Teke Teke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teke Teke (tunnetaan myös nimellä Tek-Tek) on japanilainen kaupunkitarina nuoren naisen tai koulutytön hengestä, joka putosi kiskoille ja leikkautui kahtia jäätyään junan alle. Kostonhimoinen henki kantaa mukanaan viikatetta tai sahaa, jolla se leikkaa varomattoman uhrinsa kahtia. Henki kulkee käsiensä tai kyynärpäittensä varassa ja raahaa yläruumistaan maata pitkin, mistä syntyy Teke Teke -ääni.

Legenda kertoo, että poikakoulua käyvä koulupoika näki kauniin tytön ikkunassa, lepäilemässä kyynärpäitään vasten. He hymyilivät toisilleen hetken. Poika kerkesi juuri ja juuri ihmetellä, mitä tyttö teki poikakoulun rakennuksen ikkunassa, kun tyttö jo hyppäsi ikkunasta alas, mikä paljasti, että tämän alavartalo puuttui. Poika vain seisoi paikoillaan järkyttyneenä, eikä kerennyt edes juosta, kun tyttö jo leikkasi hänen kehonsa kahtia.

Japanissa tunnetaan myös melko samanlainen kaupunkitarina tytöstä nimeltä Kashima Reiko, joka jäi myös junan alle menettäen jalkansa. Kashiman kerrotaan kummittelevan vessoissa ja kyselevän jalkojensa perään. Jos kysymykseen vastaa väärin, henki leikkaa kyseltävän jalat irti. Oikea vastaus on Meishin asema. Tämän jälkeen tyttö kysyy, keneltä kuulit tuon, mihin täytyy pelastautuakseen vastata ”Kashima Reiko”.

Teke-Teken legendaan pohjautuva Kôji Shiraishin kauhuelokuva Teketeke sai ensi-iltansa vuonna 2009.