Telemark (hiihto)
Wikipedia
Telemark on laskettelun kantamuoto, jossa liikutaan lumella hiihtäen tai laskien kahdella suksella. Suksien side mahdollistaa kantapään vapaan nousun. Telemarkille ovat tyypillisiä ns. telemark-käännökset.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Telemark-hiihdon historia alkaa 1800-luvun puolivälin Norjasta, jossa hiihtoa harrastettiin ensimmäisiä kertoja pelkän hyötykäytön lisäksi myös huvina ja urheiluna.
Nykyaikaisen telemarkin alkuna pidetään Telemarkin maakunnasta kotoisin olevan Sondre Norheimin, aikansa "hiihtopummin" ja nykyaikaisen hiihdon isän, osallistumista Kristianiassa (nykyisessä Oslossa) hiihtokilpailuun vuonna 1868.
Telemarkilaiset miehet olivat kilpailussa ylivoimaisia. Norheim voitti kilpailun ja esitteli maailmalle uuden käännöstyylin ja uudenlaiset välineet. Hän esitteli telemarkilaiseksi ristityn käännöksen sekä silloin christianiaksi ristityn parallel-käännöksen, joka myöhemmin vakiintui käyttöön myös alppihiihdossa.
Välineisiin Norheim keksi parannuksia, jotka vaikuttavat niissä vielä tänäkin päivänä. Hänen käyttämänsa suksi oli totuttua lyhyempi, ja siinä oli sivuleikkaus ja kannantausside. Hänen kehittämänsä muutokset paransivat olennaisesti suksen ominaisuuksia ja helpottivat käsittelyä niin hypyissä kuin käännöksissä. Myöhemmin 1900-luvun alkupuolella suksiin lisättiin Keski-Euroopassa teräsreunat ja lisää tukevuutta haettiin myös lukitsemalla kantapää sukseen.
Telemark-hiihto vaipui unohduksiin vuosikymmeniksi, kunnes 1970-luvulla se herätettiin Yhdysvalloissa uudestaan henkiin. Tällöin vapaalaskusta kiinnostuneet laskijat löysivät tämän hiihdon kantamuodon uudestaan. He löysivät vanhojen tekniikoiden lisäksi telemarkin hengen: vapauden ja hiihdon hauskuuden.
Eurooppaan telemarkin uusi aalto saapui 1980-luvulle tultaessa, jolloin se kuitenkin oli pienten piirien harrastus. Vasta 1990-luvulla telemarkin suosio lisääntyi räjähdysmäisesti. Tällöin niin harrastajamäärät, välinepuolen tarjonta kuin kilpailutoimintakin lisääntyivät voimakkaasti.
[muokkaa] Telemark lajina
Telemark on perinteisin ja monipuolisin hiihtolajeista. Se mahdollistaa hiihtämisen, nousemisen, laskemisen, käännökset ja hyppäämisen. Siinä voi kilpailla monipuolisesti tai sitä voi harrastaa sellaisenaan: vaeltaa, laskea ja nousta rinteitä missä haluaa.
[muokkaa] Telemark-tekniikka
Telemark-tekniikka on kaikkien laskettelutekniikoiden kantamuoto, ja siitä ovat muun muassa alppilajit myöhemmin syntyneet.
[muokkaa] Asento
Telemark-hiihdon käännös eroaa alppihiihdon tekniikasta selkeimmin siinä, että hiihtäjän kantapää on vapaa nousemaan suksesta, mikä mahdollistaa käännöksessä laskeutumisen tasapainoiseen, matalaan ja joustavaan asentoon. Tässä asennossa paino jakautuu molemmille jaloille, ja takajalan paino on päkiällä ja polvi suunnilleen lantion alapuolella. Etujalka taas joustaa nilkasta ja polvesta siten, että kantapää on kiinni suksessa. Jalkojen väliin jää noin monon mitta. Kyseistä asentoa kutsutaan telemark-asennoksi, ja sitä käytetään myös mäkihypyssä ns. telemark-alastulossa.
[muokkaa] Käännös
Käännös suoritetaan pudottautumalla ensin telemark-asentoon. Tämän jälkeen ulkojalka siirretään eteen – toisinaan myös sisäjalkaa taaksepäin. Tässä asennossa paino jakautuu molemmille jaloille siten, että käännöksen alussa painotetaan hieman enemmän etujalkaa ja käännöksen lopussa takajalkaa. Kun sukset on kantattu sisäkaarteen puoleiselle reunalleen, käännös leikkaa itsestään rinteeseen.
Käännöksessä vyötärö kiertyy siten, että hartialinja on koko ajan kohtisuorassa alarinteen suuntaan. Laskijan lantio nojaa kantatessa sisäänpäin. Kädet ovat rennosti vartalon etupuolella. Tekniikka ei tarvitse sauvoja, mutta laskijat käyttävät usein kahta sauvaa (käännöksessä suoritetaan vain ns. kevyt merkintä tai ei mitään) tai yhtä pitkää keppiä (perinteisesti puinen sauva, jolla vain tasapainotetaan laskua).
Käännösten välillä tehtävä telemark-vaihto on yhtäjaksoinen, pehmeä liikesarja, jossa takajalka viedään eteen seuraavan käännöksen etujalaksi. Vaihdossa tapahtuva jalkojen vienti eteen tai taakse aiheuttaa ylös-alasliikkeen, joka antaa laskuun luonnollisen rytmin. Näin uusi käännös alkaa lähes itsestään.
[muokkaa] Kilpailulajina
Telemarkin kilpailulajeja ovat:
- classic (sisältää hyppyosuuden ja tasamaaosuuden)
- sprint classic
- suurpujottelu
Telemarkissa on laskettu maailmancupia 1990-luvulta lähtien. Lisäksi lajissa kamppaillaan maailmanmestaruudesta.
Neljä suomalaista on voittanut lajissa maailmanmestaruuden: Milla Mattila, Antti-Pekka Auvinen, Pia Raita ja tuoreimpana Mikko Huupponen (Classic Juniorit 22.01.2009) Joonas Karhumaa on voittanut vapaalaskun Pohjoismaiden mestaruuden telemark-sarjassa.

