Tenochtitlán
|
|
||
|---|---|---|
Vaakuna |
||
|
|
||
| Perustettu | 1325 | |
| Väkiluku (1519) | 400 000 | |
Tenochtitlán oli 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa suuren asteekkivaltakunnan pääkaupunki Meksikon keskiylängön eteläosassa Meksikon laaksossa. Nykyään sen paikalla on Mexico City, Meksikon pääkaupunki. Alkujaan 1325 perustettu Tenochtitlán rakennettiin Texcocojärven saarelle, jota laajennettiin myöhemmin muun muassa kuljettamalla maata alueelle.[1] Kaisloista ja maasta rakennettiin "kelluvia puutarhoja" eli chinampoja. Kaupunkiin vei monta pengertietä ja vesijohto.[2]
Tenochtitlánin uskotaan olleen oman aikansa suurien eurooppalaisten kaupunkien kuten Pariisin, Venetsian ja Konstantinopolin veroinen loistossaan.lähde? Kaupungin pinta-ala oli 8–13,5 km². Vuonna 1519 asukasluvun arvioidaan olleen 400 000.[1]
Tenochtitlanin saaren pohjoisosassa oli naapurikaupunki nimeltään Tlatelolco. Kaupungit kasvoivat myöhemmin yhteen.[2] Siellä oli espanjalaisten saapumisen aikoihin 1521 suuri kaksoisporraspyramidi, jossa asteekit uhrasivat ihmisiä sodan ja auringon jumala Huitzilopochtlille ja sateen ja hedelmällisyyden jumala Tlalocille. 1487 asteekit uhrasivat neljässä päivässä 3 000–84 000 ihmistä. Tenochtitlánin sillat voitiin vetää pois kaupungin puolustamiseksi.lähde?
Mexico City rakennettiin Tenochtitlánin raunioiden päälle ja vuosisatojen aikana Texcoco on käytännössä kuivatettu.
Sisällysluettelo |
Tenochtitlánin kukistuminen espanjalaisille [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Meksikon espanjalaisvalloitus
Kun espanjalainen konkistadori Hernán Cortés saapui Tenochtitlániin, asteekkihallitsija Montezuma otti hänet vastaan ystävällisesti.[3] Cortés vangitsi Montezuman ja hallitsi kaupunkia tämän avulla.[4] Mutta seuraavana vuonna Cortésin ollessa poissa paikallinen espanjalaispäällikkö surmautti raa’asti kymmeniä tai satoja juhlaan kokoontuneita asteekkiylimyksiä. Tämä nosti asteekit kapinaan, ja he valitsivat vangitun Montezuman tilalle uuden kuninkaan. Montezuma kuoli tämän jälkeen joko asteekkien kivitykseen tai espanjalaisten surmaamana. Espanjalaiset pakenivat yöllä Tenochtitlánista pois vievälle pengertielle, missä asteekit kävivät heidän kimppunsa aiheuttaen suuria tappioita espanjalaisille. Espanjalaiset saarrettiin kanootein järveltä ja myös pengertiellä maalta. Espanjalaisia vajosi pengertien katkoksiin, joista asteekit olivat poistaneet sillat. Jotkut espanjalaiset kävelivät pengertien aukkoihin jääneiden ruumiiden yli. Espanjalaiset pääsivät lopulta pakoon liittolaistensa tlaxcalteekkien luokse. Espanjalaset saartoivat ja valloittivat Tenochtitlánin 1521 intiaaniliittolaisten avulla. Saarretussa Tenochtitlánissa raivosi muun muassa tuhkarokko, joka oli vastustuskyvyttömille intiaaneille tappava tauti. Ankarien taistelujen jälkeen asteekkien päällikkö antautui, ja Cortés tyhjensi kaupungin asteekeista.[5]
Tenochtitlanin temppelialue [muokkaa]
- Casa de las águilas
- Edificio C. Xochipilli
- Templo Mayor suuri uhritemppeli
- Edificio F. Xochipilli
- Xochiquétzal
- Chicomecóatl
- Ehécatl
- Cihuacoatl
- Coacalco
- Calmecac
- Tzompantli pääkallohylly
- Juego de Pelota
- Tozpalatl
- Tonatiuh
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Tenochtitlán Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.12.2012.
- ↑ a b About Tenochtitlán Tenochtitlán. Viitattu 20.1.2013.
- ↑ Tenochtitlan Mariner's Musem. Viitattu 15.1.2013.
- ↑ Moctezuma II Aztec History. Viitattu 15.1.2013.
- ↑ The razing of Tenochtitlán and the emergence of Mexico City Encyclopedia Britannica
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tenochtitlán Wikimedia Commonsissa
Sivulta puuttuu