta yhtyeelle.

Yhtye on esiintynyt Suomessakin. Ensimmäisen keikkansa bändi soitti Helsingin Tavastia-klubilla 7. helmikuuta 2007 ja toisella kertaa The Answer nähtiin Turun Ruisrockissa 8. heinäkuuta.2007. The Answerin kolmas Suomen konsertti oli australialaisen hard rock -yhtyeen AC/DC:n lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla 17.6.2009.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cormac Neeson - laulu
  • Paul Mahon - kitara
  • Micky Waters - basso
  • James Heatley - rummut

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Under The Sky - 4:09
  2. Never Too Late - 3:56
  3. Come Follow Me - 4:10
  4. Be What You Want - 3:45
  5. Memphis Water - 6:08
  6. No Questions Asked - 3:27
  7. Into The Gutter - 4:03
  8. Sometimes Your Love - 4:13
  9. Leavin' Today - 2:59
  10. Preachin' - 5:57
  11. Always - 5:12

CD 1

  1. Demon Eyes - 4:08
  2. Too Far Gone - 4:03
  3. On And On - 3:37
  4. Cry Out - 5:08
  5. Why'd You Change Your Mind - 4:52
  6. Pride - 3:51
  7. Walkin' Mat - 4:11
  8. Tonight - 3:42
  9. Dead Of The Night - 3:16
  10. Comfort Zone - 4:43
  11. Evil Man - 4:35
  12. Highwater Or Hell (Japanese Bonus Track)

CD 2 (Live At The Shibuya A.X., Tokyo on 27 March 2007)

  1. Come Follow Me (Live)
  2. No Questions Asked (Live)
  3. Doctor (Live)
  4. Never Too Late (Live)
  5. Keep Believin' (Live)
  6. Always (Live)
  7. Sometimes Your Love (Live)
  8. Under The Sky (Live)
  9. Preachin' (Live)
  10. Into The Gutter (Live)
  11. Sweet Emotion (Live)
  12. Memphis Water (Live)
  13. Be What You Want (Live)
  14. Moment Jam (Live)


CD

  1. Tonight (live in Houston)
  2. On And On (live in Houston)
  3. Demon Eyes (live in Dallas)
  4. Too Far Gone (live in Dallas)
  5. Comfort Zone (live in Dallas)
  6. Come Follow Me (live in Belfast)
  7. Walkin' Mat (live in Belfast)
  8. Under The Sky (live in Belfast)
  9. Preachin' (live in Belfast)
  10. Rock 'N' Roll Outlaw (Rose Tattoo cover)
  11. Fooled Me (Demo)

DVD

  1. Tonight (live in Houston)
  2. On And On (live in Houston)
  3. Demon Eyes (live in Dallas)
  4. Too Far Gone (live in Dallas)
  5. Comfort Zone (live in Dallas)
  6. Come Follow Me (live in Belfast)
  7. Walkin' Mat (live in Belfast)
  8. Under The Sky (live in Belfast)
  9. Preachin' (live in Belfast)
  10. Keep Believin' (promovideo)
  11. Never Too Late (promovideo)
  12. Under The Sky (promovideo)
  13. Come Follow Me (promovideo)
  14. Be What You Want (promovideo)
  15. On And On (promovideo)
  16. Tonight (promovideo)
  17. Comfort Zone (promovideo)
  18. Rock 'N' Roll Outlaw (promovideo)
  19. 70 minuutin dokumentti kiertueelta AC/DC:n kanssa

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Breakdown Honey (2004, CD)
  • End Your Day On A High (2004, CD)
  • Come On Free Me (2004, CD)
  • Keep Believin' (2005, CD/vinyyli)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Never Too Late (2005, vinyyli)
  • Into the Gutter (2006, vinyylinä ja internetlatauksena)
  • Come Follow Me (2006, ainoastaan internetlatauksena)
  • Under the Sky (2006, CD)
  • Be What You Want (2007, CD)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Learn to play: The Answer. Total Guitar, marraskuu 2006, nro 155, s. 121. Bath, Iso-Britannia: Future Publishing Ltd. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]