Teatteritiede
Teatteritiede on humanistinen tiede, joka tarkastelee näyttämötaidetta ja esittämisen muotoja, näytelmäkirjallisuutta sekä teatteria osana yhteiskuntaa.[1]
Sisällysluettelo |
Helsingin yliopisto [muokkaa]
Helsingin yliopistossa teatteritiedettä opetetaan humanistisessa tiedekunnassa filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Pääainekelpoinen oppiaine teatteritiede on ollut vuodesta 1980; sitä ennen draamaa saattoi opiskella yleisen kirjallisuustieteen osana draamakirjallisuuden linjalla.
Timo Tiusanen toimi teatteritieteen professorina vuodesta 1977 vuonna 1985 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka, minkä jälkeen professuuri oli pitkään täyttämättä. Vuosina 1995-2008 virkaan oli nimitettynä Pirkko Koski ja vuodesta 2008 lähtien Hanna Korsberg.
Tampereen yliopisto [muokkaa]
Tampereen yliopistossa teatteritiedettä opetetaan viestinnän, median ja teatterin yksikössä teatterin ja draaman tutkimuksen oppiaineessa.[2] Alan opetusta on annettu Tampereen yliopistossa jo 1960-luvulta lähtien yleisen kirjallisuuden draamalinjalla. Draamalinjan nimi muutettiin teatterin ja draaman tutkimukseksi vuonna 1996. Oppiaineen professorina on vuodesta 2005 toiminut nimitettynä Hanna Suutela.
Tampereen yliopistossa tehdään teatteriin liittyvää tutkimusta lisäksi näyttelijäntyön laitoksella sekä Tutkivan teatterityön keskuksessa.
Teatterikorkeakoulu [muokkaa]
Teatteritieteellistä tutkimusta tehdään myös Teatterikorkeakoulussa, jossa tutkimus painottuu taiteelliseen, taiteilijalähtöiseen ja taidepedagogiseen tutkimukseen.[3] Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professorin määräaikaista virkaa hoitaa Esa Kirkkopelto.[4]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Helsingin yliopisto, Teatteritiede
- Tampereen yliopisto, Teatterin ja draaman tutkimus
- Tampereen yliopisto, Näyttelijätyön laitos
- Teatterikorkeakoulu (TeaK)
- ↑ http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=666 Koulutusnetti
- ↑ http://www.uta.fi/cmt/tetu/index.html Tampereen yliopisto
- ↑ http://www.teak.fi/Tutkimus TeaK Tutkimus
- ↑ http://www.teak.fi/esa_kirkkopelto TeaK
Sivulta puuttuu