Teuvo Mällinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teuvo Sakari Mällinen (16. syyskuuta 1940 Sievi16. huhtikuuta 2001[1]) oli suomalainen toimittaja. Hän oli sanomalehti Kalevan päätoimittaja vuodesta 1977 kuolemaansa saakka.

Ennen siirtymistään Kalevaan Mällinen työskenteli muun muassa kustannusyhtiö Otavassa sekä Viikkosanomien ja Helsingin Sanomien toimittajana.[2] Kalevaan hän siirtyi vuonna 1974 ja toimi aluksi artikkelitoimittajana ja politiikan osaston johtavana toimittajana, kunnes aloitti päätoimittajana Erkki Teikarin jälkeen vuonna 1977.[3] Mällinen on lehden historian pitkäaikaisin päätoimittaja. Hänen oli määrä jäädä tehtävästä työkyvyttömyyseläkkeelle kesäkuussa 2001, mutta hän menehtyi äkilliseen sairauteen huhtikuussa 2001.[2]

Mälliselle myönnettiin Suomen Kuvalehden journalistipalkinto vuonna 1994[4] ja valtion journalistipalkinto vuonna 1999[3].

Mällinen kokosi kaksi valokuvateosta, vuonna 1989 julkaistun 90 vuotta kuvia Pohjois-Suomesta ja Kalevasta ja vuonna 1993 julkaistun Muistoja pohjolasta 1917–1992: valokuvia Pohjois-Suomesta ja pohjoissuomalaisista. Hän toimitti myös kirjat Kaleva 1899–1979: 80 vuotta sanomalehteä ja maailmanmenoa (julkaistu 1981) ja Nuoren Suomen ytimessä : näkökulmia nuorsuomalaisuuteen ja Nuori Suomi -albumiin (1994) sekä oli toimittamassa kirjaa Kulttuuri, politiikka, historia, koulutus ja lehdistö (1994) Aarno Arokylän ja Peerit Tähtisen kanssa.[5]

Mällinen oli kirjojen keräilijä, ja hänelle kertyi vuosikymmenten aikana kaikkiaan 6 000–7 000 niteen kokoelma. Vuonna 2004 hänen leskensä Riitta Mäkelä lahjoitti noin 2 100 Mällisen kokoelmaan kuulunutta kirjaa ja aikakauslehteä Oulun yliopiston kirjastolle. Mällinen keräsi myös mitaleja, joita kertyi hänen kokoelmaansa 300 kappaletta.[6]

Teuvo Mällisen poika Jarno Mällinen on kirjailija, toimittaja ja Radiopuhelimet-yhtyeessä soittava muusikko.[7][8]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaleva 1899-1979 : 80 vuotta sanomalehteä ja maailmanmenoa, toim. Teuvo Mällinen. Oulu: Kaleva, 1981. ISBN 951-9306-04-8.
  • 90 vuotta kuvia Pohjois-Suomesta ja Kalevasta, toim. Teuvo Mällinen. Oulu: Kaleva, 1989. ISBN 951-9306-14-5.
  • Muistoja pohjolasta 1917–1992: valokuvia Pohjois-Suomesta ja pohjoissuomalaisista, koonnut Teuvo Mällinen. Oulu: Pohjoinen, 1993 ISBN 951-749-176-X.
  • Nuoren Suomen ytimessä : näkökulmia nuorsuomalaisuuteen ja Nuori Suomi -albumiin, toimittanut Teuvo Mällinen; julkaisijat: Helsingin sanomat, Kaleva. Oulu: Pohjoinen, 1994 ISBN 951-749-221-9.
  • toim. Aarno Arokylä, Teuvo Mällinen, Peerit Tähtinen: Kulttuuri, politiikka, historia, koulutus ja lehdistö. Oulu: Pohjoinen, 1994 ISBN 951-749-202-2.
  • Teuvo Mällinen, toim. Riitta Mäkelä. Kun Neuvosto-Eestistä tuli Viro: Teuvo Mällisen kolumneja 1986–1992. Oulu: Kaleva, 2005

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitä missä milloin 2002, s. 155. Otava, 2001. ISBN 951-1-18177-7.
  2. a b Kalevan Teuvo Mällinen on kuollut MTV Uutiset. 17.4.2001. MTV Oy. Viitattu 15.8.2014.
  3. a b Neljälle journalistipalkinnot (Arkistoitu sivu Internet Archivessa) Minedu.fi. 25.5.1999. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 30.1.2022.
  4. Suomen Kuvalehden journalistipalkinto päätoimittaja Teuvo Mälliselle Helsingin Sanomat. 16.12.1994. Viitattu 30.1.2022.
  5. Finna-hakupalvelu Kansalliskirjasto. Viitattu 30.1.2022.
  6. Lahjoitus päätoimittaja Mällisen kirjastosta (Arkistoitu sivu Internet Archivessa) Tietopisto. 2/2004. Oulun yliopisto. Arkistoitu 24.8.2007. Viitattu 15.8.2014.
  7. Pärnänen, Antti: Toimittaja (Arkistoitu sivu Internet Archivessa) Vienetti. 22.5.2008. Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman journalismin opiskelijat. Viitattu 30.1.2022.
  8. Savoila, Petja: Jarno Mällinen: Hiekkaan piirretty hirviö (Like 2014. 280 s.) KSML.fi. 20.5.2014. Keskisuomalainen. Viitattu 30.1.2022.