Terra Australis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Terra Australis on tämän vuonna 1570 tehdyn kartan alaosassa oleva suuri manner.
Terre Australle kartassa vuodelta 1583.
Mercatorin maailmankartta (1587), jossa Terra Australis peittää suuren osan eteläistä pallonpuoliskoa.

Terra Australis (latinaa, eteläinen maa) eli Terra Australis Incognita (tuntematon eteläinen maa) oli eteläisellä pallonpuoliskolla sijainneeksi oletettu laaja manner. Manner esiintyi yleisesti eurooppalaisissa maailmankartoissa 1400-luvulta 1700-luvulle saakka. Siitä käytettiin joskus myös nimitystä Magallanica tai Magellanica (Magellanin eli Fernao de Magalhãesin mukaan), La Australia del Espritu Santo (Pyhän Hengen eteläinen maa) tai La grande isle de Java (Jaavan suuri saari).

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristoteles väitti tiettävästi ensimmäisenä, että eteläisellä pallonpuoliskolla on suuri tuntematon manner. Myöhemmin hänen teoriansa omaksui Ptolemaios, joka oletti, että eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla on oltava suunnilleen yhtä paljon maata.[1] Hänen käsityksensä mukaan Intian valtameri rajoittui etelässä maahan. Hänen kartoissaan, jotka renessanssiaikana tulivat hyvin tunnetuiksi, ei etelässä ollut erillistä mannerta, mutta Afrikan ja Aasian välillä oli maayhteys myös Intian valtameren eteläpuolitse niin, että Intian valtameri oli kokonaan mannerten ympäröimä. Pidettiin myös mahdollisena, että tämä manner ulottuisi etelänavalle saakka.

Tutkimusmatkoja eteläiselle pallonpuoliskolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasco da Gama purjehti vuonna 1498 Portugalista Afrikan ympäri Intiaan ja todisti samalla, ettei oletettua eteläistä maayhteyttä ollut. Vähän myöhemmin Intian valtameren todettiin olevan salmiyhteydessä Indonesian saarten välitse myös Tyynenmeren kanssa. Tämä pienensi oleellisesti sitä aluetta, missä tuntematon manner saattaisi olla, mutta monet kartantekijät omaksuivat silti Aristoteleen käsityksen sen olemassaolosta. Esimerkiksi Gerhardus Mercator 1500-luvulla ja Alexander Dalymple vielä vuonna 1767 väittivät, että tasapainon vuoksi eteläisellä pallonpuoliskolla oli oltava yhtä paljon manneralueita kuin pohjoisellakin.[1]

Useita eteläiseltä pallonpuoliskolta löydettyjä alueita pidettiin aluksi osana laajasta eteläisestä manteresta. Esimerkiksi sen jälkeen kun Fernao de Magalhães oli purjehtinut Atlantilta Tyynellemerelle Magalhãesin salmen kautta, tämän salmen eteläpuolella sijainnutta Tulimaata pidettiin manteren osana. Myös Australiaa ja Uutta-Seelantia pidettiin niiden löytämisen jälkeen laajan eteläisen manteren osina. Dieppen kartoissa 1500-luvun puolivälissä eteläinen manner ulottui lähelle Itä-Intian saaria. Orteliuksen kartoissa vuodelta 1570 manner ulottui Tyynenmeren alueella Kauriin kääntöpiirin pohjoispuolelle. Ajan kartoissa manner oli usein kuvattu hyvinkin yksityiskohtaisesti, mutta täysin mielikuvitukseen perustuen.

