Technische Universität München

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Technische Universität München
TU Muenchen Logo.svg
Motto Die unternehmerische Universität
Perustettu 1868
Tyyppi julkinen
Rehtori Wolfgang A. Herrmann
Henkilökunta 4 160, joista 395 professoreita (2009).
Opiskelijoita 23 338 (2009)
Sijainti München, Baijeri
Saksa
Sivusto http://portal.mytum.de/

Technische Universität München (lyh. TUM) eli Münchenin teknillinen yliopisto on julkinen yliopisto saksalaisessa Münchenin kaupungissa. Se on Baijerin osavaltion ainoa teknillinen yliopisto. Yliopistossa opiskelee noin 23 400 opiskelijaa. TUM:iin yhdistetään lukuisia Nobel-palkittuja oppilaita ja tutkijoita, joista viimeisimpänä Gerhard Ertl, jolle myönnettiin kemian Nobel-palkinto vuonna 2007.

Yliopiston historia alkaa Baijerin kuninkaan Ludvig II:n vuonna 1868 perustamasta polyteknillisestä koulusta, josta tuli teknillinen korkeakoulu vuonna 1877. Oppilaitos on kantanut nykyistä nimeään vuodesta 1970 lähtien. Münchenin ohella sillä on toimintaa Garchingin ja Freisingin kaupungeissa.

Sisällysluettelo

Tiedekunnat ja toimipaikat[muokkaa]

München[muokkaa]

  • Arkkitehtuurin tiedekunta
  • Rakennus- ja mittaustekniikan tiedekunta
  • Sähkö- ja tietotekniikan tiedekunta
  • Taloustieteellinen tiedekunta
  • Lääketieteellinen tiedekunta
  • Liikuntatieteellinen tiedekunta
  • TUM School of Education

Garching[muokkaa]

  • Kemian laitos
  • Informatiikan tiedekunta
  • Konetekniikan tiedekunta
  • Matematiikan laitos
  • Lääketekniikan keskusinstituutti (IMETUM)
  • Fysiikan laitos

Weihenstephan (Freising)[muokkaa]

  • Weihenstephanin ravitsemuksen, maankäytön ja ympäristön tiedekeskus (WZW)

Akateeminen maine ja Ranking-sijoitukset[muokkaa]

Yliopistoon ja sen opiskelijoihin yhdistetään 16 Nobel-palkittua, joista kuusi on kemistejä ja kuusi fysiikkoja. TUM on sijoittunut hyvin Saksan DAAD:n ainekohtaisissa ranking-listoissa, joissa yliopistot on jaettu kolmeen ryhmään (huippuryhmä, keskiryhmä ja häntäjoukko/ei tietoa). [1]

Koulutusala

  • Arkkitehtuuri (huippuryhmä)
  • Biokemia (ei tietoa)
  • Biologia (keskiryhmä)
  • Liiketalous (huippuryhmä)
  • Kemia (huippuryhmä)
  • Rakennustekniikka (huippuryhmä)
  • Tietokonetekniikka (huippuryhmä)
  • Sähkö- ja tietotekniikka (huippuryhmä)
  • Elintarvikekemia (ei tietoa)
  • Geotiede (huippuryhmä)
  • Lääketiede (keskiryhmä)
  • Matematiikka (huippuryhmä)
  • Konetekniikka (huippuryhmä)
  • Fysiikka (huippuryhmä))
  • Prosessi- ja kemiantekniikka (huippuryhmä)

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. Top German Universities Subject Rankings 2007 Deutscher Akademischer Austauschdienst (DAAD). Viitattu 2008-03-01.
Tämä yliopistoon tai korkeakouluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.