Teijo (Perniö)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruukin vanhoja rakennuksia.
Ruukinrannan rakennuksia.
Teijon telakka.
Teijo Zacharias Topeliuksen kirjasarjassa Finland framstäldt i teckningar 1800-luvun puolivälissä.

Teijo (ruots. Tykö) on kylä ja kylässä sijaitsevien Teijon kartanon ja Teijon rautaruukin ympärille syntynyt ruukkiyhdyskunta ja taajama[1] Perniössä Salon kaupungissa Varsinais-Suomessa. Kylän asukasluku on noin 700. Kylässä on Teijon kirkko, ja kylän palveluihin kuuluvat kauppa, jonka yhteydessä toimii asiamiesposti, sekä peruskoulun ala-aste, jonka edeltäjänä toiminut Teijon kansakoulu perustettiin vuonna 1869. Teijon kyläkeskuksen vaikutusalueeseen kuuluvat Teijon, Matildedalin, Kirjakkalan ja Mutaisten kylät.

Teijon tienoo on vanhaa teollisuusaluetta. Alueella sijaitsee kolme vanhaa rautaruukkia: Teijon ruukki, joka on perustettu 1686, etelämpänä Matildedalissa sijaitseva Mathildedalin ruukki, joka on perustettu 1852 (ruukin alueella oli ruukkitoimintaa jo vuodesta 1686) ja pohjoisempana Kirjakkalassa sijaitseva Kirjakkalan ruukki joka on perustettu 1686. Vielä nykyäänkin alueella toimii teollisuutta; muun muassa Antti Wihurin 1960-luvulla alueelle perustama telakka, joka jatkaa toimintaansa useiden omistajavaihdosten jälkeen.[2] Museovirasto on määritellyt sekä Teijon että Mathildedalin ruukkialueet valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi.[3][4]

Teijolla sijaitsee Meri-Teijon vapaa-ajankeskus, jossa on muun muassa laskettelurinne ja rinneautoilurata. Teijolla on myös Meri-Teijo Golfin omistama golfkenttä. Seudulta löytyy paljon matkailupalveluja, ja vapaa-ajan asuntoja on runsaasti.

Teijon alueen tärkeä toimija on alueen asukkaiden perustama Teijon Alueen Kyläyhdistys, joka julkaisee Kyläkuulumisia-lehteä neljä kertaa vuodessa.

Vuonna 2010 Teijo valittiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Arkistoitu 9.12.2015. Viitattu 22.3.2013.
  2. Oy Western Shipyard Ltd
  3. Teijon ruukinalue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  4. Mathildedalin ruukkiyhdyskunta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  5. Varsinais-Suomen vuoden kylässä Teijolla matkailua edistävät yrittäjät ja yhdistykset yhdessä Salon Seudun Sanomat. 15.8.2010. Viitattu 16.8.2010. [vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rossi, Leena (toim.): Ihmisiä ja elämää Kirjakkalan, Mathildedalin ja Teijon vanhoissa ruukkikylissä. Turun yliopisto, kulttuurihistoria, 2003. 295 sivua. ISBN 951-29-2564-8.