Monet normandialaiset ja bretagnelaiset kauppiaat ja merenkulkijat olivat hyvin kiinnostuneita mahdollisesta Terra Australiksesta. Vuosina 1566 ja 1570 Francisque ja André d'Albaigne esittivät Ranskan amiraali Gaspard de Colignylle suunnitelman manteren etsimiseksi. Vaikka amiraali suhtautui hankkeeseen myönteisesti, suunnitelma jäi toteuttamatta, sillä hän sai surmansa pärttylinyön verilöylyssä 1572[2]

Juan Fernandez, joka purjehti Chilen rannikolla vuonna 1576, väitti löytäneensä eteläisen manteren.[3] Sen jälkeen kun Espanjan kruunun alaisuudessa toiminut merenkulkija Luis Váez de Torres oli todennut, että Uusi-Guinea rajoittuu etelässä merialueeseen eli Torresinsalmeen, portugalilainen Pedro Fernandes de Queirós purjehti alueelle vuonna 1606 ja löysi Uuden-Guinean eteläpuolelta laajan maa-alueen, jolle hän antoi nimen La Australia del Espiritu Santo. Tämän vuoksi hän ilmoitti Espanjan kuninkaalle löytäneensä Terra Australis incognitan. Isaac ja Jacob Le Maire perustivat vuonna 1615 Australische Compagnien käymään kauppaa tämän uuden manteren kanssa, josta he käyttivät nimeä Australia.[4]

Oletettu manner hupenee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä Jan Janssoniuksen kartassa vuodelta 1657 Terra Australis Incognita on paljon aiemmin otaksuttua pienempi ja käsittää vain alueen etelänavan läheisyydessä ilman tarkkoja rantaviivoja.

Niin kauan kuin Terra Australis ylipäänsä esiintyi kartoilla, sen peittämäksi oletettu alue vähitellen pieneni. Kun Jacob Le Maire ja Willem Schouten vuonna 1615 kiersivät Kap Hornin, he totesivat, että Tulimaa olikin melko pieni saari. Kun Abel Tasman vuonna 1642 purjehti tuolloin Uudeksi Hollanniksi nimitetyn Australian ympäri, hän totesi, että se on erillinen manner, ei minkään laajemman mantereen osa. Ensimmäisellä tutkimusmatkallaan vuonna 1750 James Cook purjehti Uuden Seelannin ympäri, minkä jälkeen sitäkään ei enää voitu pitää oletettuun laajaan mantereeseen kuuluvana niemimaana.

Toisella tutkimusretkellään vuosina 1771–1772 James Cook purjehti vielä etelämmäksi ylittäen eteläisen napapiirinkin. Tämä osoitti, että mikäli eteläinen manner ylipäänsä oli olemassa, sen täytyi rajoittua kylmiin napa-alueisiin. Toisin kuin oli aikaisemmin otaksuttu, se ei voinut ulottua lauhkealle vyöhykkeelle.

Etelämanner[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Terra Australista oletetun laajuisena ei ole olemassa, eteläisillä napaseuduilla on kuitenkin Etelämanner. Sen löysi ensimmäisenä venäläinen tutkimusmatkailija Fabian Gottlieb von Bellingshausen 27. tammikuuta 1820.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b John Noble Wilford: The Mapmakers, the Story of the Great Pioneers in Cartography from Antiquity to Space Age, p. 139, Vintage Books, Random House 1982, ISBN 0-394-75303-8
  2. E.T. Hamy, "Francisque et André d'Albaigne: cosmographes lucquois au service de la France"; "Nouveau documents sur les frères d'Albaigne et sur le projet de voyage et de découvertes présenté à la cour de France"; ja "Documents relatifs à un projet d’expéditions lointaines présentés à la cour de France en 1570", teoksessa Bulletin de Géographie Historique et Descriptive, Paris, 1894, s. 405–433; 1899, s. 101–110; ja 1903, pp. 266–273.
  3. José Toribio Medina: El Piloto Juan Fernandez, Santiago de Chile, 1918, uusi painos Gabriela Mistral, 1974, s. 136, 246.
  4. Spieghel der Australische Navigatie; siteerattu teoksessa A. Lodewyckx, "The Name of Australia: Its Origin and Early Use", The Victorian Historical Magazine, Vol. XIII, No. 3, June 1929, pp. 100–191.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.