Tero Järvenpää

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tero Järvenpää Osakassa 2007.

Tero Mikael Järvenpää (s. 2. lokakuuta 1984 Tampere) on suomalainen keihäänheittäjä, jota valmentaa hänen isänsä Pentti Järvenpää. Järvenpään ennätys on 86,68 metriä heinäkuulta 2008.[1]

Nuorena Järvenpää harrasti monia yleisurheilulajeja. Hän on kilpaillut pituushypyssä, kuulantyönnössä, kiekonheitossa, moukarinheitossa, pallonheitossa, sekä kolmi- ja viisiottelussa.[1] Keihäänheittoon hän keskittyi 16-vuotiaana.

Järvenpää sai pronssia Debrecenin alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2001 heitettyään 700 gramman keihästä 68,85. Läpimurtona kansalliselle huipulle voidaan pitää pronssia Kalevan kisoissa 2003 tuloksella 80,43.[1] Samana vuonna hän sai hopeaa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tampereella tuloksella 73,66.[2] Kalevan kisoissa 2004 hän sai pronssia heitettyään 78,79. Ensimmäisessä aikuisten maaottelussaan Göteborgissa 2005 hän sijoittui toiseksi.[1]

Järvenpää sai SM-hopeaa 2006, mutta karsiutui Göteborgin EM-kilpailuissa loppukilpailusta. Lappeenrannan Kalevan kisoissa 2007 hän heitti Tero PItkämäen jälkeen hopealle tuloksella 81,01.[1] Tulos ylitti sentillä Osakan MM-kisojen A-rajan ja Järvenpää valittiin MM-kisajoukkueeseen kolmanneksi keihäsmieheksi. Osakassa hän oli finaalin kahdeksas tuloksella 82,10 ollen samalla Suomen MM-joukkueen toiseksi paras urheilija keihäskultaa tuoneen Tero Pitkämäen jälkeen.[3]

Järvenpää sijoittui kesällä 2008 Kultaisen liigan kilpailuissa toiseksi Oslossa ja Roomassa sekä kolmanneksi Berliinissä ja Zürichissä. Kalevan kisoissa hän voitti ensimmäisen aikuisten Suomen-mestaruutensa tuloksella 86,68.[1] Pekingin olympialaisissa hän sijoittui neljänneksi tuloksella 83,95. Hän astui viidennellä kierroksella yli runsaan 88 metrin heiton, joka olisi riittänyt lopulta kakkossijaan. Pronssimitalissa Järvenpää oli kiinni viimeiselle kierrokselle saakka, jolloin Ainārs Kovals ohitti hänet.[4] Myöhemmin samana kesänä Järvenpää voitti maaottelun keihäskilpailun Helsingissä[1] ja sijoittui viidenneksi IAAF:n yleisurheilufinalissa[2]. Kaudella 2009 hän jäi Kalevan kisoissa kahdeksanneksi. Berliinin MM-kilpailuissa hän oli yhdestoista. Kalevan kisoissa 2010 hän oli kuudes ja 2011 toinen.[1]

Seuratasolla Järvenpää edustaa Tampereen Pyrintöä. Sukujuuret ulottuvat eteläpohjanmaalle Isojoelle josta hänen isänsä on kotoisin. Äiti on Parkanosta kotoisin ja molemmilla vanhemmilla on urheilutaustaa. Tero on 187 senttimetriä pitkä ja painaa 91 kilogrammaa.

Hän opiskelee konetekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Muuta

Tero Järvenpään isosisko Satu sai nuorten EM-hopeaa kiekonheitossa 1997 ja Tero keihäänheitossa 2003[5].

[muokkaa] Saavutukset

[muokkaa] Lähteet

  • Petri Seppä: Teroksi Teron paikalle (Ilta-Sanomat, 31.5.2006)

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Tero Järvenpää -sitaatteja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä