Tayn rautatiesilta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tayn rautatiesilta
Tayn rautatiesilta
Tayn rautatiesilta
Raiteita 2
Ylittää Firth of Tayn
Sijainti DundeeWormit, Skotlanti,
Siltatyyppi teräsristikkosilta betoni- ja tiilipylväiden varassa
Pituus 3 264 m
Avattu liikenteelle ensimmäinen silta 1887, toinen silta 1887
Koordinaatit 56°26′14.4″N, 002°59′18.4″WKoordinaatit: 56°26′14.4″N, 002°59′18.4″W
Uudemman sillan keskiosaa lähikuvassa.

Tayn rautatiesilta on 3 264 metrin pituinen Firth of Tayn ylittävä rautatiesilta Skotlannissa Dundeen kaupungin ja Fifen kaupungin Wormitin esikaupungin välillä. Silta korvasi aikaisemman junalauttayhteyden. Nykyisin käytössä oleva silta on järjestyksessään toinen: Tayn ensimmäinen rautatiesilta sortui 28. joulukuuta 1879 ja vei mukanaan matkustajajunan ja 75 ihmistä.

Rautatiesillan lähellä on myös maantiesilta.

Ensimmäinen Tayn silta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen silta rakennettiin 2. heinäkuuta 1871 ja 1. kesäkuuta 1878 välisenä aikana rautatieinsinööri Thomas Bouchin johdolla. Sillan valmistuttua Bouch lyötiin ritariksi. Silta oli ristikkorakenteinen valu- ja takorautainen silta. Vastaavaa rakennetta oli aiemmin käytetty muun muassa Crumlinin viaduktissa Etelä-Walesiin vuonna 1858 sekä The Crystal Palacessa.

Ehdotuksia Tayn ylittävän sillan rakentamiseksi on tehty vuodesta 1854 lähtien. The North British Railway (Tay Bridge) Act sai kuninkaallisen vahvistuksen 15. heinäkuuta 1870, ja sillan peruskivi muurattiin 22. heinäkuuta 1871. Ensimmäinen höyryveturi ylitti sillan 22. syyskuuta 1877, ja valmistuessaan alkuvuodesta 1878 silta oli yksi maailman pisimmistä. Ajavaiset järjestettiin 1. kesäkuuta 1878.[1]. Vieraillessaan paikkakunnalla Yhdysvaltain presidentti Ulysses S. Grantin kerrotaan kommentoineen sen olevan suuri silta pienelle kaupungille.

Tayn siltaturma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sortunut ensimmäinen Tayn silta pohjoisesta nähtynä

Myrskytuulten riepotellessa aluetta 28. joulukuuta 1879 sillan keskinen osa sortui ja putosi jokeen juuri kun matkustajajuna oli ylittämässä siltaa. Turmassa menehtyi yli 75 henkeä, heidän joukossaan sillan suunnittelijan sir Thomasin tyttären aviomies. Dundeelaisen kaupunkitarinan mukaan myös Karl Marxin oli tarkoitus olla junassa, ellei tämä olisi ollut liian sairas matkustaakseen.

Tutkijat päättelivät sillan sortumisen johtuneen lieriönmuotoisten valurautapylväiden heikosta laadusta. Nämä valurautalieriöt kannattelivat sillan kolmeatoista pisintä jännettä, joista jokainen oli 75 metrin mittainen. Kohtalokkaita suunnitteluvirheitä löydettiin myös takorautaisten kiinnikkeiden kiinnityksessä, jotka tutkijoiden mielestä antoivat ensimmäisenä periksi. Kiinnikkeille tehtiin rasituskokeita, ja niiden todettiin murtuvan jo 20 tonnin painon alla, vaikka kestävyysvaatimus oli 60 tonnia sijaan. Bouch ei myöskään ollut suunnitelmissaan ottanut huomioon tuulikuormaa, sillä tuulikuorman laskeminen ja huomioiminen siltasuunnitelmissa ei kuulunut yleiseen käytäntöön ennen Tayn siltaturmaa. Ensimmäisenä sortunut sillan keskiosa, joka tunnettiin nimellä High Girders, oli myös yläpainoinen ja siten epävakaa.

Virallinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallisen tutkimuksen puheenjohtajana toimi Henry Cadogan Rothery, apulaisinaan rautatietarkastaja eversti William Yolland sekä insinööri William Henry Barlow. Tutkinnassa pääteltiin sillan olleen huonosti suunnitellun, huonosti rakennetun ja huonosti huolletun, ja että sen sortumiseen johtaneet syyt olivat viat rakenteissa, jotka olisivat romahduttaneet sillan ennemmin tai myöhemmin.[2]

Sillan keskiosan huonosta kunnosta oli todisteita jo useilta kuukausilta ennen turmaa. Huollosta vastaava insinööri Henry Noble oli kuullut takorautakiinnikkeiden narskuvan löystyttyään muutamaa kuukautta sillan avaamisen jälkeen. Löystymisen seurauksena suuri osa sillan painosta kohdistui tukirakenteisiin liian pienelle alalle. Noble ei yrittänyt kiristää kiinnikkeitä, vaan vasaroi rautaprikkoja kiinnikkeisiin.[3]

Ongelma jatkui aina turmaan saakka. Sillan keskiosa oli epävakaa vaakasuoraan liikkeeseen joutuessaan. Ongelman havaitsivat maalarit, jotka maalasivat siltaa kesällä 1879. Matkustajana pohjoiseen matkaavissa junissa valittivat vaunujen oudosta liikkeestä sillalla, mutta sillan omistaja North British Railway ei reagoinut valituksiin mitenkään. Eräät huomattavat matkustajat, kuten dundeelaiset Provostit, ottivat aikaa junan ylittäessä siltaa ja totesivat junien kulkevan sillalla noin 65 kilometrin tuntinopeudella, kun suurin sallittu nopeus oli 40 kilometriä tunnissa.

Virallinen tutkimus myös tuhosi Bouchin ammatillisen maineen. Tutkintalautakunta totesi hänen olevan päävastuussa sillan huonosta suunnittelusta, rakentamisesta ja huollosta, ja hänen olevan yksin vastuussa suunnitteluvirheistä. British Board of Trade oli saanut Bouchilta suunnitelmat samalle rataosalle rakennettavaa Forthin rautatiesiltaa varten, mutta tutkinnan jälkeen asettivat sillalle tiukemmat 2,7 kilopascalin lujuusvaatimukset. Sillan rakennusurakan sai hoitaakseen William Arrol, ja sen suunnittelijoina toimivat Benjamin Baker ja John Fowler. Bouch menehtyi alle vuosi turman jälkeen.

Onnettomuuspaikalta pelastettiin ainoastaan junan veturi, 4-4-0 -pyörästöinen NBR 224, ja se korjattiin Cowlairsissa ja oli käytössä vuoteen 1919. Turman vuoksi se sai lempinimen The Diver (Sukeltaja), ja useat taikauskoiset veturinkuljettajat kieltäytyivät viemästä sillä junaa uudelle Tayn sillalle.

Toinen Tayn silta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tayn uudempi silta Wormitin rannalta nähtynä.

Uusi silta rakennettiin William Henry Barlow'n suunnitelmien mukaan William Arrolin toimesta 18 metriä ensimmäisen sillan kohdalta ylävirtaan saman suuntaiseksi. Suunnitelmat sillan rakentamiseksi hyväksyttiin heinäkuussa 1881 ja peruskivi muurattiin 6. heinäkuuta 1883. Siltaan käytettiin 25 000 tonnia rautaa ja terästä, 70 000 tonnia betonia, kymmenen miljoonaa tiiltä jotka painoivat yhteensä 37 500 tonnia, sekä kolme miljoonaa niittiä. Siltatyö vaati neljäntoista työntekijän hengen, usein ihmishenkien menetyksiin syynä oli hukkuminen.

Silta avattiin liikenteelle 13. heinäkuuta 1887 ja on edelleen käytössä. Sen ylitse johtava rautatie on kaksiraiteinen. Vuonna 2003 sillan vahvistus- ja uusimistyö, johon käytettiin kaikkiaan 20,85 miljoonaa puntaa, voitti British Construction Industry Civil Engineering Awardin työn laajan mittakaavan sen vaatiman logistiikan ansiosta. Työn yhteydessä sillalta poistettiin yli tuhat tonnia lintujen ulostetta käsityökaluin ja pakattiin 25 kilogramman säkkeihin. Satojatuhansia niittejä poistettiin ja korvattiin uusilla. Työ tehtiin korkealla vedenpinnan yläpuolella sään ja vuoroveden armoilla.

Alkuperäisen sillan pilareiden tyngät ovat edelleen nähtävissä uuden sillan rinnalla jopa korkean nousuveden aikana.

Tay Rail Bridge 2005-06-14 (full length).jpg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thomas, John: The North British Railway, vol. 1. Newton Abbot: David & Charles, 1969. ISBN 0-7153-4697-0.
  2. Tay Bridge Disaster: Report Of The Court of Inquiry, and Report Of Mr. Rothery, Upon the Circumstances Attending the Fall of a Portion of the Tay Bridge on the 28th December 1879 The Railways Archive. Viitattu 5.2.2007. (englanniksi)
  3. Rolt, L T C (1955): Red for danger. The Bodley Head, London.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Charles Matthew Norrie, Bridging the Years: A Short History of British Civil Engineering, Edward Arnold (Publishers) Ltd., 1956.
  • John Thomas, The Tay Bridge Disaster: New Light on the 1879 Tragedy, David & Charles, 1972, ISBN 0-7153-5198-2.
  • John Prebble, The High Girders: The Story of the Tay Bridge Disaster, Penguin Books, 1975, ISBN 0-14-004590-2.
  • David Swinfen, The Fall of the Tay Bridge, Mercat Press, 1998, ISBN 1-873644-34-5.
  • Peter R. Lewis, Beautiful Railway Bridge of the Silvery Tay: Reinvestigating the Tay Bridge Disaster of 1879, Tempus, 2004, ISBN 0-7524-3160-9.
  • Charles McKean Battle for the North: The Tay and Forth bridges and the 19th century railway wars Granta, 2006, ISBN 1-86207-852-1
  • John Rapley, Thomas Bouch : the builder of the Tay Bridge, Stroud : Tempus, 2006, ISBN 0-7524-3695-3
  • PR Lewis, Disaster on the Dee: Robert Stephenson's Nemesis of 1847, Tempus Publishing (2007) ISBN 978-0-7524-4266-2

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]