Tehtaankatu (Helsinki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tehtaankatu
Tehtaankatu heinäkuussa 2007.
Tehtaankatu heinäkuussa 2007.
Maa Suomi
Tieluokka katu
Omistaja Helsingin kaupunki
Alkupiste Pyhän Henrikin aukio
Päätepiste Telakkakatu
Päällyste noppakivi
Kaistaluku suurimmalta osalta kaksikaistainen (1+1)

Tehtaankatu (ruots. Fabriksgatan) on katu Etelä-Helsingissä. Sen länsiosa on Eiran ja Punavuoren kaupunginosien rajana, idempänä se jatkuu Ullanlinnan kautta Kaivopuiston rajalle.[1] Kadun varrella olevat talot on suurimmaksi osaksi rakennettu 1900-luvun alussa. Tehtaankadulla kulkevat raitiovaunut 1A ja 3, kadun länsipäässä lisäksi bussi 14.

Tehtaankatu löytyy myös suomenkielisen Monopoli-lautapelin ruuduista.

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtaankadun itäpään nimi oli alkujaan Paavalinkatu (ruots. Paulusgatan). Nimi johtui Pyhän Henrikin katedraalin julkisivussa olevasta apostoli Paavalin patsaasta; saman kirkon julkisivussa olevasta Pietarin patsaasta sai nimensä myös viereinen Pietarinkatu. Kun katua vuonna 1887 asemakaavanmuutoksella jatkettiin länteen Telakkakadulle asti, nimi muutettiin Tehtaankaduksi, koska kadun länsiosan varteen (nyk. Eiraan) suunniteltiin tuolloin laajaa tehdasaluetta.[2] Jo vuonna 1900 tämä suunnitelma kuitenkin hylättiin, mutta kadunnimi jäi ennalleen.[3] Ainoastaan Fazerin teollisuusrakennus rakennettiin aivan Tehtaankadun länsipäähän, jossa itse rakennus, nykyiseltä nimeltään Mestaritalo, on yhä paikoillaan, ei kuitenkaan enää Fazerin käytössä.[4]

Tehtaankatu poliittisena terminä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Tehtaankatu” oli kylmän sodan aikana aina 1990-luvulle asti Suomessa käytössä ollut poliittinen termi, jolla viitattiin Neuvostoliiton vaikutusvaltaan Suomen politiikassa. Käyminen ”Tehtaankadulla” tarkoitti käymistä Neuvostoliiton suurlähetystössä, joka sijaitsi Tehtaankatu 1:ssä, lähellä kadun Kaivopuiston puoleista päätä. Nykyisin samoissa tiloissa toimii Venäjän suurlähetystö. Mahtipontinen, graniittinen lähetystörakennus edustaa Stalinin ajan arkkitehtuuria, ja se rakennettiin sotakorvaustyönälähde? 1952. Myöhemmin lähetystön tonttia on laajennettu liittämällä siihen myös suurin osa vieressä vuoteen 1960 saakka sijainneen Kätilöopiston tontista, jonne on rakennettu konsulaatti ja lähetystön asuinrakennuksia,[5] joten lähetystö nykyisin vie melkein koko Tehtaankadun, Ullankadun, Vuorimiehenkadun ja Neitsytpolun rajaaman korttelin.

Rakennuksia Tehtaankadulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lars Sonckin suunnittelema Eiran sairaala Tehtaankadun ja Laivurinkadun risteyksessä osoitteessa Tehtaankatu 30.

Aiemmin mainittujen suurlähetystön tilojen lisäksi Tehtaankadun varrella on myös muita huomattavia rakennuksia. Kadun itäpäässä, Venäjän lähetystöä vastapäätä on katolinen Pyhän Henrikin katedraali (1860),[6] Helsingin hiippakunnan katedraaliseurakunnan pääkirkko. Länsipäässään katu sivuaa Eiran huvilakaupunginosaa, ja sen varrelle jäävät jugendtyylinen Eiran sairaala (Lars Sonck, 1905) sekä Tehtaanpuistossa kohoava Mikael Agricolan kirkko (Lars Sonck, 1935),[7] jonka torni korkeine piikkeineen on yksi Helsingin maamerkeistä. Merkittäviä asuinrakennuksia kadulla edustavat mm. Tehtaankatu 13 (Lars Sonck, 1925), sekä Tehtaankatu 6 (Runar Finnilä, 1932).

Poikkikadut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikkikadut idästä länteen:

  • Tehtaankadun itäpäässä on Pyhän Henrikin aukio, josta lähtevät myös Ullankatu pohjoiseen, Laivasillankatu koilliseen, Itäinen Puistotie kaakkoon, Iso puistotie etelään ja Puistokatu lounaaseen.
  • Raatimiehenkatu (etelään)
  • Neitsytpolku
  • Kapteeninkatu
  • Huvilakatu (etelään)
  • Huvilakuja (etelään, kapea pihakatu)
  • Laivurinkatu
  • Armfeltintie (etelään)
  • Hornintie (etelään)
  • Sepänkatu (koilliseen) / Ehrensvärdintie (etelään)
  • Perämiehenkatu
  • Telakkakatu, jolle Tehtaankatu päättyy, jatkeena Munkkisaarenkatu

Tehtaankadulla asuneita merkkihenkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia Tehtaankadulta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaija Nenonen, Kirsi Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, 6. painos, s. 356 (kartta, johon on merkitty myös kaupunginosien rajat). Sanoma Oy, 1986. ISBN 951-9134-69-7.
  2. Helsingin kadunnimet, s. 140. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970.
  3. Helsingin kadunnimet, s. 45
  4. Puhvelista Punatulkkuun, s. 232-243
  5. Puhvelista Punatulkkuun, s. 284
  6. Puhvelista Punatulkkuun, s. 290
  7. Puhvelista Punatulkkuun, s. 344